Maahanmuuttajanuoret jättivät jälkensä kukkamuraalin muodossa koulun betoniportaikkoon

Hatanpään koulun Koivistontien koulutalon valmistavan luokan oppilaat maalasivat koulun betoniportaat värikkäiksi. Projekti toteutettiin osana kansainvälistä Creative Placemaking -hanketta, jonka idea on aktivoida ja osallistaa nuoria oman ympäristön suunnitteluun ja kulttuuriperinnön huomaamiseen.
Hatanpään koulun Koivistontien koulutalon valmistavan luokan opettajat Mia Carita Hahl ja Elina Laukkala seisovat betoniportaikossa, joka on maalattu kukallisen värikkääksi.
Valmistavan luokan opettajat Mia-Carita Hahl ja Elina Laukkala pitivät oppilaiden taideprojektia hyvänä kokemuksena.

Pihaportaiden kukkamuraalia oli maalaamassa perusopetukseen valmistavan luokan oppilaita vuosiluokilta 7 – 9. Puolet näistä 21 nuoresta on kotoisin Ukrainasta ja muut Afganistanista, Irakista, Filippiineiltä, Pohjois-Makedoniasta ja Venäjältä.

Aloite muraalin maalaamiseksi tuli koululle Suomen Kulttuuriperintökasvatusseuralta. Seuran erityisasiantuntija Ira Vihreälehdon mukaan kyseessä on Creative placemaking -hanke, jossa mukana ovat lisäksi Kroatian Karlovac ja Kyproksen Nicosia. Kroatiassa nuoret muokkaavat kaupunkikuvaa viihtyisämmäksi aiempien maanjäristyksien jäljiltä. Kyproksella lapset tekevät taidetta ja miettivät, miten paahtavan kuumaan koulunpihaan saataisiin enemmän varjoa.

Tampereella Vihreälehto halusi saada mukaan nimenomaan ukrainalaisia nuoria.

– Toivoin, että pakolaisnuoret voisivat osaltaan sekä osallistua että vaikuttaa, mutta myös jättää jonkinlaisen muiston itsestään ympäristöön, hän taustoittaa ideaansa.

Hatanpään koulun Koivistontien koulutalon valmistava luokka hyväksyi yhteistyöehdotuksen mielessään ajatus siitä, että betonista pihaa voisi elävöittää jotenkin.

Unelmakartat täyttyivät väreillä

Ensiksi Vihreälehto kävi luokassa vetämässä erilaisia taiteeseen ja historiaan liittyviä työpajoja. Oppilaat saivat esimerkiksi etsiä koulun pihasta alueita, joista he pitivät ja joista eivät pitäneet. Pihan betoniset portaat kiinnittivät monen huomion, joten paikka valikoitui teoksen kohteeksi.

Sen jälkeen oppilaat tekivät unelmakarttoja, joissa esiintyi paljon kukkia ja värejä, mutta myös muutama pitsa. Työpajassa Vihreälehto huomasi, että nuorille tärkeää oli oman kulttuurin ruuat ja juhlaperinteet. Suomalaiset karkit jäivät syömättä, koska he eivät ymmärtäneet tapaa yhdistää suklaaseen muita makuja.

Lopuksi projektiin liittyi mukaan kuvataiteilija Mollu Heino, joka auttoi muraaliteoksen sommittelussa. Nuoret suunnittelivat omat kukat, jotka sitten toteutettiin seinään.

Valmistavan luokan opettajat Elina Laukkala ja Mia-Carita Hahl seurasivat luokan oppilaiden työskentelyä mielenkiinnolla.

– Valmistavassa luokassa vietetään useimmissa tapauksissa vain vuosi. Kun oppilaat lähtevät koulusta, he saattavat tuntea itsensä irralliseksi osaksi koulun toimintaa. Nyt he jättivät oman jälkensä kouluyhteisöön, kertoo Hahl.

Oppilaat ovat saapuneet Suomeen vasta alle vuosi sitten, joten projektin sisäistämiseen kului heillä hieman aikaa. Lopulta kaikki osallistuivat innokkaasti ja maalasivat jopa vesisateessa.

Laukkala on samaa mieltä siitä, että projektissa oli hienoa olla mukana.

– Muiltakin koulun oppilailta on tullut hyviä kommentteja ohikulkumatkalla. Muraaliteos tekee koulun betonipihasta kauniimman, hän sanoo.

Vihreälehto muistaa projektista myös sen, että jotkut nuorista pelkäsivät, etteivät osaisi maalata. Kommentteja tuli kuitenkin myös siitä, kuinka teoksesta tuli hienompi kuin osasi odottaa. He olisivat mielellään maalanneet lisää.

Kroatian ja Kyproksen hankekumppanit ovat tulossa vierailulle Tampereelle juhannuksen jälkeisellä viikolla, jolloin Ira Vihreälehto vie heidät katsomaan nuorten maalaamaa muraalia.

Teksti: Tiia-Maria Angeli
Kuvat: Laura Happo
Jaa sosiaalisessa mediassa