Pirkanmaan kirjoituskilpailu

Pirkanmaan kirjoituskilpailu

Tampereen kaupunginkirjaston jo 73 kertaa järjestämään Pirkanmaan kirjoituskilpailuun voivat osallistua Pirkanmaan alueella asuvat, työskentelevät tai opiskelevat kirjoittajat, jotka eivät ole julkaisseet kaunokirjallista teosta tai omakustannetta. Pirkanmaan kirjoituskilpailun tarkoituksena on tukea uusia lahjakkaita kirjoittajia ja tarjota heille mahdollisuus saada tekstejään julkisuuteen. Kilpailu alkaa vuosittain tammikuussa.

Pirkanmaan kirjoituskilpailussa on kaksi sarjaa: proosa ja lyriikka. Kummankin sarjan voittaja palkitaan 1 000 euron rahapalkinnolla. Lisäksi jaetaan kunniamainintoja. Kilpailun palkintojenjako järjestetään toukokuussa pääkirjasto Metsossa. 

Vuoden 2024 voittajat valittu

Vuoden 2024 Pirkanmaan kirjoituskilpailu on ratkennut. Sekä proosa- että lyriikkasarjan voitot menivät tänä vuonna tamperelaisille kirjoittajille: proosasarjan voitti Hanna Kaihlanen ja lyriikkasarjan Sanna-Erika Suorsa. Voittajat palkittiin 1 000 eurolla. Rahapalkintojen lisäksi proosasarjassa jaettiin neljä ja lyriikkasarjassa viisi kunniamainintaa.

Valinnat teki kilpailun palkintolautakunta, johon tänä vuonna kuuluivat toimittaja Tero Alanko, kirjailija, sanataideopettaja Päivi Haanpää, runoilija, lastenkirjailija Anna Elina Isoaro ja kirjailija J.P. Laitinen. Voittajat ja kunniamaininnan saajat palkittiin pääkirjasto Metsossa torstaina 23. toukokuuta.

Tampereen kaupunginkirjasto järjesti Pirkanmaan kirjoituskilpailun tänä vuonna jo 73. kerran. Kilpailun tarkoituksena on tukea uusia lahjakkaita kirjoittajia ja tarjota heille mahdollisuus saada tekstejään julkisuuteen. Kilpailuun voivat osallistua kaikki Pirkanmaalla asuvat, työskentelevät tai opiskelevat kirjoittajat, jotka eivät ole julkaisseet kaunokirjallista teosta tai omakustannetta.

Luontoaiheita, rakkautta ja muistoja menneestä

Pirkanmaan kirjoituskilpailuun jätettiin tänä vuonna yhteensä 355 kilpailutyötä. Teksteistä 188 oli proosaa ja 167 lyriikkaa.

Pirkanmaalaisten kirjoittajien aihe- ja tyylivalikoima on moninainen, vaikka toiset aiheet toistuvatkin useammin kuin toiset. Palkintolautakunnan mukaan etenkin lyriikkasarjassa pidettiin kiinni perinteistä: luonto ja rakkaus olivat saaneet monien kynät liikkeelle. Proosan kirjoittajista moni innostui muistelemaan menneitä, joko omakohtaisesti tai laajemmin historiallisesta kontekstista. Vastapainona mukana oli myös lukuisia satu- ja fantasiaelementtejä sisältäviä kirjoituksia.

Palkintolautakuntaa ilahdutti, että niin moni pirkanmaalainen on löytänyt kirjoittamisen. Kirjoittaminen voi olla keino jäsentää ajatuksia ja maailmaa, leikkiä sanoilla, viihtyä ja viihdyttää, etsiä ymmärrystä, merkitä muistiin, sanoa jotain tärkeää, luoda kauneutta, ojentaa peili lukijalle. 

-    Kärkeen kohonneissa teksteissä on jotain omaperäistä ja mieleenjäävää, huomennakin kutkuttavaa. Se voi olla aihe, käsittelytapa tai kieli. Hyvä teksti jättää tarpeeksi tilaa lukijan ajatuksille ja mielikuvitukselle, eikä se tyhjene kertalukemalla. Moni teksti jätti toiveikkaan olon: jos kirjoittaja malttaisi vielä vähän hioa, tästä voisi kasvaa vaikka mitä! Nähtäväksi jää, millaisia kokonaisuuksia kilpailuteksteistä vielä versookaan, kiteyttää Päivi Haanpää palkintolautakunnan havainnot.

