Hiihdon suosio jatkuu – Kansallista Hiihtopäivää vietetään jälleen 4.3.

Talvikelit haastavat laduntekijöitä ja hiihtäjiä, mutta keväthanki kutsuu lisälumen voimin. Talvilomaviikon kruunaa Kansallinen Hiihtopäivä, jota Tampereella vietetään tänä vuonna Kaupin urheilupuistossa.
Latuja Niihamassa.
Niihaman majan suosio jatkuu vuodesta toiseen. Myös Suolijärven ulkoilumajalta löytyy latukahvila.

Haasteellisista talven säistä huolimatta on kaupungin laduilla riittänyt runsaasti hiihtäjiä. Vaikka lumet ovat sulaneet usean kerran talven aikana, on aina myös joillakin Tampereen luonnonlumiladuilla päästy hiihtämään. Järvilatuja eivät Tampereen kaupungin työntekijät työturvallisuussyistä enää tee, mutta muiden toimijoiden tekemiä jäälatuja järviltä edelleen löytyy.

Latujen kävijämääriä seurataan useassa paikassa laskureiden avulla, ja vaikka kaikilla laduilla suosio näkyykin, löytyy Tampereen alueen ehdottomasti suosituin latureitti Kaupin urheilupuiston ja Niihaman ulkoilumajan väliltä, missä parhaana päivänä hiihtäjiä on käynyt yli 3 000. Myös koululaisten suuri määrä reitillä on ilahduttanut, ja lähes poikkeuksetta on arkipäivinä kello 14:ään mennessä reitillä ylitetty 500 hiihtäjän raja.

Viikonlopun lumisateet ja loppuviikolle luvatut lisäsateet lupaavat hyvää myös talvilomaa ensi viikolla viettäville. Ladut ja muut talviliikuntaolosuhteet saadaan hyvään kuntoon, ja toki myös muun muassa uimahallit palvelevat lomaa Tampereen seudulla viettäviä. Luonnonlumien sulettua jatkuu hiihtokausi vielä Kaupin urheilupuistossa tykkilumiladulla. 

Kansallinen Hiihtopäivä kutsuu perheitä lauantaina 4.3.

Kaupin urheilupuistossa ja Niihaman majalla vietetään Kansallista Hiihtopäivää lauantaina 4.3. Tapahtuma järjestetään Kaupin urheilupuiston stadionin alueella klo 10–15. Päivän ohjelmassa on muun muassa hiihdonopastusta lapsille, hiihdon taitorata ja laturetki perheille Niihaman majalle.

Niihaman majalla perheliikunta tarjoaa 100 ensimmäiselle kävijälle tikkupullan ja kuumaa mehua, mutta muki on oltava omasta takaa. Paikan päällä voi kokeilla napakelkkaa ja laskea pulkkamäkeä, ja eläinhahmot leikittävät lapsia norsupalloilla.

Niihamassa on toimintaa perheille klo 10–14, mukana menossa ovat myös nuorten treenit ja nuorisopalvelut. Kaverikoirat ovat sään salliessa paikalla klo 12–13.

 

Kuvat: Mikko Heinonen
Jaa sosiaalisessa mediassa