Sosiaalityön tarve ei maailmasta katoa

Kun sosiaalipalvelut siirtyvät hyvinvointialueelle, perustyö ei muutu. Tamperelaiset sosiaalityöntekijät toivovat, että he voisivat vaihtaa hyviä työkäytäntöjä muiden kuntien kanssa.

Hatanpäällä vanhan Sarviksen tehdaskiinteistön F-portaassa on vilkasta. Siellä työskentelee myös parikymmentä Tampereen kaupungin aikuisten sosiaalipalvelujen työikäisten omatyöntekijää. Heihin kuuluvat sosiaalityöntekijät Raisa Kemppainen ja Sanni Heikkinen.

Opiskelu toi kummankin aikanaan Tampereelle. Kemppainen, 41, on ollut kaupungin palveluksessa vuodesta 2009. Heikkinen, 29, oli välillä töissä Pitkäniemessä psykiatristen potilaiden parissa ja on tehnyt aikuissosiaalityötä nyt reilut neljä vuotta. Työporukan ikähaitari ulottuu 24-vuotiaista yli kuusikymppisiin. Jokaisella on omat asiakkaat, osalla 18−30-vuotiaita, osalla 30−65-vuotiaita.

– Asiakkaiden ikäjako ei ole enää yhtä selkeä kuin aiemmin. Minullakin on nyt vanhempia asiakkaita. On kuitenkin hyvä, kun voi keskittyä tietyn ikäisiin. Asiat pysyvät paremmin hallinnassa, Raisa Kemppainen kertoo.

Asiakkaat tulevat omatyöntekijäpalveluun palvelutarpeen arvion perusteella. Useimmiten arvio on tehty Tampereen kaupungin muussa palvelussa tai jossakin muussa pisteessä, kuten vankilassa. Jos avuntarve on lyhytaikainen ja yksinkertainen, sosiaalipalvelujen neuvontapiste hoitaa sen. Pidempiaikaisten ja monimutkaisempien asioiden hoitoa varten asiakkaalle nimetään omatyöntekijä.

Sosiaalityöntekijät tapaavat asiakkaansa ajanvarauksella. Paikka on useimmiten Sarvis tai jonkin muun toimijan tila tai sitten keskustelu käydään puhelimitse, WhatsAppilla tai etäyhteydellä. Ne ovat hyviä työvälineitä, mutta asioilla on myös kääntöpuolensa.

– Meidän tehtävämme on auttaa, jotta asiakkaan tilanne muuttuisi paremmaksi. Asiakkaina on erityisen tuen tarpeessa olevia, monesti mielenterveys- tai päihdekuntoutujia. Jos asiakas kärsii yksinäisyydestä, ei etätapaaminen ole hyvä. Korona-ajan sosiaalisten tilanteiden sekä terveydenhoidon ja mielenterveyspalveluiden vähäisyys heijastuvat meidän työhömme, Sanni Heikkinen sanoo.

Tampereen tavoin vai uusin hyvin mallein?

Myös sosiaalipalvelut siirtyvät vuoden alusta kunnilta hyvinvointialueelle. Sosiaalityöntekijät ovat tottuneet tekemään yhteistyötä monien tahojen kanssa. Kumppaneita ovat terveydenhuolto – terveyskeskukset, erikoissairaanhoito ja kotihoito – päihdekuntoutus, vankilat ja Rikosseuraamuslaitos, asumis- ja työllisyyspalvelut sekä kolmannen sektorin toimijat.

Yhteistyö muiden kuntien kollegoiden kanssa on sen sijaan rajoittunut paikkakunnalta toiselle muuttavien asioiden hoitoon.

– Koko Pirkanmaalla merkittävä enemmistö sosiaalipalvelujen asiakkaista on Tampereella. Jos hyvinvointialueella tullaan noudattamaan meidän nykyisiä toimintamallejamme, tarkoittaako se muutoksia sosiaalityöhön muissa kunnissa? Toivoisin, että tiedonsiirto hyvinvointialueen sisällä helpottuisi ja voisimme vaihtaa hyviä työkäytäntöjä, eikä mentäisi automaattisesti Tampereen tavoilla, Heikkinen pohtii.

Isoja muutoksia siirtymään tuovat tietojärjestelmien vaihdokset. Perustyö pysyy ennallaan.

– Vuosien varrella muutoksiin on saanut tottua, ja niitä on ollut säännöllisesti. Tilanne ei siis pelota eikä jännitä, mutta mietityttää. Muutokset vievät aina työaikaa, ja muiden jaksaminen huolettaa. Siirtymä ei ole kaikille helppoa, ja pienemmissä kunnissa se aiheuttaa enemmän epävarmuutta, Kemppainen muistuttaa.

– Enemmänkin uudistus vaikuttaa yhteistyötahojemme toimintaan. Omatyöntekijä on lakisääteinen, joten siihen ei voi tulla muutosta. Ehkä meidät jaetaan jossakin vaiheessa alueellisiin sote-keskuksiin, Heikkinen miettii.

Työssä tarvitaan joustavuutta ja asiakaslähtöisyyttä

Sosiaalityön tarve ei katoa, vaikka se saisi millaiset muodot. Aina ilmaantuu myös uusia ilmiöitä ja ongelmia, kuten vaikkapa viime aikoina kasvanut katurikollisuus.

– Ennaltaehkäisy on puheen tasolla muodikasta, mutta emme voi unohtaa asiakkaita, joiden tilanne on ehtinyt kroonistua, kun ennaltaehkäiseviä palveluja ei ollut saatavilla. Niinpä teemme kahdentyyppistä työtä. Ilmassa on myös yhdenmukaistamisen trendi, jossa kaikille asiakkaille pyritään tarjoamaan samantasoisia ja -sisältöisiä palveluja. Lyhytkestoiset ja tehokkaat ratkaisut eivät ole kuitenkaan realistisia kaikkia auttamaan. Tarvitsemme joustavuutta. Toivoisinkin, että työmme säilyisi asiakaslähtöisenä, Heikkinen summaa.

– Asiakkaiden ongelmat ovat kertyneet ajan kanssa, eivät ne hetkessä korjaudu. Jos yhteiskunnan ennaltaehkäisevät toimet eivät pure, se näkyy meidän työssämme, Kemppainen lisää.

Sosiaalityöntekijän työ on raskasta, mutta ammattitaito ja työnohjaus auttavat, jotta asiakkaiden tilanteet eivät jää painamaan mieltä ja tule uniin.

– Työkaverien tuki ja huumori auttavat jaksamaan, ja asiakkailta saatu palaute motivoi. On hienoa voida antaa heille heidän tarvitsemaansa apua. Tämä työ on merkityksellistä, Sanni Heikkinen ja Raisa Kemppainen vakuuttavat.