Voittajat ja palkintolautakunnan perustelut

Proosa
Pääpalkinto 1 000 euroa
Hanna Kaihlanen, Tampere
novellista Ehkä koska päivä oli niin helteinen 

”Novelli alkaa tehokkaasti pelisääntöjen kertomisella: tytöt ovat vasta menossa yläkouluun, mutta he ovat jo oppineet, miten pelataan miesten huomiosta. Lyhyeen hellepäivän hetkeen pikkukylän huoltoasemalla tiivistyy heräävän seksuaalisuuden ambivalenssi: uteliaisuus, häpeä, tarve tulla nähdyksi ja kokemus siitä, millaista on kasvaa tyttönä mieskatseen alla. Katsottavaksi asettumisen säännöt kertautuvat videoklipeissä puhelimen ruudulla ja nurkkapöydän pappojen lukemien juorulehtien sivuilla. Aistivoimainen kieli tukee tematiikkaa: paljaat reidet liimautuvat muovituoliin, Diet Mountain Dew maistuu ja pakokaasu haisee. Novellissa on puhutteleva aihe ja vangitseva tunnelma.”

Lyriikka 
Pääpalkinto 1 000 euroa
Sanna-Erika Suorsa, Tampere
runosarjasta Hatuntekijä

”Nuppineuloja ja kallonmuotoja, mittanauhoja ja lierejä. Hatuntekijä tarkkailee ympäristöään ja näkee, millainen hattu kenellekin sopisi, kertoo, mistä värit saadaan ja kuljettaa ammattisanaston kautta ajankohtaisiin aiheisiin. Hatuntekijän runot kertovat ihmisistä ja ihmisyydestä, kohtaamisista ja peloista. Kymmenen runon kokonaisuus on eheä, runot täydentävät toisiaan. Äänet, materiaalit ja värit herättävät lukijankin aistit, ja taitavasti kirjoitetut säkeet jättävät tilaa myös rivien väleihin. Kokoelma on omaperäinen ja omaääninen.”

 

Vuoden 2024 palkitut tekstit

Proosa

Pääpalkinto 1 000 euroa
Hanna Kaihlanen, Tampere
novellista Ehkä koska päivä oli niin helteinen
 

Kunniamaininnat

Pia Korhonen, Tampere 
novellista Käsieni ihoon
"Novelli liikkuu ajassa ja paikassa, poimii muistoja ja keskustelunpätkiä, kutoo hetkistä kertomuksen joka johtaa tähän hetkeen, jossa kertoja on ottamassa tatuointia. Kertoja muistaa hetket seurakunnassa, kiristyvän ristiriidan kun puhutaan seksuaalisuudesta ja seksistä, identiteetistä ja oikeudesta rakastaa, tulla rakastetuksi. Mehiläismotiivi toistuu ja toimii. Vahvan symboliikan lisäksi kirjoittaja uskaltaa luottaa lukijaan: kaikkea ei tarvitse selittää auki."

Kirta Koskinen, Pälkäne
novellista Käyntejä ja tyhjäkäyntiä
"Teksti kuvaa terapiakäyntejä ja eksyy kiehtovasti minäkertojan alitajuntaan. Sisäinen monologi pudottelee absurdeja havaintoja, jotka vievät lukijan realismin ja fantasian rajamaille. Jopa surrealismin porteilla piipahdetaan. Kun ei tiedä mikä on totta ja mikä kuvitelmaa, kaikki on mahdollista: ajatukset saattavat karata maton alle, ja välillä täytyy huolehtia käsipyyhkeiden tunteista. Kerronta on rohkeasti epänovellimaista taittoa myöten."

