Tamperelaiset ovat mukana kehittämässä työkalua hyvän ja kestävän arjen apulaiseksi

Mitä on hyvä elämä? Askeleet kohti ilmastokestävää elämää kannattaa aloittaa luopumislistan sijaan hyvän elämän määrittelystä. Näin pääsivät tekemään tamperelaiset, jotka osallistuivat uuden kestävän ja hyvän elämän työkalun kehittämiseen.

Mikä on ollut parasta elämässäsi marraskuun aikana? Entä mikä on ollut kestävintä? Miksi juuri sinä haaveilet kestävästä maailmasta?

Muun muassa näitä kysymyksiä tamperelaiset pääsivät pohtimaan Särkänniemessä marraskuisena lauantaina, kun Sitra ja Tampereen kaupunki järjestivät yhteistyössä hyvän ja kestävän elämän työpajan. Kyseessä oli Sitran PSLifestyle-projektin neljäs työpaja Tampereella.

Mutta mistä on kyse? PSLifestyle on kahdeksassa Euroopan maassa toteutettava hanke, jonka osana luodaan uusi hiilijalanjälkeen pohjautuvaa suunnittelutyökalu. Keväällä 2023 julkistava PSL-työkalu on eräänlainen arjen apulainen. Se auttaa tunnistamaan omat ympäristövaikutukset ja ehdottaa samalla toimia, joilla omaa jalanjälkeä voi pienentää.

Tamperelaiset ovat olleet tosi kiinnostuneita työpajoista. Pajat ovat olleet keskustelevia ja mukaan on saatu hyvin monenlaisia ihmisiä, ihan tavallisia tamperelaisia, iloitsee kaupungin Hiilineutraaleja tekoja -kehitysohjelman ohjelmapäällikkö Tiina Leinonen.  

Leinosen mukaan on ollut kiinnostavaa huomata, että näkökulmia kestäviin elämäntapoihin on runsaasti.

Jokaisessa työpajassa aika on loppunut kesken. Ihmisillä on ollut halu keskustella aiheesta. On tärkeää, että myös me kaupungilla tarjoamme tamperelaisille näitä mahdollisuuksia keskustella, hän pohtii.

Ei saunomisohjeita portugalilaisille

Nyt kehitettävän työkalun taustalla on Sitran aiemmin toteuttama Elämäntapatesti ja sen esittelemät 100 fiksua tekoa hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Nämä pohjautuvat selvitykseen elämäntavoista, joiden avulla meillä olisi mahdollisuus rajoittaa ilmaston lämpeneminen 1,5 asteeseen.  

Tarve on selkeä eri maissa. Ihmisillä on kiinnostusta kestävämpään elämään, mutta ei ole keinoja tai tietoa, miten konkreettisesti lähtisi eteenpäin. Tässä tarjotaan yksilöille vaikuttamisen keinoja, kertoo Ramona Pulli Sitran Luonto ja arki -tiimistä.

Työkalun kehittämiseen on osallistunut Tampereen lisäksi ihmisiä Helsingistä, Turun ja Raision alueelta sekä Lappeenrannasta. Pulli sanoo, että asukkaiden osallistumisella ja mielipiteillä on suuri merkitys.

Kun saamme kehittelyvaiheessa mukaan laajalla skaalalla osallistujia, pystymme luomaan työkalusta sellaisen, että se palvelee mahdollisimman monia suomalaisia. Mitä enemmän saamme ääntä kuuluviin nyt, sitä paremmin se vastaa tarpeisiin, joita ihmisillä on.

Osallistuminen on tärkeää myös teknisen toteutuksen ja käyttöliittymän muotoilun puolesta.

Tähän mennessä olemme saaneet loistavaa palautetta etenkin käyttöjärjestelmän intuitiivisuuden kehittämiseksi. Myös sanamuodoilla on merkitystä, kun haluamme kestävän arjen teoista mahdollisimman lähestyttäviä, Pulli sanoo.

Euroopan laajuisesti työkalulle tavoitellaan neljää miljoonaa käyttäjää. Pohja on kaikille sama, mutta jokaisessa maassa lähdetään paikallisuudesta. Sisällössä on kulttuurisia eroja.

Sauno vain kerran viikossa -tyyppiset tai kesämökkeihin liittyvät vinkit eivät ehkä ole sellaisia, mitä Portugalissa olisi järkevää sisällyttää. Italiassa taas esimerkiksi viinin kuluttamiseen liittyviä kysymyksiä on korostettu enemmän, Pulli avaa.

Hän kehuu tamperelaisten tekemisen meininkiä.

Tampereella on ollut hienoa nähdä ihmisten innostus ja sitoutuminen. Syksyn työpajat ovat olleet kauniita syyspäiviä, silti ihmiset ovat kerääntyneet sisätiloihin näitä asioita miettimään. Marraskuun pajan 40 osallistujapaikkaa tuli kahdessa päivässä täyteen. Sekin kertoo, että asia todella kiinnostaa.

Tampereella järjestetään vielä kaksi PSLifestyle-työpajaa keväällä 2023. Hiilineutraaleja tekoja -ohjelman Tiina Leinonen sanoo, että asukkaiden mukaan ottaminen kestävän arjen suunnitteluun on avainasia.

Ei kukaan muu kuin ihmiset itse tiedä, millaisia muutoksia oma arki kaipaa tai millaisiin muutoksiin on resursseja. Kaikessa ei voida antaa yleispäteviä ohjeita. Asumismuoto, liikkumistarve – kaikki vaikuttavat.

Hiilineutraaleja tekoja -kehitysohjelma edistää asukkaiden ja yritysten oikeudenmukaista siirtymää kohti kestävää tulevaisuutta. Tavoitteena on liikkumisen ja kulutuksen päästöjen merkittävä vähentäminen sekä kiertotalouden ja luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Hiilineutraaleja tekoja -kehitysohjelma toimii vuosina 2022–2025.
Lisätiedot:
Tiina Leinonen
Sähköposti:
[email protected]
Puhelinnumero:
041 730 6376

Haluatko saada tietoa tulevista työpajoista ja tapahtumista tai vastaanottaa vinkkejä kestävän arjen rakentamiseksi? Liity Hiilineutraaleja tekoja -kehitysohjelman postituslistalle. Ota yhteyttä:

Mimmi Virtanen
Suunnittelija
Teksti: Mimmi Virtanen
Kuvat: Tiina Leinonen
Jaa sosiaalisessa mediassa