Tampereen kaupungin laskut voi vastaanottaa e-laskuna ja nyt myös digipostipalvelussa

Tampereen kaupungin asiakkaat voivat vastaanottaa laskut sähköisesti joko e-laskuna tai digipostipalvelu Kivran kautta. Digipostipalvelu on uusi vaihtoehtoinen kanava kaupungilta tulevien laskujen vastaanottamiseen pankkien tarjoaman e-laskun rinnalla.

Tampereen kaupungilta lähtee noin 250 000 laskua vuodessa, ja niistä vain noin kolmasosa operoidaan e-laskuna sähköisesti. Tästä aiheutuu turhia kustannuksia ja ympäristöä haittaavaa kuormitusta. Esimerkiksi e-laskun lähettäminen asiakkaalle on 25 prosenttia edullisempaa kuin paperilaskun.

– Monipuolistamalla sähköisiä laskujen toimitustapoja asiakkaillemme toivomme, että saamme paperilaskujen määrää vähennettyä. Sähköinen laskutus tukee omalta osaltaan kaupungin ekologista toimintatapaa ja hiilineutraaliuuden tavoitetta, kertoo talousjohtaja Jukka Männikkö.

Digipostipalvelu Kivrassa asiakas voi hoitaa maksut ja lisäksi koota yhteen arjen tärkeät dokumentit, kuten kaupungin laskut tai tapahtumaliput, useammalta eri lähettäjältä. Palvelun voi ottaa käyttöön ilmaiseksi joko lataamalla sovelluksen puhelimen sovelluskaupasta tai tietokoneella osoitteesta kivra.fi.

– Rakennamme Suomeen turvallista ja saavutettavaa Kivra-digipostia. Digipostina toimitetut laskut ovat nopeasti ja turvallisesti perillä. Palvelu on kustannustehokas ja ympäristöystävällinen tapa toimittaa postia, kertoo Kivran asiakkuuspäällikkö Noora King.

Kivra on tullut Suomeen Ruotsista, jossa sitä käyttää yli 5,7 miljoonaa ruotsalaista. Suomessa postia digipostipalveluun voi vastaanottaa noin 40 000 yritykseltä ja organisaatiolta kaikilta eri toimialoilta teleoperaattoreista energiayhtiöihin ja hyvinvointialueisiin ja kaupunkeihin.

E-laskutuksesta tehtävä sopimus

Jotta asiakas saa kaupungilta e-laskun, on hänen tehtävä laskutussopimus joko omassa verkkopankissaan tai käyttämänsä pankin toimipisteessä. Kaikki laskut saa joko suoramaksuina tai e-laskuina, kun tekee laskutussopimuksen tunnuksella Tampereen kaupunki/laskut. E-laskuvaltuutuksessa asiakasnumeron ja henkilötunnuksen on kuuluttava samalle henkilölle.

Monetra Pirkanmaa Oy vastaa Tampereen kaupungin laskutuksen käytännön toteutuksesta. Pääasiassa talous- ja henkilöstöhallinnon palveluja tuottava Monetra-konserni on voittoa tavoittelematon in-house-yhtiö, jonka omistajia ovat muun muassa Tampereen, Oulun, Kuopion ja Jyväskylän kaupungit.

Lisätietoja

Niina Leino
Controller, Tampereen kaupunki
Puhelin:
040 489 1042
Maija Leivo
Markkinointi- ja viestintäjohtaja, Kivra Oy
Puhelin:
050 522 2322
Eero Karppinen
Toimitusjohtaja, Monetra Pirkanmaa Oy
Puhelin:
040 673 5369
Teksti: Raija Lindell
Kuvat: Kuvapankki
Jaa sosiaalisessa mediassa