Poliittiset työtaistelutoimet 1.-2. helmikuuta vaikuttavat päiväkoteihin

Työntekijäjärjestöt ovat ilmoittaneet poliittisista työtaistelutoimista torstaina ja perjantaina 1.-2. helmikuuta 2024. Mielenilmaus voi vaikuttaa osaan Tampereen kaupungin palveluista. Merkittäviä vaikutuksia ennakoidaan varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen Myös bussit ja ratikat eli Nyssen joukkoliikenne pysähtyy perjantaina 2.2. käytännössä kokonaan.

Vaikutukset varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa

Torstaina 1.2. toteutettava poliittinen työtaistelu vaikuttaa Tampereen kaupungin varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen palveluihin. Vaikutukset eivät ole vielä tarkkaan selvillä, mutta niitä pyritään ennakoimaan ja huoltajia informoidaan tilanteesta mahdollisimman pian.

Lapsia voidaan ottaa varhaiskasvatukseen kyseisenä päivänä ainoastaan paikalla olevan henkilöstömäärän sallima määrä lain mitoitusta noudattaen. Tämä voi tarkoittaa sitä, että kyseisenä päivänä kaikkia lapsia ei voida ottaa palvelun piiriin tai palveluaikoja joudutaan rajoittamaan.

Päiväkodit ja esiopetuksen yksiköt tiedottavat poikkeusjärjestelyistä huoltajille viimeistään keskiviikkona 31.1. Huoltajien toivotaan varautuvan tilanteesta aiheutuviin muutoksiin lapsen hoidossa.

Vaikutukset perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Perusopetuksessa koulupäivät 1.-2. helmikuuta ovat lukujärjestysten mukaisia eikä poikkeustilanne aiheuta muutoksia normaaleihin työkäytäntöihin kouluissa.
Torstaina 1.2. lakolla voi olla vaikutusta iltapäiväkerhoon. Kaupungin järjestämät iltapäiväkerhot pyritään pitämään mahdollisuuksien mukaan avoinna. Lopullinen henkilöstötilanne selviää lakkopäivänä. Koulujen rehtorit tiedottavat asiasta myöhemmin. 

Iltapäiväkerhot toimivat normaalisti klo 15-17 välisenä aikana. Ahjolan toteuttama aamu- ja iltapäivätoiminta on lakon piirissä, joten Ahjolan tuottamia koululaisten aamu- ja iltapäiväkerhoja ei järjestetä. Tämä koskee Juhannuskylän, Lamminpään, Lielahden, Pispalan sekä Tammelan kouluissa Ahjolan järjestämiä iltapäiväkerhoja.

Jos oppilas tai opiskelija kulkee koulumatkoja julkisella liikenteellä, koulumatkat sujuvat torstaina 1.2. kuten tavallisesti, sillä bussit ja ratikat liikennöivät normaalisti.

Perjantaina 2.2. poliittinen työtaistelu vaikuttaa joukkoliikenteeseen eivätkä bussit ja ratikat kulje. Tämän hetken tiedon mukaan tilanteella ei ole vaikutusta erityisoppilaiden taksikuljetuksiin tai PALI-kuljetuksiin. Kuljetuksia Teiskoon ei ajeta perjantaina.

Lukiokoulutuksessa koulupäivät pidetään normaalisti.

Ateria- ja puhtauspalvelut päiväkodeissa, kouluissa ja muissa oppilaitoksissa

Tämänhetkisen tiedon mukaan päiväkodeissa, esiopetuksessa, kouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa ateria- ja puhtauspalvelut pystytään pääosin järjestämään normaalisti. Mahdollisista poikkeuksista tiedotetaan toimipaikkakohtaisesti huoltajille ja opiskelijoille. 
Lakolla ei ole vaikutusta perusopetuksen Konetalon (Ahvenisjärven koulu) ja Puistokoulun ateria- ja puhtauspalveluihin. 

Elintarvikealan lakko 1.-2.2. vaikuttaa tavarantoimituksiin ja näkyy muutoksina tulevan viikon ruokalistoilla. Tiedot koskevat Pirkanmaan Voimian itse tuottamia palveluita.

Lakon vaikutukset kulttuuripalveluissa

 Historialliset museot Vapriikki ja Milavida ovat auki normaalien aukioloaikojen mukaan. Myös ravintola Valssi ja Kahvila Amurin Helmi ovat avoinna.

Kulttuuritalo Laikku on auki normaalisti. Muutoksia yksittäisiin palveluihin ja tapahtumiin saattaa tulla.  Tilanteella ei ole vaikutusta myöskään Tampere filharmonian toimintaan.

Muumimuseon aukioloaikoihin saattaa tulla muutoksia 1.2. klo 11-15 välillä. Sara Hildénin taidemuseo on suljettu näyttelyvaihdoksen vuoksi 16.2.2024 asti ja Tampereen taidemuseo on suljettu remontin vuoksi 24.2.2024 asti.

