Laikun 100-vuotisjuhlaruno punoo lomittain sekä historiaa että nykyisyyttä

Kun Tampereen ensimmäinen kirjastotalo (nykyinen Kulttuuritalo Laikku) vihittiin käyttöön 10.10.1925, juhlaa kunnioitettiin ajan tavan mukaisesti tilatulla juhlarunolla. Luomisen ensi aamu -juhlarunon kirjoitti Lauri Haarla ja sen lausui vihkiäisjuhlassa näyttelijä Pekka Niskanen. 

Sata vuotta myöhemmin, 10.10.2025, Laikun historiaa juhlistettiin uudella juhlarunolla, jonka kirjoitti Mirjam Larinkari. Hän myös lausui runon Kansanjuhlassa – täsmälleen 100 vuotta alkuperäisen vihkiäisjuhlan jälkeen.

Uusi juhlaruno kuljettaa kuulijan Laikun neljän kerroksen läpi sekä punoo yhteen rakennuksen historian, sijainnin ja nykyisen kulttuurikäytön. Se on kunnianosoitus menneelle ja katse tulevaan. 

Lue uusi juhlaruno alta. 

Juhlaruno Laikun 100-vuotisjuhliin

Ensimmäinen kerros

Pujahdetaan Laikkuun
sivuovesta sisään
juhlaan
taloon

joka on painanut jalkansa apteekkarin puistoon
kesäravintolan huvittelun muistoon
pääsuutarin miljoonaan kenkään
joista kaikille pienille riittää

Talon anturana on kallionkova
mielikuvittelun voima
lapsentahto tulla ja kuulla
nähdä
tulla nähdyksi

mahdollisuus astua parrasvaloon
tai käpertyä satupuun koloon

Pujahda sisään ja löydä Rulla
joka piiloutuu kellarin elkein

Ensin et sitä voi nähdä
mutta sitten
melkein - ja kukkuu!

Rulla on riemukas löytää ja tulla

Toinen kerros

Olet mummi mummottomille
olet viisautta, oppia, taikaa
olet aikaa ihmettelyyn
meille ajattomille

Olet keitetyt kahvit
avoimet ovet ja notkuvat pöydät
tiedonnälkäisille
kaikenikäisille

Olet ikinuoret metsonmunankuoret

Sanot: kulttuurilla ne laivatkin seilaa
ja tiedät mistä puhut
joten nostetaas tänäänkin hurjat purjeet

Sata vuotta on melkoinen ikä
mutta sinunlaisellesi
ei ikä eikä mikään

Hyvällä tuurilla ihminen ehtii
muutaman elämän elämässä

Vankka talo sen sijaan on vasta käynnistymässä!

Kun me lähdemme täältä
jää sinä pitämään puolestamme
silmiä auki maailmaan

Valot päällä meidän jälkeemme
seuraaville

Kolmas kerros

Kapua rappuset taloon
jonka kattona on taivas

jonka hyllyt ja seinät
avautuvat kahisten
miljooniin maailmoihin

Kapua rappuset katolle
voit nähdä selältä selälle
harjulta harjulle
ja kosken vaahdossa auringonlaikut

Voit nähdä sisälläsi kohoavat
korallipalatsit
ja tulivuoren kraaterit
synkän metsän syöverit

Kantavia seiniä täällä on vähän
mutta paljonantavia
kuten
    
    tieteellinen lukusali järkipäättelyyn
    ajanvietelukusali ajan viettelyyn

sekä

   vilpittömiä valeikkunoita

Neljäs kerros

Elämä yksin on laina
yhdessä koettuna lainasto
josta luettavaa ei puutu

Yksinäinen on kätketty muisto
mutta kerrottuna muistosto
joka virtaa
johon ei juutu

Kulttuurilla ne laivatkin seilaavat
kulttuurin kasvoihin ihmiset peilaavat
itseään ja toista
toistaen elämää

Kulttuurilla ne laivatkin seilaavat
ihmisten mielten ja kätten työllä
älyllä aidolla
tiedolla, taidolla
taiteella, äänellä, sävelin
värein, sanoin, siveltimin

äidinmaidolla

joka näyttää myös yöllä
mihin jatkaa matkaa

miten luovia vuosisadat

Miten luovia vuosisadat!