Ajoyhteys Järvensivuntielle Viinikankadulta ja Ratapihankadulta suljettu 15.3. alkaen kolme viikkoa

Ajoyhteys Viinikankadulta ja Ratapihankadulta Järvensivuntielle sekä vastakkaiseen suuntaan suljetaan risteyksessä perjantaina 15.3.2024 vesihuoltolinjojen rakentamisen takia. Sulku kestää kolme viikkoa 7.4.2024 asti. Jalankulku- ja pyöräilyreitti säilyy risteyksessä.

Liikenne ohjataan kiertotielle sulun ajaksi.  Järvensivunkadun länsipäähän pääsee Viinikankadulta kiertoreittiä Viinikankatu-Salhojankatu-Teerentie.

Sulku aloitetaan perjantaina 15.3., jotta roudansulatuskalusto saadaan viikonlopuksi päälle. Sulun aikana rakennetaan vesijohto- ja kaapelinsuojaputkitukset Järvensivuntien poikki.

Vesihuoltotyöt liittyvät Viinikankadun rakennusurakkaan, jossa uusitaan Viinikankadun, Ratapihankadun ja Järvensivuntien liittymäalue katuineen. Urakassa uusitaan myös vesijohdot, jätevesi- ja sadevesiviemärit, kaukolämpölinjat sekä pintarakenteet, katuvalaistus, liikennevalot ja liikenteenohjauslaitteet.  

Viinikankadun rakennusurakan urakoitsija on Recset Oy. Vesihuoltotyöt tilaa Tampereen Vesi Oy. Kaukolämpötöiden tilaaja on Tampereen Energia Oy ja katujen rakentamisen Tampereen kaupunki. 

Lisätietoja

Eleonora Pecoraro
Urakoitsija, Recset Oy:
Puhelin:
050 430 8107
Jaa sosiaalisessa mediassa