Tampereen kaupunginkirjaston palvelu-aukioloon saattaa tulla muutoksia pienemmissä kirjastoissa, mutta omatoimiasiointi on näissä mahdollista. Kirjastoauton pysäkkejä saattaa jäädä ajamatta. Muutoksia yksittäisiin palveluihin ja ryhmäkäynteihin saattaa tulla.

Kaukajärven ja Kämmenniemen kirjastoissa sekä Metsossa ennakkoäänestys toimii normaalisti. 

Tampereen seudun työväenopiston  opetus- ja toimistopalvelut toimivat normaalisti.

Lakon vaikutukset liikunta- ja nuorisopalveluissa

Liikunta- ja nuorisopalvelut toimivat 1.-2. helmikuuta normaaliin tapaan.

Nysse-liikenne seisahtuu perjantaina 2.2.

Perjantaille 2. helmikuuta 2024 ilmoitetut poliittiset lakot pysäyttävät käytännössä koko Nysse-liikenteen. Torstaina 1. helmikuuta joukkoliikenne kulkee normaalisti.

Lakko koskee kuljettajien työvuoroja, jotka alkavat perjantain 2.2. aikana. Yksittäisiä bussivuoroja saatetaan perjantaina liikennöidä. Ajettavien linjojen/vuorojen listaa päivitetään Nyssen verkkosivuilla olevassa lakkouutisessa.

Vaikutukset Infran toimintoihin

Torstaina 1.2. järjestettävät poliittiset mielenilmaukset eivät juurikaan näy kuntalaisille Tampereen Infran toimintojen osalta. Työtaistelutoimet voivat aiheuttaa vähäisiä häiriöitä talvikunnossapitotöihin ja liikenteen sujuvuuteen. Käytettävissä olevat voimavarat suunnataan pääasiassa liukkauden torjuntaan sekä lumikasojen ja ajoratojen vallien poistamiseen, mikäli sääolosuhteet eivät muuta vaadi.

Lisätietoa Infran tiedotteesta

Voimian palveluiden tilanne

Loppuviikosta järjestettävät mielenilmaukset ja lakot saattavat aiheuttaa vähäisiä muutoksia ateria- ja puhtauspalveluihin 1. helmikuuta 2024. Samana päivänä järjestettävä Palvelualojen ammattiliitto PAMin lakko saattaa vaikuttaa puhtauspalvelukumppanien toimintaan.

Elintarvikealan lakko 1.-2. helmikuuta 2024 vaikuttaa tavarantoimituksiin ja näkyy muutoksina tulevan viikon ruokalistoilla.

Lisätietoa Voimian tiedotteesta

Vaikutuksia jätekuljetuksiin

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton (AKT) poliittisella lakolla 1.-2.2. on todennäköisesti vaikutuksia myös jätekuljetuksiin. Osa sekajäteastioita voi jäädä tyhjentämättä lakon aikana. Tähän kannattaa varautua myös kotitalouksissa.

Pirkanmaan Jätehuollon tiedote Lakkoihin kannattaa varautua myös kodin jätehuollossa - lajittele, pakkaa ja litistä hyvin | Pjhoy

Työllisyys- ja kasvupalvelut

Työllisyys- ja kasvupalveluiden toimipisteiden aukioloajoissa on muutoksia perjantaina 2.2.2024 seuravasti:

•    Hammareninkatu 5 B, 2. kerroksen toimipiste on suljettuna
•    Tullintorin 3. kerroksen toimipiste, osoitteessa Tullikatu 6 on suljettuna
•    Tampereen Ohjaamon avoimia ovia ei järjestetä. Ajanvaraukset ja ryhmät palvellaan normaalisti, ellei toisin ole ilmoitettu.

Muut työllisyys- ja kasvupalvelujen toimipisteet sekä Ohjaamon ajanvaraukset ja ryhmät palvellaan normaalisti, ellei toisin ole ilmoitettu.

Asioioida voi seuraavissa toimipisteissä: 

•    Pendoliinon toimipiste osoitteessa Pakkahuoneenaukio 2, 2. kerros, avoinna kello 9.00–16.00
•    Pellavatehtaankadun toimipiste osoitteessa Pellavatehtaankatu 25, 2. kerros, avoinna kello 9.00–16.15

sekä 

•    puhelimitse numerossa 040 801 6581 kello 9.00–16.15
•    Oma asiointi -palvelussa verkossa osoitteessa tyomarkkinatori.fi

***

PÄIVITTYVÄ UUTINEN

Muokattu 30.1.2024 klo 15:25: Kuljetuksia Teiskoon ei ajeta perjantaina.

Lisätty 30.1.2024 kello 16.45 joukkoliikenteen, Infran, Voimian ja Pirkanmaan Jätehuollon tiedot.

Lisätty tieto 31.1.2024 klo 8:27: Tampereen taidemuseo on suljettu remontin vuoksi 24.2.2024 saakka. 

Lisätty Työllisyys- ja kasvupalveluiden tiedot 31.1. kello 14.07.

Teksti: Johanna Toivanen / Anna-Leea Hyry
Kuvat: Laura Happo
Jaa sosiaalisessa mediassa