Hyppää sivuvalikkoon

Vuoden vapaaehtoinen -palkinto

Ranteista toisiaan kiinni pitävät kädet.

Vuoden vapaaehtoinen -palkinto Sirpa Koivulle

Tänä vuonna Vuoden vapaaehtoinen -palkinto myönnettiin tamperelaiselle, joka on edistänyt monikulttuurisuutta ja kotoutumista. Palkinnon sai Sirpa Koivu, joka toiminut pitkään Hervannan yhteisöllisyyden hyväksi.

Lue lisää: Tampere palkitsi muiden hyväksi työtä tehneitä

Tampereen kaupunki valitsee ja palkitsee vuosittain vapaaehtoistoimijan. Palkinnolla halutaan nostaa esiin tamperelaisia vapaaehtoistyön ruohonjuuritason tekijöitä.

Palkittava voi olla vapaaehtoistoiminnan pitkäaikainen konkari tai uusi innokas toimija, joka tuo iloa, tukea, voimavaroja ja toivoa niille, joiden kanssa hän toimii sekä innostaa muitakin vapaaehtoisia osallistumaan yhteisen hyvän tekemiseen.

Palkittavan valitsee kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kuntalaisten ehdotusten perusteella. Lautakunta päättää vuosittain, minkä alan vapaaehtoista haetaan. Palkinto on jaettu vuodesta 2015 alkaen.

Aiemmat teemat ja palkinnon saajat

Lisätietoja

Jaana Ylänen
Hyvinvointikoordinaattori
Puhelin:
040 800 7874
Päivitetty 23.11.2023