Kerro mielipiteesi, onko Tampereella turvallista
Turvallisuuskyselyssä kaupunki haluaa selvittää, millaisia näkemyksiä ja kokemuksia asukkailla on muun muassa rikoksista ja järjestyshäiriöistä, väkivallasta ja sen uhasta sekä onnettomuuksista. Kyselyssä voi kertoa myös syrjinnästä ja häirinnästä, turvallisuuteen liittyvistä huolista, kodin varautumisesta sekä asuinnaapuruston yhteisöllisyydestä.
Kysely pohjautuu rikoksentorjuntaneuvoston kysymyksiin, ja se toteutetaan Tampereella kolmen vuoden välein.
Kaupungin työntekijät ja yhteistyökumppanit hyödyntävät turvallisuuskyselyn tuloksia monipuolisesti turvallisuustyössä.
– Saamme paljon tietoa turvallisuuden tilasta esimerkiksi rikostilastojen kautta. Kyselyn tulokset lisäävät ymmärrystämme siitä, millaisena asukkaat kokevat Tampereen turvallisuuden ja mikä turvallisuuteen liittyvä asia herättää keskustelua juuri nyt. Kaupunki on sen asukkaita varten, ja turvallisuuteen voimme osaltamme kaikki vaikuttaa, sanoo Tampereen kaupungin riskienhallinta- ja turvallisuusjohtaja Jouni Perttula.
Kyselyyn vastataan nimettömänä, eikä vastauksista voi tunnistaa ketään. Vastaamiseen menee aikaa noin 10–15 minuuttia. Kyselyn tuloksista kerrotaan kaupungin verkkosivuilla marraskuussa 2024.
Kaikkien panosta tarvitaan
Turvallisuuskyselyssä on tällä kertaa mukana avovastauskenttä, johon toivotaan asukkaiden ajatuksia ja ideoita siitä, miten oman asuinalueen turvallisuustilannetta voitaisiin parantaa.
Turvallisuuden sekä turvallisuuden tunteen parantaminen on Tampereen kaupungin strateginen tavoite. Työtä turvallisuuden eteen tehdään kaupungilla koko ajan ja laajasti yhteistyössä sekä viranomaisten että paikallisten järjestöjen, yritysten ja asukkaiden kanssa.
Tampereen kaupungin turvallisuussuunnitelmaan on koottu turvallisuustyön painopistealueita ja niihin liittyviä tavoitteita ja toimenpiteitä. Voit tutustua turvallisuussuunnitelmaan kaupungin verkkosivuilla osoitteessa tampere.fi/turvallisuus.