Varhaiskasvatus muusta kunnasta
Varhaiskasvatuspaikkaa voi tarvittaessa hakea muusta kuin omasta asuinkunnasta Tampereen kaupunkiseudulla.
Uuden varhaiskasvatuspaikan hakeminen
Varhaiskasvatukseen voi hakea seudullisesti. Seutuhausta ovat sopineet Tampereen kaupunkiseudun kunnat Ylöjärvi, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere ja Vesilahti.
Oman kunnan asukkaalla on etuoikeus hoitopaikkaan omassa kotikunnassaan. Jos haettavan kunnan varhaiskasvatuksessa on tilaa, hoitopaikka voidaan myöntää Tampereen seutukunnan lapsille asuinkunnasta riippumatta, vuodeksi kerrallaan.
Hakemus tulee tehdä sekä omaan asuinkuntaan että kuntaan, josta varhaiskasvatuspaikkaa toivotaan. Hakemus tehdään kunkin kunnan omalla hakemuksella. Hoitopaikka toisesta kunnassa voidaan myöntää enintään lapsen esiopetuksen alkamiseen asti.
Varhaiskasvatuspaikka asuinkunnan muuttuessa kesken toimintakauden
Varhaiskasvatuksen seudullinen sopimus mahdollistaa lapsen hoitosuhteen jatkumisen, perheen niin halutessa, entisessä kotikunnassaan varhaiskasvatuksen toimintakauden (1.8. - 31.7.) loppuun saakka. Vastaavasti lapsi voi sopimuksen perusteella hakeutua tulevan kotikunnan varhaiskasvatukseen jo toimintakauden alusta, vaikka perheen muutto uuteen kuntaan ajoittuisikin keskelle toimintakautta.
Kun lapsi jatkaa vanhan kotikuntansa varhaiskasvatuksessa, perhe hankkii uuden asuinkunnan varhaiskasvatusviranomaiselta maksusitoumuksen. Vastaavasti lapsen siirtyessä uuden kunnan tuottamaan varhaiskasvatukseen jo ennen muuttoa perhe hankkii asuinkuntansa varhaiskasvatusviranomaiselta maksusitoumuksen.
Sopimus on valmisteltu seutuhallinnon päivähoitotyöryhmässä ja sen osapuolia ovat Tampereen, Nokian, Oriveden ja Ylöjärven kaupungit sekä Kangasalan, Lempäälän, Pirkkalan ja Vesilahden kunnat.
Seutukunnat / yhteyshenkilöt
Tampereen varhaiskasvatus
Mantere Katri, Asiakaspalvelupäällikkö 040 849 2107
Wijkberg Päivi, sihteeri 040 430 9896
Nokian varhaiskasvatus
Valkeejärvi Mari, varhaiskasvatusjohtaja 044 906 1242
Tolvila Riikka, sihteeri
Oriveden varhaiskasvatus
Sari Koivisto, varhaiskasvatuspäällikkö 050 552 6246
Ylöjärven varhaiskasvatus
Anu Mantere, varhaiskasvatuksen palvelujohtaja 050 548 9382
Janika Virtanen, sihteeri 050 390 4795
Kangasalan varhaiskasvatus
Marjo Vesa, varhaiskasvatusjohtaja 044 481 3200
Sirkka Niiranen, sihteeri 040 133 6567
Lempäälän varhaiskasvatus
Katri Auvinen, varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö 040 133 7498
Pauliina Lähdevuori, sihteeri 050 383 9604
Pirkkalan varhaiskasvatus
Kirsi Huhtala-Reinikka, varhaiskasvatuksen aluepäällikkö 050 597 2469
Carita Mäkinen, sihteeri 050 326 3706
Vesilahden varhaiskasvatus
Anne Mäki, varhaiskasvatusjohtaja 050 389 5217
Rautell Riitta, sihteeri 040 133 5201