Eläkkeelle-tapahtumasta tietoa aktiiviseen ja hyvinvoivaan elämään

Sampolassa on tiistaina 25.4.2023 klo 16.30–19.00 Eläkkeelle-tapahtuma. Tilaisuus on suunnattu tamperelaisille, jotka ovat juuri siirtyneet tai ovat lähivuosina siirtymässä eläkkeelle. Tapahtumassa on tarjolla tietoa ja vinkkejä uuteen, aktiiviseen elämänvaiheeseen.

Eläkkeelle siirtyminen on yksi suurista elämänmuutoksista. Taakse jää arkea vahvasti rytmittävä työelämä sekä työyhteisön sosiaaliset verkostot. On luotava itselle uusi arki ja uudet rutiinit.

– Eläkkeelle siirtymiseen kannattaa valmistautua. Uutta omaa elämää voi miettiä ja suunnitella jo etukäteen. Näin muutos ei tunnu hallitsemattomalta, sanoo hyvinvointikoordinaattori Jaana Ylänen Tampereen kaupungilta.

– Alkuvaiheen jälkeen moni tuntee olonsa tyytyväiseksi. Eläkkeellä oleminen tuntuu elämän parhaalta ajalta, jolloin voi vihdoinkin toteuttaa unelmiaan, Ylänen jatkaa.  

Tampereen kaupunki järjestää yhteistyössä tamperelaisten järjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa Eläkkeelle-tapahtuman, jossa tarjotaan tietoa ja vinkkejä uuteen elämänvaiheeseen. 


Eläkkeelle-tapahtuman ohjelma

Sampolassa (Sammonkatu 2, Tampere) on tiistaina 25.4.2023 klo 16.30–19 Eläkkeelle-tapahtuma, joka on suunnattu eläkkeellä oleville tai lähivuosina eläkkeelle siirtyville tamperelaisille. Tilaisuuden juontaa toimittaja Salla Paajanen. 

Tapahtuma alkaa Sampolan juhlasalissa klo 16.30 stand-up-koomikko Anitta "Iso A" Ahosen esiintymisellä. 

Paneelikeskustelussa pohditaan eläkkeelle siirtymisen iloja ja haasteita. Keskustelua käyvät kirjailija, entinen kansanedustaja Satu Hassi, kunta-alalla pitkän uran ikäihmisten palveluvastaavana tehnyt Päivi Harju sekä yrittäjä, Kooveen entinen toiminnanjohtaja Esa Koivisto.

Sampolan aulassa yleisö pääsee tutustumaan järjestöjen toimintaan ja kaupungin palveluihin. Messujen aikana on tarjolla kahvit 300 ensimmäiselle. 

Tapahtuma on pääsymaksuton.

Mukana tapahtumassa

  • Ehyt
  • Eläkeliitto Tampere
  • Kunto-Pirkat
  • Maailmantanssi
  • Mummon Kammari
  • Nääsville
  • Pirkanmaan Allergia- ja Astmayhdistys
  • Pirkanmaan Muistiyhdistys
  • Pirkanmaan munuais- ja maksayhdistys PirMu
  • Shakin tuki
  • SPR Tampereen osasto
  • Tampereen Diabetesyhdistys
  • Tampereen eläkeläiset
  • Tampereen Eläkkeensaajat ETY
  • Tampereen Entisten Nuorten verkosto
  • Tampereen Jumppatiimi TAJU
  • Tampereen Sydänyhdistys
  • TampereMissio
  • Yhdessä Selviytymisen Tuki YSTI

Mukana ovat myös Tampereen seudun työväenopisto ja Tampereen kaupungin liikuntapalvelut, kulttuuripalvelut sekä hyvinvoinnin ja osallisuuden asiantuntijoita sekä Pirkanmaan hyvinvointialueen lähitorien edustaja.

Eläkkeelle-tapahtuma on osa Tampereen kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työtä. Tavoitteena on järjestää tulevina vuosina lisää erilaisia tapahtumia ja luentoja eläkkeelle siirtyville.

 

Uutista päivitetty 12.4.2023.
Täydennetty näytteilleasettajien listaa.

Lisätietoja

Jaana Ylänen
Hyvinvointikoordinaattori
Puhelin:
040 800 7874
Teksti: Johanna Kurela
Kuvat: Laura Happo
Jaa sosiaalisessa mediassa