Tule tekemään Koilliskarnevaaleja syyskuussa 2023!

Perinteinen Tampereen koillisen alueen syyskarnevaali Koilliskarnevaalit järjestetään jälleen torstaista lauantaihin 7.-9. syyskuuta 2023. Tampereen kaupunki haluaa kutsua yhdistykset ja alueen muut toimijat Koilliskeskukselle tekemään karnevaalia yhdessä!

Jo useana vuonna järjestettyjä Koilliskarnevaaleja ovat perinteisesti olleet järjestämässä useat Tampereen koillisen alueen toimijat ja Tampereen kaupunki. Koilliskeskukseen ja muualle Linnainmaalle ja sen lähialueille keskittyvässä tapahtumassa on tarjolla ohjelmaa kaiken ikäisille. 

Tänä vuonna toivomme Koilliskeskukselle erityisesti toiminnallista, kävijöitä osallistavaa tai elämyksellistä sisältöä. Torstaina ja perjantaina toivotaan ohjelmaa erityisesti päiväsaikaan paikalle pääseville ja lauantaina erityisesti lapsiperheille suunnattua toimintaa.

Tänä vuonna karnevaaliohjelmaa Koilliskeskukselle voi ilmoittaa lomakkeella. Aikaa ilmoittaa ohjelmaa on maanantaihin 22.5. asti, jotta tapahtuman runko ja tilajärjestelyt saadaan valmiiksi ennen kesää. Koilliskeskukselle voidaan ottaa tilojen puitteissa rajallinen määrä ohjelmaa ja mukaan valituille ilmoitetaan toukokuun lopussa. Lomakkeelta löytyy myös linkki muualla järjestettävän ohjelman ilmoittamiseen yhteiselle ohjelmalehtiselle.

Linkki ohjelman ilmoituslomakkeelle: E-lomake - Koilliskarnevaalit 2023 (tampere.fi)

 

Lisätietoja:

 

 

Aluekoordinaattori

Noora Karumaa

[email protected]

puhelin 040 540 3346

 

Aluekoordinaattori

Marja-Leena Rajala

[email protected]

puhelin 050 462 1799

Teksti: Noora Karumaa
Kuvat: Noora Karumaa
Jaa sosiaalisessa mediassa