Millaista kulttuuria ja liikuntaa haluaisit lähitoreille? Kerro ideasi 15.3. mennessä

Tamperelaiset pääsevät jälleen tänä keväänä vaikuttamaan siihen, millaista kaikille suunnattua kulttuuri- ja liikuntatoimintaa järjestetään tamperelaisilla lähitoreilla. Omia ehdotuksia voi käydä kertomassa lähitoreilla 1.3.–15.3.2024. Huhtikuussa äänestetään, mitkä ehdotuksista toteutetaan. Toteutukseen on käytössä 32 500 euroa.

Tamperelaisille on jälleen avautunut mahdollisuus vaikuttaa kaupungin rahojen käyttöön.

– Kaupunki on varannut 32 500 euroa lähitoreilla tapahtuvaan liikunta- ja kulttuuritoimintaan. Nyt tamperelaiset saavat ehdottaa ja päättää, mitä tällä rahalla tehdään, kertoo suunnittelija Tiina Santala Tampereen kaupungilta.

Tampereella on kaikkiaan 13 lähitoria eri puolilla kaupunkia. Jokainen niistä saa käyttöön 2 500 euroa, jolla toteutetaan tamperelaisten kulttuuri- ja liikuntatoiveita.

– Nyt on mahdollisuus saada omalle lähitorille juuri sellaista ohjelmaa, mikä itsestä tuntuu hauskalta. Haluatko päästä esimerkiksi lavatansseihin, vauvamuskariin, äijäjumpparyhmään tai perhesirkukseen? Vai kiinnostaako enemmän taide- tai käsityöpajat? Ideoita voi esittää vapaasti, Santala toteaa.

Omia kulttuuri- ja liikuntatoiveita voi käydä ehdottamassa lähitoreilla 1.3.–15.3.2024. Toiveita voi jättää kirjoitettuna lähitorin ideaseinälle tai keräyslaatikkoon. Lähitoreilla järjestetään myös ideointitapahtumia tai asiakasraateja, joissa voi kertoa ajatuksensa.

– Toivon, että jokaiselle lähitorille saadaan runsaasti erilaisia ehdotuksia. Huhtikuussa on jokaisella lähitorilla äänestys, jossa selviää, mitä toimintaa halutaan eniten. Äänioikeus on jokaisella tamperelaisella iästä riippumatta, Santala kertoo.

Kesän aikana lähitorien henkilöstö järjestää lähitoreille tamperelaisten haluamaa toimintaa. Eniten kannatusta saaneita ehdotuksia toteutetaan siinä järjestyksessä kuin rahaa riittää.

– Tulokset paljastetaan elokuun alussa. Tamperelaisten kulttuuri- ja liikuntatoiveita toteutetaan syksyn 2024 aikana, suunnittelija Tiina Santala sanoo.

 

Aikataulu

  • Ehdota lähitorille kulttuuri- ja liikuntatoimintaa 1.3.–15.3.2024
  • Käy lähitorilla äänestämässä suosikkiasi 1.4.–14.4.2024
  • Tulokset julkistetaan elokuun 2024 alussa
  • Tamperelaisten haluamaa kulttuuria ja liikuntaa toteutetaan lähitoreilla syksyllä 2024

 

Tampereen lähitorit

Lähitorien aukiolojat löytyvät Pirkanmaan hyvinvointialueen verkkosivuilta: Lähitorien ohjelmat - pirha.fi.

  • Kaukaharjun lähitori, Keskisenkatu 13–15, 33710 Tampere
  • Keinupuiston lähitori, Orivedenkatu 28, 33720 Tampere
  • Kuuselan lähitori, Nuolialantie 46, 33900 Tampere
  • Kyttälän lähitori, Tuomiokirkonkatu 22, 33100 Tampere
  • Lielahden lähitori, Antti Possin kuja 1, 33400 Tampere
  • Nekalan lähitori, Kuoppamäentie 24, 33800 Tampere
  • Pappilanpuiston lähitori, Kourutaltankatu 2, 33560 Tampere
  • Peurankallion lähitori, Peurankallionkatu 10, 33230 Tampere
  • Pispan lähitori, Simolankatu 4, 33270 Tampere
  • Pohjolan lähitori, Pohjolankatu 25 F, 33500 Tampere
  • Taatalan lähitori, Sulkavuorenkatu 6, 33820 Tampere
  • Tammelan lähitori, Itsenäisyydenkatu 21 B, 33500 Tampere
  • Violan lähitori, Juhlatalonkatu 4, 33100 Tampere

Lisätietoja

Tiina Santala
Suunnittelija
Puhelin:
040 159 1588
Teksti: Johanna Kurela
Kuvat: Olli-Pekka Latvala / Visit Tampere
Jaa sosiaalisessa mediassa