Mervi Lähteenkorva-Kallio palkittiin ansioituneesta urastaan työllisyydenhoidon parissa

Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelujen Kansainvälisessä osaamiskeskuksessa työskentelevä Mervi Lähteenkorva-Kallio palkittiin 30.5. Raatihuoneella Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan mitalilla kultaristein. Kunniamerkin myönsi Suomen tasavallan presidentti.
Mervi Lähteenkorva-Kallio
Mervi Lähteenkorva-Kallio toimii tiimiesihenkilönä Tampereen kaupungin Kansainvälisessä osaamiskeskuksessa.

Mervi Lähteenkorva-Kallio on tehnyt pitkän uran työllisyydenhoidon parissa sekä TE-palvelujen että kunnallisten työllisyyspalvelujen puolella, ja työnantaja ehdotti hänelle kunniamerkkiä pitkän ja ansioituneen työuransa perusteella. Tampereen kaupungilla Lähteenkorva-Kallio on työskennellyt vuodesta 2011, jota ennen hän oli 10 vuotta TE-palvelujen palveluksessa.

– Olen työskennellyt sekä aikuisten että nuorten palveluissa, ja nyt viime vuodet olen toiminut esihenkilönä Kansainvälisessä osaamiskeskuksessa, jossa asiakkaina on vieraskielisiä aikuisia. Työllisyyden kuntakokeiluista tämä on minulle jo kolmas, Lähteenkorva-Kallio kertoo iloisesti.


Työllisyydenhoidon muutoksissa mukana

Nykyistä työtään Lähteenkorva-Kallio kuvailee erittäin palkitsevaksi. Hänen pitkä kokemuksensa työllisyydenhoidosta on antanut hänelle ainutlaatuisen näkökulman alan kehitykseen ja yhteiskunnallisen keskustelun muutokseen.

– Palveluvalikoima on monipuolistunut todella paljon, mutta toisaalta asiakkaiden tilanteetkin voivat olla entistä moninaisempia. Nykyisessä työssäni vieraskielisten työnhakija-asiakkaiden parissa on ollut upeaa huomata, kuinka toivo on läsnä heidän elämissään ja asenteissaan, Lähteenkorva-Kallio kuvailee.

Teksti: Mariia Haatanen
Kuvat: Mariia Haatanen
Jaa sosiaalisessa mediassa