Artikkeli
16.6.2022 08.38
Viisi ikäihmistä seisoo museon käytävällä vanhan kaupunkibussin edessä. Osalla henkilöistä on rollaattori tai pyörätuoli. Kaksi heistä heilauttaa kättään kuvaajan suuntaan.

Mitä tarkoittaa hyvinvointivaltion logiikka?

Ensin tutkimusjohtaja Pasi-Heikki Rannisto Tampereen yliopistosta huokaa syvään. Sitten hän ryhtyy puhumaan.

– Soten haasteet ovat isoja, mutta jotenkin niistä vain on selvittävä. Jos osaajatarve vuoteen 2026 mennessä on 12 000 työntekijää, mutta tarjooma on 6000 henkilöä, niin tilanne räjähtää päälle ihan pian. Hankkeen loppuraportissa esiteltävät johtopäätelmät ja määrälliset arviot ovat realistisia. Olisi miellyttävämpää voida sanoa, että kyllä ne ovat kovin pessimistisiä ja dramatisoituja, mutta ikävä kyllä eivät ne ole, sanoo Rannisto.

Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa tutkimusjohtajana työskentelevä Rannisto otti osaa Tampereen kaupungin Ennakointia ja osuvia ratkaisuja työvoiman saatavuuteen -hankkeeseen sote-toimialan edustajana.

Rannisto kertoo ehtineensä tutustua hankkeesta tehtyyn loppuraporttiin ennen haastattelua ja sitä lukiessa todenneensa useaan otteeseen, että ”kovin tutulta vaikuttaa". Samaan hengenvetoon kokenut tutkija toteaa, että vaikka sote-alueen haasteet näyttävät juuri nyt vuorenkorkuisilta, jotenkin ne vain täytyy ylittää.

Patenttiratkaisua ei kuitenkaan ole. Siksikin Rannisto koki Ennakointia ja osuvia ratkaisuja työvoiman saatavuuteen -hankkeen tarpeellisena. Jos se hänestä olisi kiinni, lisää samanlaista laitettaisiin tilaukseen, mielellään kestotilaukseen.
 

Ennakointia ja osuvia ratkaisuja työvoiman saatavuuteen -hankkeesta kestoprojekti?

Rannisto kertoo, että Ennakointia ja osuvia ratkaisuja työvoiman saatavuuteen -hankkeen kaltaisen projektin pitäisi olla yksittäisen projektin sijaan eräänlainen päättymätön kestohanke. Ennakointi ja analysointi voisivat olla pysyvää toimintaa pirkanmaalaisen soten ekosysteemissä.

– Ekosysteemissä voitaisiin luoda ratkaisuja sekä työvoiman saatavuuteen että prosessien ja digitalisaation kehittämiseen. 

Ranniston mukaan juuri tässä ajassa ja maailmantilanteessa laajalla, eri toimialat läpäisevällä konklaavilla tehtävä analyysityö olisi tärkeää.

– Ongelmana on, että tällaiset hankkeet Suomessa tehdään projektirahoituksella, jota haalitaan usein Euroopasta asti. Tämä puolestaan johtaa helposti siihen, että usein hyvät ja tarpeellisetkin hankkeet, kuten tämä Ennakointia ja osuvia ratkaisuja työvoiman saatavuuteen, lakkautuvat ja tilalle tulee uusia projektiluonteisia hankkeita, jotka taas nekin jossain vaiheessa lakkautuvat. Siksi Suomessa puuttuu tämän tyyppisessä työssä pitkäjänteisyys. Ennakointia ja osuvia ratkaisuja työvoiman saatavuuteen -hanke voisi olla juuri sitä tarpeellista ison kuvan ylläpitoa, ja sen pitäisi olla jatkuvaa.

Isoja yhteiskunnallisia kysymyksiä

Rannisto sanoo, että useimmat loppuraportissa esitellyt lopputulemat, johtopäätelmät ja määrälliset arviot ovat osuvat oikeaan eli ovat sote-toimialan osalta suorastaan inhorealistisia. Entä antavatko raportin tulokset riittävän konkreettisia vastauksia niihin haasteisiin, joita sote-alalla on edessään nyt ja vielä tulevinakin vuosina?

– Tämä hankkeen loppuraportti oikeastaan maalaa varsin tarkoin pensselinvedoin sen yhteiskunnallisen kuvan, nekin asiat, mistä julkisen alan työntekijäjärjestöjen kanssa tällä hetkellä taistellaan. Isot kysymykset ovat tietysti hankkeen jälkeenkin yhä pelkkiä kysymyksiä, niihin ei löydy ratkaisua yhdellä hankkeella, koska kysymysten takana on monimutkaisia rakenteellisia asioita. Kaksi isointa kysymystä pystymme hahmottamaan: mistä saamme rahat ja mistä saamme ihmiset?

