Tamperelaisia kirjallisuuden, teatterin ja esittävien taiteiden tekijöitä palkittiin

Tamperelaisia kirjailijoita, teatterin tekijöitä ja ammattitaiteilijoita palkittiin Raatihuoneella 25. huhtikuuta 2023 järjestetyssä tilaisuudessa. Tampereen kaupungin apurahat myönnettiin ammattitaiteilijoille, Eino Salmelaisen säätiön tunnustuspalkinnot teatterin tekijöille sekä Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnot tamperelaiskirjallisuuden parhaimmistolle.
Kirjallisuuspalkinnon saajat viisi henkilöä seisovat palkintoruusut kädessään Raatihuoneella.
Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnot annettiin tamperelaiskirjallisuuden parhaimmistolle. Riikka Palander (vas.), Teemu Palosaari, Elina Pitkäkangas, Juha Siro ja Viggo Wallensköld vastaanottivat palkinnot Raatihuoneella järjestetyssä tilaisuudessa.

Sivistys- ja kulttuurilautakunta on myöntänyt ammattitaiteilijoille apurahoja työskentelyyn ja jatkokoulutukseen. Vuoden 2023 ammattitaiteilijoiden apurahojen haku kohdennettiin kirjallisuuden ja esittävien taiteiden aloilla toimiville taiteilijoille. Esittäviksi taiteiksi laskettiin näyttämötaide, säveltaide, tanssi ja sirkus. Apurahat ovat pienimuotoisia kannustusapurahoja, joiden tavoitteena on tukea työskentelyä taiteen parissa. Kaikkiaan apurahaa haki tänä vuonna 212 taiteilijaa, mikä on yli kolminkertainen määrä aiempaan verrattuna. Tänä vuonna myönnettiin 22 taiteilijalle apurahoja yhteensä 30 000 euroa.  
 
Kirjallisuus 
Pauli Kallio 
Ulpu-Maria Lehtinen 
Assi Piironen 
Niklas Salmi 
Susanna Selve 
 
Näyttämötaide
 
Paula Folqués Diago 
Maarit Kalmakurki 
Taneli Kemppi 
Kaisa Kortesoja
Meri-Maija Näykki 
Ilaria Tucci 
 
Sirkustaide 
Rosa-Maria Laukkanen 
Saana Leppänen 
 
Säveltaide 
Liisa Hytti eli Ihme-Liisa 
Beatriz Macias 
Arla Salo 
Matti Salo 
Sami Sänpäkkilä 
Eeva-Maija Vehviläinen eli Eeva Meret 
Jukka Viitasaari 
 
Tanssitaide 

Ville-Pekka Oinonen 
Niina Rajaniemi 

Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnot kahdeksalle kirjailijalle

Tampereen kaupunki on myöntänyt kirjallisuuspalkintoa vuodesta 1944 lähtien. Palkinnot myönnetään vuosittain tamperelaiskirjallisuuden parhaimmistolle, jotka on julkaistu palkinnonjakoa edeltävänä vuonna. Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnot vuonna 2022 julkaistuista teoksista myönnetään kahdeksalle kirjailijalle: Päivi Alasalmelle, Riikka Palanderille, Teemu Palosaarelle, Jukka Tilsalle, Elina Pitkäkankaalle, Juha Sirolle, Jyrki Vainoselle ja Viggo Wallensköldille. 
 
Päivi Alasalmi, Sirkus Kummajuna 

Päivi Alasalmen uusin satukirja Sirkus Kummajuna on viehättävä ja viisas. Useista erilliskertomuksista koostuva yhtenäissatu, jossa sirkusjuna kiertää Eurooppaa kolkasta kolkkaan ja jossa sen elämänlämpöisestä kyydistä löytävät hienosti paikkansa kaikki, omien yhteisöjensä erilaiset. Alasalmen kieli on jälleen yhtä kaunista ja rikasta kuin kaikki Sirkus Kummajunan tarinat.  
 
