Kulttuuritalo Laikun kahvilayrittäjä valittu

Tammikuussa julkistettu kahvilakilpailutus Kulttuuritalo Laikkuun on saatu päätökseen. Valituksi tuli Saawa Osk. Osuuskunnasta kahvilayrittäjinä toimii neljä henkilöä.
Sinisiä tuoleja ja puupintaisia pöytiä tyhjässä kahvilatilassa. Kahvila on suljettu.
Kohta näissä kahvilan pöydissä nautitaan taas kahvia ja pullaa.

Kahvilapäällikkönä toimiva ravintola-alan moniosaaja Saura Pohjonen iloitsi valinnasta kuultuaan. - Tuntuu mahtavalta! Työ kahvilan avaamiseksi voi käynnistyä kun päätös on lainvoimainen ja sopimus on allekirjoitettu. Luulen, että pääsemme avaamaan kahvilan viimeistään kesän alussa, Saura sanoo.

Laikun kahvilaa on odotettu jo kuukausien ajan

Lastenkulttuurikeskus Rullasta kerrotaan, että useat perheasiakkaat ovat kyselleet, milloin kahvila on taas avoinna. Laikun tapahtumissa ja näyttelyissä vierailevat kävijät ovat usein haikailleet rauhallista rupattelua kulttuurikokemuksesta kupposen äärellä.

Laikussa on vuokrattavia kokoustiloja, ja niiden käyttäjät ovat kaivanneet kokoustarjoilumahdollisuutta. Pian aloittava kahvila lupaakin palvella monia eri asiakasryhmiä.

- Viikonloppuina aiomme tarjoilla pöytiin brunssia, normaalina ja vegaanisena vaihtoehtona. Arkisin tarjolle tulee keittolounas. Kokouspaketteja kahvilalla on tarjolla myös pidempään kokoukseen aamiaisesta keiton kautta iltapäiväkahveihin, Saura Pohjonen kertoo.

Irma Puttonen
Johtava koordinaattori
Puhelin:
050 553 8673
Jaa sosiaalisessa mediassa