Generators of Hope -kampanja keräsi yhteensä 33 generaattoria Kiovaan, myös kaupunki lahjoittajana

Tampereen kaupunki osallistui Generators of Hope -kampanjaan ja keräsi helmikuussa 2023 generaattoreita ja aggregaatteja ystävyyskaupunki Kiovalle, yhteensä generaattoreita lahjoitettiin 33. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 20.3.2023, että Tampereen kaupunki osallistuu kampanjaan keräämisen lisäksi myös ostamalla generaattoreita ja lahjoittamalla ne keräykseen.

Kaupungin avustussumma on yhteensä enintään 40 000 euroa. Summalla pystyy hankkimaan esimerkiksi ystävyyskaupunki Kiovan toivoman ison generaattorin (250-500 kW), jolla pystytään turvaamaan esimerkiksi sairaalan tai vesilaitoksen toiminta tai useampia pienempiä generaattoreita.

Generators of Hope on Euroopan parlamentin puhemies Roberta Metsolan ja Eurocities-verkoston hallituksen puheenjohtaja Dario Nardellan yhdessä lanseerama kampanja, jonka tavoitteena on toimittaa Ukrainan generaattoreita.  Puhemies Metsola haastoi kaikki kaupungit ja kunnat mukaan kampanjaan.

Helmikuussa kaupunki keräsi generaattoreita Pirkanmaalta Kiovaan, kampanjaan osallistuivat muun muassa Tampereen kauppakamari ja Pirkanmaan Yrittäjät jäsenyrityksineen.

- Tampere on tukenut ja tukee ystävyyskaupunkiaan Kiovaa ja ukrainalaisia monin tavoin ja niin kauan kuin on tarve. On hienoa, miten monet ihmiset ja tahot osallistuivat tähän yhteiseen keräykseen ukrainalaisten puolesta, kiitos teille kaikille! Kaikki apu on tarpeen ja se merkitsee paljon, sanoo Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen.

Lahjoittajina oli 26 eri tahoa, seuraavat ovat antaneet luvan nimensä julkaisuun:

Heininen Ari

Hiedanrannan Kehitys Oy

Jaakkola Topi

Kaira Productions ry

Kankainen Lasse

Kuikka Pekka ja Anja

Kuusisto Lasse

L&H-Mekaniikka Jometa Oy

Leinonen Mikko ja Anni

Leponen Mauri

Lind Tapio

Mäntynen Anna ja Maijaliisa

Nosturihuolto E. Metsäranta Ky

NRC Group Finland Oy

Pirkan Opiskelija-asunnot Oy POAS

Pirkanmaan Jätehuolto Oy

Tammenlehväkeskus Oy

Tampereen kaupunki

Tampere-talo Oy

 Kampanjan toteuttamisen osallistuivat myös Tampereen kaupungin Kiinteistöt, tilat ja asuntopolitiikka -yksikkö keräyspisteiden osalta sekä Tampereen Infra testaamalla ja tarvittaessa huoltamalla lahjoitetut laitteet.

 

Lisätietoja

Satu Vuorinen
Kansainvälisten asioiden päällikkö
Puhelin:
040 538 8402
Jaa sosiaalisessa mediassa