Elämänmittaisia kasvutarinoita, joissa jokainen on tekijä

Opistotarinat avaa Tampereen seudun työväenopiston arkea, ammattiryhmien työtä ja ainealueita. Minkälaista työ ja opiskelu vapaan sivistystyön parissa on? Miten ajankohtaiset ilmiöt näkyvät opistossa?

Kirjoittaja: Opistotarinoita-blogin kirjoittajat

Tampere työväenopisto.

”Luovuus ei ole kiinni motorisista taidoista”

Sanataide on luovuuden leikkiä mielikuvitusmaailmassa, jossa tarinageneraattorit hyrräävät eikä valkoista paperia tarvitse pelätä. 8–18-vuotiaille suunnattu taiteen perusopetus sanataiteessa tarjoaa lapselle ja nuorelle mahdollisuuden kehittää itseilmaisuaan ilman äidinkielen opetuksen punakynätaakkaa. Siitä huolimatta sanataidetta ei taidekasvatuksen alana tunneta vieläkään tarpeeksi hyvin.
Kaksi henkilöä lukee kirjaa. Heidän takanaan on kirjahylly.
Minttu Tervaharju (vas.) ja Pia Krutsin toivovat, että sanataidekasvatukselle olisi tulevaisuudessa omat tilat. Toistaiseksi opetus järjestetään pääkirjasto Metsossa, jonne on hyvät kulkuyhteydet.

Pia Krutsin ja Minttu Tervaharju opettavat Tampereen seudun työväenopistossa sanataidetta lapsille ja nuorille. Yleisen oppimäärän opinnot kestävät sanataidekoulussa kahdeksan vuotta. Opiskelun ytimessä on mielikuvitus, sillä sanataidetta tehdään hauskuus edellä ilman rajoja.

– Lapset tykkäävät luontaisesti keksiä hahmoja ja mielikuvitusmaailmoja ja kertoa tarinoita, Tervaharju kertoo.

Yleensä harrastuksesta löytyy myös samanhenkisiä kavereita sekä tie omaan, luovaan ilmaisuun. Taiteenlajilla on loppujen lopuksi vain vähän väliä, sillä taiteessa on aina oman ajattelun kehittämisestä, oman äänen käyttämisestä ja itseymmärryksen kasvamisesta.

Lukutaitotyössä korostetaan usein hyötynäkökulmaa eli sitä, mitä monia hyötyjä hyvästä kieli- ja kirjoitustaidosta lapsille on. Sanataideopettajina Krutsin ja Tervaharju korostavat mielellään hauskuusnäkökulmaa.

– Kieli liittyy kaikkeen joka tapauksessa. Se meillä on jo hallussa, sillä kaikki osaavat kieltä eikä sitä tarvitse opiskella. Sanataideharrastus on väylä oman kiinnostuksenkohteen kehittämiseen asiantuntevassa opastuksessa, Krutsin toteaa.

Sanataidetta ei tehdä yksin

Käytännössä sanataideharrastuksessa tehdään esimerkiksi eri genreihin perustuvia tehtäviä, vaikkapa fantasiaa tai kauhua, supersankarisarjakuvia, myyttisiä tarinoita tai runoja. Harjoitukset voivat keskittyä vaikkapa tapahtumapaikkoihin, henkilöhahmoihin, piirtämiseen, käsillä tekemiseen ja yhdessä kirjoittamiseen. Sanataide harvoin on yksinäistä puurtamista, sillä kyse on ryhmäharrastuksesta.

– Olemme pedagogisesti sitoutuneet kehittämään tapoja, joilla voidaan tuottaa tekstiä porukalla ja luodaan ympäristö, jossa on turvallista keksiä tarinoita, Krutsin kertoo.

Kuten niin usein, myös sanataiteessa lapsilla on omat suosikkinsa.

– Kauhuolentojen ruokalista, Tervaharju toteaa nauraen.

– Myös se, että keksitään henkilöhahmo ja käytetään rekvisiittaa. Hahmojen keksiminen on lapsille tuttua varmasti pelimaailmasta, Krutsin mainitsee.

Muita ikisuosikkeja ovat tapahtumapaikan kartan luominen ja niin sanottu paperi kiertää -harjoitus, jonka puuttuminen kouluista ihmetyttää sanataideopettajia. Siinä tarina syntyy osissa jokaisen kirjoittaessa pätkän.

