Kaupin jalkapallokatsomon suunnittelu etenee

Tampereen Kaupin urheilupuiston kehittäminen jatkuu. Jalkapallokatsomon ja sen oheistilojen hankesuunnitelma hyväksyttiin asunto- ja kiinteistölautakunnassa 22.3.2023 jatkosuunnittelun pohjaksi. Myös sivistyslautakunta on hyväksynyt suunnitelman. Hankkeen kustannusarvio on 4 815 000 euroa.

Jalkapallokatsomon ja sen oheistilojen rakentamisen edellytyksenä on, että hankkeelle osoitetaan vuosille 2024–2025 kustannusarvion mukainen määräraha. Kustannusarvio on noussut 731 000 euroa suunnitelmien tarkentumisen myötä, ja myös rakennuksen huoneistoala on kasvanut 17 neliömetriä. Lisäksi rakennuskustannukset ovat yleisesti nousseet. Hanke- ja toteutussuunnitteluvaiheessa etsitään ratkaisuja, joilla menoja saadaan alennettua.

Suunnitelman mukaan rakentaminen alkaisi elokuussa 2024. Aikataulutavoitteena on saada jalkapallokatsomo käyttöön heinäkuussa 2025. Rakentamisessa pyritään käyttämään tilaelementtejä ja valmisosia eri vaiheissa tavoiteaikataulun mahdollistamiseksi.

Jalkapallokatsomoon tulee yhteensä 801 paikkaa, joista 3 on esteettömiä. Katsomo on suojattu katoksella. Lämpimien tilojen huoneistoala on 502 neliötä ja kylmien pinta-ala yhteensä 160 neliötä. Katsomon alle rakennetaan yleisön wc-tilat, siivous, tekniset tilat ja kioski. Urheilutoimintojen tarpeisiin tulee puku- ja pesuhuoneet, tuomarien pukutilat, ensiaputila ja paikka dopingtestaukselle. Ylimpään osaan katsomoa sijoittuvat selostamo ja median tilat.

Rakennuksen pääasiallisena kantavana runkona on teräs. Ulkoseinärakenteet toteutetaan eristettyinä peltiseininä. Katsomon julkisivuissa on verhoiluna teräspoimulevyä ja osin puuta. Yleisöalueelle tulee myyntikojuja, joista osaa voidaan tarpeen mukaan lämmittää.

Kaupin urheilupuiston tarveselvityksessä esitetyistä rakennushankkeista on jo toteutettu uusi huoltorakennus (2021) sekä pesäpallo- ja hiihtostadionin katsomo (2022). Pesäpallo- ja hiihtostadionin oheistilojen rakentaminen alkaa syksyllä 2023.

 

Teksti: Raija Lindell
Kuvat: Arkkitehdit Kontukoski Oy
Jaa sosiaalisessa mediassa