Taidetorstai Sara Hildénin taidemuseossa

Torstaina 23.2. Sara Hildénin taidemuseossa vietetään taidetorstaita, jolloin eläkeläisten ja työttömien sisäänpääsymaksu on vain 2€. Kello 14 on tarjolla opastus Jukka Mäkelän näyttelyyn.
Näkymä Jukka Mäkelän näyttelyn aulasta, jossa väliseinälla suuri maalaus, takaseinällä yksi maalaus, ja oikealla sivuseinällä kaksi maalausta.
Jukka Mäkelä, Full Moon II, 2012. Suomen Pankin taidekokoelma; Asetelma, 2002. Studio Jukka Mäkelä, Fiskars. Teemasta toinen maisema IV, 2002. Studio Jukka Mäkelä, Fiskars. Sun, 2002. Studio Jukka Mäkelä, Fiskars. Kuva: Jussi Koivunen

 Jukka Mäkelä (1949–2018) oli yksi sukupolvensa merkittävimpiä suomalaisia taiteilijoita ja näkyvimpiä hahmoja aikansa taidekentässä. Koko uransa ajan hän uudisti ilmaisuaan. Mäkelä tunnetaan ennen kaikkea suurikokoisista maalauksistaan sekä rohkeasta materiaalinkäytöstään. Vaikka teoksilla ei ollut varsinaista aihetta, niiden lähtökohdat löytyivät usein luonnosta: lumisateesta, juurakoista, kallion pinnasta, valon taittumisesta ja vuodenaikojen vaihtelusta, sekä pienistä havainnoista arjen ympäristöstä.


Sara Hildénin taidemuseon näyttely jatkaa Sara Hildénin Säätiön kokoelmataiteilijoiden esittelyjen sarjaa ja tuo esiin Jukka Mäkelän tuotannon tärkeitä vaiheita ja käännekohtia 1970-luvulta 2010-luvulle. 

Kuvat: Jussi Koivunen
Jaa sosiaalisessa mediassa