Ajankohtaista
Mitä uutta? Mitä tapahtuu? Tältä sivulta löydät tuoreimmat uutisemme ja muut kaupungin ajankohtaiset asiat kootusti.
Lähde mukaan luontoretkille ja kaupunginosaretkille
Tutustu kaupunkiluontoon opastetuilla ja ilmaisilla retkillämme. Järjestämme touko-elokuussa useita luonto- ja kaupunginosaretkiä eri puolilla Tamperetta. Osa retkistä on suunnattu lapsille. Joillekin retkille vaaditaan niiden luonteen vuoksi ilmoittautuminen.
Ehdota uusia tähtiä Tähtikadulle
Tampereen Tähtikatu saa taas ensi syksynä uusia tähtiä. Voit ehdottaa omia suosikkejasi tähden saajiksi 31.5. asti. Vuonna 2019 Manserockin synnyinsijoille avattu katu juhlistaa ja kunnioittaa kotimaisen sekä kansainvälisen musiikkialan keskeisiä toimijoita.
Uutiset
-
Ehdit vielä antamaan palautetta katujen talvikunnossapidosta
| UutinenTalvikunnossapitokysely on avoinna vielä 19.5.2024 saakka. Anna arvosana kaupungille siitä, kuinka se onnistui talvikunnossapidossa. Aurattiinko ja hiekoitettiinko väylät riittävän ripeästi? Kysely on avoinna myös englanniksi. -
Nuoret ja kulttuuri pääosassa Nuori Kulttuuri On Air Tampere -tapahtumassa
| Uutinen -
Tampereen kaupunki järjestää Tampereen Messujen kanssa Imagine the Metaverse -ammattilaistapahtuman, jossa virtuaalinen ja reaalimaailma kohtaavat
| Uutinen -
Kalevan liikuntapuistossa aloitetaan uuden huoltorakennuksen rakennustyöt 13.5.2024
| Uutinen -
Pikapyörähuoltoja, kestävän kuluttamisen onnenpyörä, tavarapyörien koeajoa – Hiilineutraaleja tekoja mukana kaupunginosien tapahtumissa toukokuussa
| Uutinen -
Katujen kunnostusasfaltoinnit alkavat
| Uutinen -
Sara Hildén -akatemian oppilaiden kansainvälinen kuvakirjeenvaihto esillä nuorten kulttuurikeskuksessa
| Uutinen
Artikkelit - kurkistuksia kaupunkiin
-
Masseista mahiksia -avustus tanssittaa Normaalikoulussa
| ArtikkeliTampereen normaalikoulun aktiivinen oppilaskunta järjestää lukuvuoden aikana paljon toimintaa. Niihin kuuluu myös viikoittain järjestettävät Tanssivälkät. Toiminnan rahoittamiseen oppilaat ovat saaneet kaupungin Masseista mahiksia -avustusta. -
Hakametsä tempaisi mukaansa satoja senioreita
| Artikkeli -
Hoitoalan ammattilaisesta ICT-päälliköksi
| Artikkeli -
Valokuvaajana museossa ‒ historiaa tallennetaan myös nykyaikana
| Artikkeli
Tampereella tapahtuu
Katso tästä lähimmät tulevat tapahtumat. Tapahtumat aukeavat Tampereen tapahtumakalenterissa tapahtumat.tampere.fi. Tapahtumakalenteriin siirtymällä näet kaikki tulevat tapahtumat ja voit suodattaa niitä eri tavoin. Tampereen kaupunki ei vastaa muiden tapahtumajärjestäjien tapahtumista.
-
Haluan auttaa
10.5.2024–7.6.2024 | Lielahden kirjasto, Antti Possin Kuja 1, 33400 Tampere -
Luonnon Kosketus
10.5.2024–9.6.2024 | Armo, Siltakatu 7, 33100 Tampere -
Elektronimusiikkikonsertti
10.5.2024 19.00 | Tampereen konservatorio, Tampereen konservatorio, F.E. Sillanpään katu 9 -
Ismo Leikola - Sanomista
10.5.2024 19.00 | Tampere-talo Oy, Yliopistonkatu 55, 33100 Tampere -
Kemmuru 20-vuotisjuhlakeikka, Röge
10.5.2024–11.5.2024 | Tavara-asema, Ratapihankatu 33, 33100 Tampere -
Ei kertonut katuvansa
10.5.2024 19.00 | Tampereen Teatteri, FRENCKELL-NÄYTTÄMÖ, Frenckellin aukio 2, 33100 TAMPERE -
Tampere Ska Fever! K-18
10.5.2024 19.30 | Tampereen YO-talo, Kauppakatu 10, 33210 TAMPERE -
G Livejam feat. Hatanpään lukion musiikkilinja
10.5.2024 20.00 | G Livelab Tampere, Puutarhakatu 1, 33210 Tampere -
Ahven + Folkjykä (soolo)
10.5.2024–11.5.2024 | Bar Kotelo, Sammonkatu 50, 33540 Tampere -
NIGHTSHIFT CLUB 10.5.2024 "Pre-Party" Cask Room
10.5.2024–11.5.2024 | Rautatienkatu 14, 33100 Tampere -
Josén Pimeä Puoli, Honey Hunters
10.5.2024–11.5.2024 | Ravintola Laterna, Puutarhakatu 11, 33210 Tampere -
Papucho y Su Manana Club (CUB)
10.5.2024–11.5.2024 | Tullikamarin Klubi, Tullikamarin aukio 2, 33100 Tampere
Seuraa päätöksentekoa
Esityslista- ja pöytäkirjahaulla löydät
- toimielinten esityslistat (siihen asti, kunnes kokouksen pöytäkirjat julkaistaan) ja pöytäkirjat sekä nähtävillä olevat viranhaltijapäätökset kuluvalta vuodelta ja edelliseltä kolmelta vuodelta
- valtuustoaloitteet, jotka on jätetty 1.1.2020 jälkeen.
Miten voin osallistua?
Katso ajankohtaiset mahdollisuudet osallistua ja vaikuttaa oman kaupungin asioihin:
Viralliset ilmoitukset
Ilmoitustaulultamme löydät kaavakuulutukset, katu- ja liikennesuunnitelmat sekä melu- ja muut ilmoitukset:
Häiriöt veden- ja sähkönjakelussa
Tampereen Veden Vikailmoitukset-sivulta löydät mahdolliset vedenjakeluhäiriöt ja voit tilata niiden tekstiviestitiedotuksen.
Tampereen Energia Sähköverkko Oy:n sivulta voit seurata mahdollisia sähkönjakeluhäiriöitä.