– Se sitouttaa oppilaita samaan maaliin, kehittää sisälukutaitoa ja käsialaa, jotta muut pystyvät lukemaan omaa tuotosta sekä opettaa tekstin editoimistaitoja ja kunnioittamaan muiden ajatuksia. Kaikki tapahtuu niin nopeasti, että lopulta työskentely muuttuu oppilailla intuitiiviseksi, Tervaharju kertoo.

Kun koulut eivät tarpeeksi opeta kirjoittamisen strategioita tai hauskoja tapoja tehdä tekstejä, ovat ne usein uusia sanataidekoulun aloittajille. Satuja voi tehdä tarinageneraattorilla, sattumanvaraistekniikoilla tai keksiä suullisesti.

– Monelle jo se avaa luovuuden, ettei kirjoittaminen ole kiinni motorisista taidoista. Valkoisen paperin pelon purkaminen auttaakin löytämään oman ilmaisutavan, Krutsin pohtii.

Iloa, intoa ja opastusta

Työväenopiston tarjoama taiteen perusopetus sanataiteessa yllättää edelleen monet. Sanataideopettajat uskovat heikon tunnettuuden johtuvan siitä, ettei sanataidetta terminä tunneta eikä sillä ole selkeää, ammattiin johtavaa koulutuspolkua painotuslukioista jatko-opintoihin.

– Suomessa ei ole samanlaista kirjoittajakoulutuksen perinnettä kuin esimerkiksi englanninkielisissä yliopistoissa, joista suuressa osassa voi opiskella pääaineenaan creative writing, Pia Krutsin sanoo.

Harva harrastus loppujen lopuksi tähtää ammattilaisuuteen. Se voi olla yksi polku, mutta tärkeintä on se, että löytää iloa tekstien tekemisestä ja saa siihen lisäintoa ja opastusta.

– Usein ajatellaan, että kirjailijat syntyvät kirjailijoiksi, mutta tärkeää onkin juuri tämän kirjailijamyytin rikkominen. Kirjoittamistakin voi harjoitella ja harrastaa, kuten muita taiteenlajeja. Ei tarvitse alkaa kirjailijaksi. Taitoja voi joka tapauksessa harjoitella, Minttu Tervaharju toteaa.

Ei mitään äikkää

Peruskoulun tarjoama äidinkielen eli yleensä suomen kielen opetus sekoittaa myös pakkaa. Harvoin oppiaineessa kuitenkaan keskitytään tarinoihin tai ainakaan niiden kehittämiseen. Opetussuunnitelmaan kuuluu niin paljon asiaa, että sanataiteelle jää vähän aikaa, vaikka se suunnitelmassa mainitaankin.

– Monet ajattelevat, että kouluhan jo hoiti tämän tontin, eikä sanataidetta nähdä taiteenlajina, Tervaharju sanoo.

Sanataiteessa kielenhuollolla ja oikeinkirjoituksella ei ole väliä. Ainoastaan sisältö merkitsee. Krutsin ja Tervaharju editoivat antologioita varten vain ilmeiset kirjoitusvirheet, mutta siitä ei lapsille tehdä numeroa.

– Lisäksi kielessä pitää ottaa huomioon se, että jotkut virheet voivat olla tyylikeinoja, esimerkiksi välimerkkien puuttuminen, Tervaharju sanoo.

Aina huoltajatkaan eivät välttämättä tunnista sanataidetta taiteenlajiksi tai sitä, että opettaja on taiteen ammattilainen, sillä usein vain kirjailijat koetaan tarinoiden ammattilaisiksi, mutta kaikki kirjailijatkaan eivät tunne sanataidekasvatuksen sisältöjä. Tunnetuksi tekeminen vaatii pitkäjänteistä markkinointia ja jalkatyötä, jota Tervaharju ja Krutsin tekevät esimerkiksi vetäessään kouluilla sanataidepajoja.

Sanataiteen perusopetuksen ryhmät kokoontuvat arkisin pääkirjasto Metsossa, jonne on helppo kulkea kaupungin eri osista. Pitkän tähtäimen haaveena ovat omat tilat. Kun harrastus paikantuu tiettyyn tilaan, jossa näkee harrastajat, tekstejä siellä täällä ja kirjoittajia uppoutuneena tarinoihin, tulee toiminnasta entistä konkreettisempaa sekä aikuisille että lapsille.

Osallistuvia Potter-faneja

Krutsin on opettanut sanataidetta 20 vuoden ajan ja Tervaharju reilun 10 vuoden ajan. Yhteiskunnan muutokset näkyvät opettamisessa niin sisällöissä kuin oppilaiden käytöksessä. Vain harvassa ryhmässä istutaan hiljaa, sillä into tehdä ja keksiä yhdessä ovat kasvaneet, mikä on myös parantanut ryhmädynamiikkaa.