Riikka Palander, Poissaolon paino 
Riikka Palanderin hieno runoteos Poissaolon paino tarkastelee kielen ja todellisuuden suhdetta, sanojen. kuvien, viivojen, värien merkitystä. Pelkistetyissä, upeasti hiotuissa ja ajatuksia herättävissä säkeissä tarkastellaan yksinäisyyttä, luontoa, maisemaa. Kokonaisuudessaan kaunista, pohdiskelevaa ja puhuttelevaa runoutta. 
 
Teemu Palosaari & Jukka Tilsa, Runoja lapsille ja muille älyköille 
Teemu Palosaaren ja Jukka Tilsan teoksessa Runoja lapsille ja muille älyköille oivalliset sanaleikit ja riemukkaat riimittelyt tuovat mieleen suorastaan Kirsi Kunnaksen klassikkoteosten lastenrunouden. Nokkelissa runoissa ja sana-akrobatiassa luotetaan aivan oikein lasten älyyn ja oivalluskykyyn, ja kuten lastenkirjojen parhaimmisto aina, ne riemastuttavat yhtä lailla kaiken ikäisiä lukijoita ja kuulijoita. Jukka Tilsan hilpeä kuvitus vielä kirsikkana kakun päällä. 
 
Elina Pitkäkangas, Sang  
Elina Pitkäkankaan fantasiaromaani Sang on äärimmäisen upeasti rakennettu, kieleltään rikas, intensiivinen, todella jännittävä teos, joka tempaa lukijan heti alussa mukaansa ja pitää otteessaan loppuun asti - ja niin että lukija jää ehdottomasti odottamaan jatkoa. Sang on kertomus köyhyydestä ja rikkaudesta, vallasta ja sorrosta, luonnon ja ihmisen suhteesta, rakkaudesta ja veljeydestä. Sen ajaton, lumoava, monikerroksinen tarina hyödyntää Kiinan ja muiden Itä-Aasian maiden kulttuureja taidokkaasti ja niitä kunnioittaen. Fantastinen teos, myös muille kuin perinteisille fantasiakirjallisuuden ystäville. 
 
Juha Siro, Valovuosi 
Juha Siron uusin romaani Valovuosi on monikerroksinen, valoisan kaunis, humaani ja hienon hienolla suomen kielellä kerrottu tarina suuria kysymyksiä, äärettömyyksiä pohtivasta, lähiökapakassakin viihtyvästä miehestä ja hänen rakkaudestaan. Kertomus myös siitä, miten pienistä sattumuksista elämän kulku saattaa olla kiinni. 
 
Jyrki Vainonen, Täytetyt 
Jyrki Vainosen Täytetyt on kauniilta kieleltään ja lumoavalta kerronnaltaan taattua Vainosta. Se tempaa lukijansa välittömästi kafkamaisiin tunnelmiin, tarinoihin ja yhä merkillisempiin, monitulkintaisiin ja toisiinsa kietoutuviin, unen, kuoleman ja muistin syövereihin. 
 
Viggo Wallensköld, Neuroosit ja traumat  
 Viggo Wallensköldin teos Neuroosit ja traumat on hillittömän hauska - sananmukaisesti hullunhauska - surrealistisen groteski luotaus ihmismielen syvyyksiin ja sairauksiin kuvitteellisen tiedemies Anatolij D. Mbdrinovin tutkimusten ansiosta. Wallensköldin riemukasta, hyperbolaista kerrontaa täydentää mainiosti kuvitus, tekijän taideteokset tarinan henkilöistä ja maisemista. 

Eino Salmelaisen säätiön tunnustus teatterin tekijöille

Eino Salmelaisen säätiö jakaa palkintoja ja apurahoja henkilöille, jotka ovat ansiokkaasti toimineet Tampereen teatterielämän hyväksi. Vuoden 2023 apurahat myönnettiin näyttelijä Annuska Hannulalle, tuottaja Arttu Haapalaiselle, äänisuunnittelija Samuli Welinille sekä Tampereen Teatterin markkinointiosastolle eli lipunmyynnille, ryhmämyynnille ja viestinnälle.
 
