Kulttuuritalo Laikussa kävijäennätys - 100 000 rikki!

Kulttuuritalo Laikussa ja Laikunlavalla vieraili asiakkaita ennätysmäärä vuonna 2023: kävijöitä oli yhteensä 111 480. Talossa ja lavalla järjestettiin yhteensä reilu 1300 erilaista tapahtumaa, näyttelyä ja kokousta. Suureen osaan tapahtumista oli vapaa pääsy.
Suuren juhlasalin lavalla esiintyy laulaja ja kanteleen soittaja. Yleisö istuu penkeillä.
Suomalais-ugrilaista sukukansanjuhlaa Sugrifestiä vietettiin Kulttuuritalo Laikussa lokakuussa 2023.

Laikussa kävijöitä oli 88 788 ja Laikunlavalla 22 692. Vuonna 2018 avatulla Laikulla on ollut vasta kaksi kokonaista toimintavuotta ilman koronarajoituksia. Kävijämäärä oli nyt yli 40 000 suurempi kuin vuonna 2019, jolloin tehtiin aiempi kävijäennätys.

- Ihmiset ovat selvästi kaivanneet kulttuurin pariin ja on hienoa, että Laikku on löytänyt yleisönsä. Vuonna 2023 meillä oli kiinnostava näyttelyohjelma ja monipuolisesti erilaisia tapahtumia, kulttuuripalvelupäällikkö Marianna Lehtinen kertoo. 
- Uusi kahvilayrittäjä aloitti kesäkuussa, ja kokouksia ja tapahtumia onkin ollut mukavampi järjestää, kun tarjoilut saa saman katon alta, Lehtinen jatkaa.

Laikun ja Laikunlavan tapahtumia järjestävät sekä kaupunkikulttuuriyksikkö että lukuisat muut tahot, kuten esiintyjäryhmät ja erilaiset yhdistykset. Esimerkiksi Laikussa toimivaan Kansainväliseen toimintakeskukseen kuuluvat yhdistykset kuten Tampereen Saksalainen Kulttuurikeskus ja Tampere-Tartto-Seura ovat aktiivisia tapahtumajärjestäjiä.

Vuonna 2024 tapahtuma- ja näyttelytoiminta jatkuvat samaan tapaan kuin ennenkin. Lisäksi Laikussa valmistaudutaan jo ensi vuonna vietettävään 100-vuotisjuhlaan: taloon suunnitellaan julkisivuremonttia, joka on tarkoitus toteuttaa 5.2.–27.11.2024. Laikku pysyy kuitenkin remontin ajan avoinna ja palvelee asiakkaita monin tavoin: näyttelyt ovat avoinna ja talossa järjestetään myös tapahtumia ympäri vuoden olosuhteet huomioiden.

Lisätietoja

Marianna Lehtinen
Kulttuuripalvelupäällikkö
Puhelin:
040 801 6868
Teksti: Aliisa Piirla
Kuvat: Teemu Keskinen
Jaa sosiaalisessa mediassa