– Nykyajan lapset ovat lyhytjänteisempiä kuin aiemmin. He haluavat oikeasti osallistua, mihin varmasti pelimaailma, some ja sisällöntuotannon mahdollisuudet ovat vaikuttaneet, Pia Krutsin sanoo.

Sanataiteen kehittyminen taiteenlajina on vuosien saatossa helpottanut opettamista.

– Kortit, lapsille suunnatut sanataideoppaat, sanattomat kuvakirjat, muut ideat ja innovaatiot sekä se, että sanataidetta opetetaan ympäri Suomen, helpottavat työtä. Ennen olimme muutaman aikuisille suunnatun oppaan varassa, vaikka opetamme lapsia, Minttu Tervaharju kertoo.

Krutsin ja Tervaharju mainitsevat myös Harry Potterin vaikuttaneen sanataiteen opetukseen. Ennen J. K. Rowlingin luomaa fantasiamaailmaa ei ollut Potterin kaltaista yhtenäiskulttuuria, joka nyt vaikuttaa myös intoon kirjoittaa tarinoita ja on luonut jalansijaa yhä enemmän myös fanifiktiolle.

– Sanataideharrastus on teksteistä pitävien ihmisten yhteisö, opettajat toteavat.

Matalan kynnyksen harrastus

Harrastajalle tai hänen huoltajalleen, joka pohtii, kannattaisiko sanataiteen harrastaminen aloittaa, opettajilla on rohkaiseva viesti.

– Jos yhtään tuntuu siltä, että sanataide kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti kokeilla, Tervaharju sanoo.

Sisällöllisesti sanataiteen perusopetus ja avoimet kurssit eivät eroa toisistaan, mutta taiteen perusopetuksessa ideana on sitoutuminen ja tasolta toiselle eteneminen. Opintoja ohjaa opetussuunnitelma, mutta rakenne on vapaamuotoinen eikä sisällä kokeita. Tiukkoja aikatauluja kammoaville harrastus sopii myös väljyytensä ansiosta.

– Sanataidekoulussa käydään kerran viikossa, eikä harrastus vie ajallisesti tai rahallisesti paljon, sillä se ei sisällä materiaalihankintaa tai talkootyötä. Maksut ovat maltilliset urheiluun verrattuna, Krutsin kertoo.

Jos sanataideharrastukseen hyppääminen mietityttää, rohkeutta voi hakea viikonloppujen lyhytkursseilta tai kouluilla pidettävistä Lupa harrastaa -ryhmistä, joita myös Krutsin ja Tervaharju ohjaavat.

Asteroidi, joka söi muistelmansa

Pia Krutsin ja Minttu Tervaharju kuuluvat Sanataideyhdistys Yöstäjään, joka viettää parhaillaan 20-vuotisjuhlavuottaan. Yöstäjä tekee yhteistyötä työväenopiston sanataidekoulun kanssa tarjoten esimerkiksi mahdollisuuksia käyttää yhdistyksen opetusmateriaaleja. Ohjaajille Yöstäjä on tärkeä ammatillinen lisätuki ja yhteisö. Yhdistyksen sosiaalisen median kanavat keskittyvät sanataiteeseen, joten ne antavat yleisölle kattavan kuvan taiteenlajin mahdollisuuksista.

– Toiminnan tarkoitus on edistää lasten ja nuorten sanataidekasvatustoimintaa ja tuoda sille näkyvyyttä, Krutsin kertoo.

Yöstäjän nimen tarina vie 11-vuotiaan Artun paperin äärelle sanataiteen perusolemukseen: rajattomuuteen. R. Yöstäjä oli maata lähestyvä asteroidi, joka kirjoitti omat muistelmansa syödäkseen ne.

– Se oli niin huikean kompleksinen kokonaisuus, että se jäi elämään, Krutsin kertoo.

Tampereen seudun työväenopiston haku lasten ja nuorten sanataiteen perusopetukseen on avoinna 20.8.2023 saakka. Oppilaat valitaan hakujärjestyksessä. Lisätiedot ja hakuohjeet näet alla.

Haku taiteen perusopetukseen 1.5.–20.8.2023

Teksti: Anna-Katariina Maksimoff
Kuvat: Anna-Katariina Maksimoff
Jaa sosiaalisessa mediassa

Jätä kommentti

Liitä teksti muusta lähteestä näppäinyhdistelmällä CTRL+SHIFT + V.