Liikennepuisto

Lapset ajavat polkuautoilla liikennepuistossa.
Aivan uintikeskuksen ja maauimalan vieressä sijaitseva liikennepuisto tarjoaa mukavaa tekemistä kesäisiin päiviin. Puistossa viihtyvät niin isommat kuin pienemmätkin lapset.

Osoite: Joukahaisenkatu 10, 33540 Tampere

Sijainti kartalla

!

Liikennepuisto on suljettu tältä kesältä. Kiitos kaikille kävijöille!

Liikennepuistosta ei voi varata syksylle 2023 ryhmille vuoroja, sillä alueen kehittäminen on vielä kesken. Kevään ryhmäaukioloajoista tiedotamme tamperelaisille kouluille ja päiväkodeille keväällä 2024.

Tärkeitä faktoja liikennepuistosta

  • Suositusikä polkuautoilla ajamiseen on 6–12-vuotta. Alle 6-vuotias, mutta 4 vuotta täyttänyt voi ajaa polkuautolla vanhemman kulkiessa rinnalla.
  • Tätä nuoremmat pääsevät myös radalle joko pyörällä, sähköttömällä kulkuvälineellä tai kävellen, mutta vain vanhemman kulkiessa vierellä. Lisäksi nuoremmille lapsille on varattu myös oma erillinen harjoitusalue. 
  • Puistossa kuljetaan polkuautoilla, sähköttömillä kulkuvälineillä ja kävellen.
  • Liikennepuistossa on myös kaksi erityislasten käyttöön sopivaa polkuautoa. Ne ovat kaksipaikkaisia autoja, joissa aikuinen ajaa ja lapsi on kyydissä. Auton saa käyttöönsä puiston aukioloaikana pyytämällä henkilökunnalta.
  • Kaikki kulkuvälineelliset käyvät liikenneopetuksen, mutta kävelijöiden ei tarvitse.
  • Polkuautoilla ajetaan ajoradalla, polkupyörillä ajoradalla ja erikseen merkityillä pyöräteillä, muut sähköttömät kulkuvälineet (scootit, rullaluistimet yms.) ja kävelijät kävelyteillä.
  • Työntekijöiden arvioidessa radan olevan liian liukas sateen takia, rata on suljetaan ja ajo keskeytyy siihen asti kunnes rata on saatu turvalliseksi ajaa. 
  • Puistossa ajetaan vuoroissa ja yksi vuoro kestää 10 minuuttia.
  • Liikennepuisto on suosittu kohde, joten ajovuoroa joutuu usein jonottamaan. 

Liikennepuistossa pääsee harjoittelemaan liikkumista turvallisesti polkuautoilla, sähköttömillä kulkuvälineillä ja kävellen. Ennen radalle siirtymistä kaikki, jotka liikkuvat muuten kuin kävellen, pääsevät opettelemaan liikennekäyttäytymistä lyhyessä opetustuokiossa.

Kauniina kesäpäivinä liikennepuisto on suosittu vierailukohde ja ajovuoroa voi joutua joskus odottamaan hetken. Odotellessakaan aika ei kuitenkaan käy pitkäksi, sillä puistossa voi kulkea jalankulkijana, aikaa voi kuluttaa värityskuvia värittämällä tai suorittamalla liikennepuiston oman ajokorttikokeen, josta muistoksi saa ajokortin. Liikennepuiston toimintaan osallistuminen on maksutonta. Liikennepuistoreissun voi kruunata liikennepuiston jäätelökahvilassa, jossa nuorisopalveluiden kesätyöharjoittelijat ohjaajien kanssa tarjoilevat jäätelöä ja muita herkkuja edulliseen hintaan.

Puisto on avoinna 7.6.–5.8. ti–pe klo 10–17 ja la klo 10–16. Juhannusviikolla puisto on poikkeuksellisesti avoinna ma–to klo 10–17 ja kiinni pe–la.

Liikennepuisto

Osoite:
Joukahaisenkatu 10 33540 Tampere

Tämän sivun löydät myös osoitteella tampere.fi/lastenliikennepuisto

Päivitetty 17.8.2023