Tampereen kaupungin edustajat Vesa-Matti Ruottinen ja Joni Ramu esittelivät muiden ekosysteemin toimijoiden kanssa kiinnostuneille Startup.Tampere -ekosysteemin toimintaa.
– Tampere on hyvä toimintaympäristö eri alojen startupeille. Tampere on edelläkävijä ja kaupunki on sitoutunut edistämään teknologista edelläkävijyyttä, jota myös startupit edustavat, kertovat Ruottinen ja Ramu.
Yhteisön eri toimijat olivat esittelemässä toimintaansa
Ständillä oli käynnissä ensimmäisen päivän ajan Tampere Entrepreneurship Societyn järjestämä opiskelijoiden IoT-hackathon, jonka teemana oli Tampereen kaupungin IoT-alusta ja sen tarjoama data. Tampere Game Hub esitteli pelialan viimeaikaista toimintaa, ja ständillä pääsi myös testaamaan eri pelejä. Lisäksi Business Tampere ja Tampereen yliopisto esittelivät alueen testialustoja ja erilaisia metaverseen liittyviä demoja.
Imagine the Metaverse -tapahtumassa vallitsi hyvä tunnelma.