Ranniston mukaan näiden kahden kysymyksen takana piilottelee vieläkin isompi kysymys. Se on niin iso kysymys, että pelkästään sen ajatteleminen tuntuu raskaalta. Silti sitä on ajateltava.

– Onko hyvinvointivaltio tässä nykyisessä muodossaan katteeton lupaus?

Rannisto sanoo, että edessä saattaa pian olla tilanne, jossa pitäisi ryhtyä miettimään koko hyvinvointivaltion logiikkaa.

– Yhtenä esimerkkinä on koko terveydenhuolto. Sen tulevaisuus on suuressa mittakaavassa ennakoimatta.

Ranniston mukaan sote-alan haasteena on tietynlainen kulttuurisidonnaisuus. Toisin on esimerkiksi teollisuudessa, jonka osaamistarpeet ja resurssipula ovat yksinkertaisemmin ratkottavissa. 

– Esimerkiksi sauman hitsaaminen on samanlaista työtä kaikkialla maailmassa. Sen sijaan sotessa palvelu tehdään pääosin ihmisten kesken, mikä edellyttää kielen ja kulttuurin tuntemusta. Asiakas ei anna vikakoodia tai objektiivista kuvausta tarpeestaan samalla tavoin kuin kone. Kieltä on osattava ja asiakasta on pystyttävä tulkitsemaan.

Rannisto sanoo, että digitalisaatiolla on myös paljon annettavaa sote-alalla esimerkiksi asiakas-segmentoinnissa sekä oikeiden asiakkaiden löytymisessä. Palveluja on pystyttävä kohdentamaan vaikuttavammin ja tässä digitalisaatio on hyvä väline.  

– Sikäli yhteiskunta on kenties ollut vähän hassussa asennossa, että on aina luotettu lähinnä työvoimaan ja sen määrään. Tämä pandemia toivottavasti avasi silmiämme sille, että osaisimme entistä paremmin miettiä, mihin digitaalisuus voi yltää, mitä kaikkea se voi tarkoittaa. Kuinka paljon voimme sen avulla esimerkiksi korvata puuttuvaa työvoimaa?

Eri toimialojen pitäisi yhdessä ratkoa osaajapulaa

Rannisto toivoo, että yhteiskunnan isoissa organisaatioissa olisi halua käyttää kaikkea tutkimus- ja ennakointitietoa oman työnsä pohjana. Tähän tutkimustietoon lukeutuu myös Ennakointia ja osuvia ratkaisuja työvoiman saatavuuteen -hankkeesta saadut tulokset.

Hän sanoo, että tarvittaisiin tiedon ja tutkimustulosten jalkauttajia ja sitä, että näiden asioiden käsittelemistä jatkettaisiin yhteistyössä usean toimialan kesken. Eri kokoontujien pitäisi toimia yhdessä ja miettiä, kuinka osaajapulaa ryhdytään ratkomaan. 

– Ihan suoramarkkinoinnilla tässä varmaan voisi edetä. Kun on ollut mukana tässä hankkeessa, sitä ajattelee, että olisihan se mukavaa, jos mahdollisimman moni hyötyisi hankkeesta ja sen tuloksista.

Rannisto muistuttaa, että jo hankkeeseen osallistuminen itsessään on viestintää. Kun on mukana tekemässä, asiasta tulee puhuttua paljon eri tahojen kanssa eli niin sanottu viidakkorumpu pärisee.

Ranniston mukaan liian usein ollaan kuitenkin kiinni vakiintuneissa rooleissa, työntekijöiden toimenkuvissa, koulutustasoissa eli ”muodollisissa asioissa, mikä kertoo järjestelmästämme”. Hän toivoisikin enemmän luovaa ongelmanratkaisua ja digitalisaation lisäämistä siellä, missä se on mahdollista. 

– Tämä ei ehkä sovi kaikkialle vanhuspalvelussa, koska osa asiakaskunnasta on heikkokuntoista. Siksi vanhuspalvelussa täytyy olla läsnä, elävää ihmistä ei voi korvata digitaalisella palvelulla.

Kaikkialla muualla Rannisto haluaa kannustaa hyvinvointialueita uudenlaiseen ajatteluun.  

– Me tarvitsimme tämän soteuudistuksen, sille oli suuri tarve. Mitä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen yhteiskunnan avulla, ilman että on itse tuotantovastuussa? Toivottavasti tämä johtaa siihen, että palveluiden tarve tulee suuremmalle osalle hyvinvointialueen asukkaita vasta myöhäisemmässä vaiheessa elämää. Kaupungit eivät voi pestä käsiään, että sinne meni sote, vaan nyt kaupunkien täytyy keksiä itsensä uudelleen. Niin kuin ne ovat kautta historian tehneet.

Teksti: Mikko Aaltonen, Jenga Markkinointiviestintä Oy
Kuvat: Visit Tampere, Laura Vanzo
Jaa sosiaalisessa mediassa