Tampereen Teatterin näyttelijä Annuska Hannula on näytellyt Tampereen Teatterissa vuodesta 2021 lähtien. Tänä aikana hän on osoittanut näyttelijäntaiteessaan laajaa ammattitaitoa ja huippuosaamista. Hän  on hyvää ilmapiiriä ylläpitävä työtoveri ja muut huomioiva yhteisön jäsen. Lisäksi hän on osoittanut poikkeuksellista joustavuutta ja oppimiskykyä lukuisissa paikkausrooleissaan mm. näytelmissä Salaisuuksien ilta, Stalin kuolee ja Anastasia. Hannula on ilmaisuvoimainen ja iloa ympärilleen tuottava näyttämön luottopakki. 
 
Tampereen Teatterin tuottaja Arttu Haapalainen on työskennellyt Tampereen Teatterissa vuodesta 2020, projektikoordinaattorina ja hankekoordinaattorina ja -tuottajana. Haapalainen on ollut luomassa menestyksekkäästi ja ennakkoluulottomalla otteella Tampereen Teatteriin aivan uutta taiteellista kokonaisuutta nimellä Uudet näyttämöt. Uusien näyttämöiden tavoitteena on lisätä teatterin ohjelmiston monimuotoisuutta ja tavoittaa heitä, jotka eivät omavoimaisesti teatteriin tule tai pääse. Tarkoituksena on luoda kiinnostavia teatterin tekemisen tapoja ja uudella tavalla puhuttelevia esityksiä sekä syventää teatterin yhteiskunnallista vuorovaikutusta. Haapalainen on myös arvostettu ja pidetty työyhteisönsä jäsen. 

Äänisuunnittelija, säveltäjä ja muusikko Samuli Welin on monipuolinen tamperelainen taiteilija ja yhteistyökykyinen ja tuottelias työryhmien jäsen. Welin on viime aikoina ollut mukana Tampereen Teatterissa suunnittelemassa mm. "Kolme tapaa valmistaa villisorsa" ja "Kasvun tekijä" esityksiä. Lisäksi Welin tunnetaan ambient- ja konemuusiikin tuottajana ja esittäjänä. Viimeisin julkaisu “Huminaa” vuodelta 2022 osoittaa Welinin omaleimaisen allekirjoituksen ja tekijyyden ambientmusiikin saralla. 

Tampereen Teatterin lipunmyynti ja katsojaluvut ovat nopeasti pompahtaneet takaisin pandemiaa edeltävälle tasolle ja osittain myös sen yli. Tämän työn on tehnyt koko Tampereen Teatterin henkilökunta, mutta ketjun viimeisen silauksen on tehnyt teatterin markkinointiosasto. Pandemian aikana Tampereen Teatterin lipunmyyjät ja ryhmämyynti toimivat teatterin asiakaspalvelun etulinjassa. Tuona aikana he joutuivat paitsi siirtämään, perumaan ja uudelleen myymään lippuja, he toimivat myös teatteriyleisön suorana kontaktina ja informoivat katsojia usein jopa päivittäisistä muutoksista. Asiakaspalvelu elää isoa murroksen aikaa: asiakkaiden vaatimustaso ja sen ilmaiseminen ovat muuttuneet suuresti pandemian jälkeisessä ajassa - lipunmyynti elää tätä muutosta reaaliajassa aivan asiakasrajapinnan tuntumassa. 
 
 

Lisätietoja

Matti Helimo
Apulaispormestari
Puhelin:
040 513 8625
Teksti: Aila Rajamäki
Kuvat: Laura Happo
Jaa sosiaalisessa mediassa