Toni Lesonen, Tampere 
novellista Se kulkee mukana
"Taitavat tuokiokuvat tapahtuvat kymmenen vuoden välein ja kattavat ehkä puolet yhden ihmisen elämästä. Kaupungit, elämäntilanteet, tunteet ja haaveet vaihtuvat. Jää lukijan pohdittavaksi, miksi asiat ovat menneet, kuten ne ovat menneet. 
Tiivis rajaus ja rento yleiskieli toimivat hyvin, samoin kananmunien ja makkaraperunoiden symboliikka. Otsosta, lama-ajan lapsesta, ei tullut NBA-koripalloilijaa, mutta elämän tässä vaiheessa hänen lienee ihan hyvä olla. Toivottavasti tulevaisuudessakin."

Katriina Mujunen, Tampere 
novellista Kirjeitä Alviidalle 
"Teksti on muodoltaan loppuun asti harkittua ja paikoin hyvin runollista. Joskus se on myös ylevää: ”Minulla ei ole Jumalaa, mutta se ei tarkoita, etteikö Jumalaa olisi.”  
Kirjeet ovat sillä lailla todellisia, että ne tuntuvat seuraavan luonnollisia ajatuskulkuja. Kertoja on ikääntyvä haudankaivaja, joka on viettänyt paljon aikaa itsensä kanssa ja joka käy joskus makaamaan kaivamansa kuoppien pohjalle. Syrjäänvetäytyvä mies ei tuputa mietteitään, mutta häntä kannattaisi kuunnella."
 

Myös näiden nimimerkkien lähelle palkintosijoja yltäneistä töistä keskusteltiin: vehka, 44827, Silkkiuikku, Aava_, Puna-apila, Viikuna, Laalaa, Juhani Ahto, Elokuu.

Lyriikka

Pääpalkinto 1 000 euroa

Sanna-Erika Suorsa, Tampere
runosarjasta Hatuntekijä

Kunniamaininnat

Mirjam Larinkari, Tampere
runosarjasta 
"Runoissa liikutaan Tampereen kaduilla sekä Pyhäjärven ja Tammerkosken rannoilla. Hämäränhyssyn vuodenaika saa runon puhujan havainnoimaan henkilökohtaisia tuntojaan sekä ulkoista maailmaa. Ympärillä sykkivä kasvukaupungin kiima synnyttää irvokkaan kontrastin planetaarisen mittakaavan huolille: ilmastonmuutostalvena Tampereellakin voi kokea ”talvipäivänseisausvenetsian”. Ilahduttavaa lisäväriä hallittuun kokonaisuuteen tuovat typografisesti kuvarunon suuntaan kurkottelevat keinot, joita runoilija käyttää tyylikkäästi." 

Petri Nieminen, Tampere
runosarjasta He ovat syntejä
"Runojen minä on hieroja, joka kohtaa työssään erilaisia ruumiita, niiden tuoksuja ja lihallisia yksityiskohtia. Poimujen, kumpujen ja arpien käsittely ruokkii tuoreen oloisia mietteitä eletyistä tai elämättömistä elämistä. Asetelma on lupaava, ja lupaus lunastetaan: säkeet on helppo lukea pohdintoina ihmisen osasta laajemmin. Kirjoittajan ääneen ja kieleen voi luottaa, ja omaperäinen aihe kannattelee pitkälle. Empaattisen hierojafilosofin seurassa viihtyisi pidempäänkin."

Pasi Salmela, Tampere 
runosarjasta Testikuvia
"Runon minä jättää jälkeensä metalyyrisiä merkkejä kirjoitusprosessista: hän toteaa valokupuun kiipeävän kärpäsen päätyvän runoon ja kehottaa kuvittelemaan lumisateen ympärille säkeistön. Sarjasta ei hahmotu yhtä selväpiirteistä teemaa tai aihetta, vaan kokonaisuus rakentuu taidokkaan ja kuvallisen runokielen varaan: ”maailman nimi on maljakosta lainattu”. Runot kutsuvat lukijaa antautumaan assosiaatioille ja kuuntelemaan, kuinka ”kuu hyräilee kielenkorville”."

Joona Valkeala, Tampere 
runosarjasta Lähiö
"Vähäeleisten ja huolellisten runojen näkökulma on yhtä lailla kokijan kuin tarkkailijan. Konkreettinen (”öisin autot ajavat kovempaa”) ja kuvaileva (”piha tinnittää”) vaihtelevat taitavasti. Säkeiden välissä on sopivasti tilaa lukijan ajatuksille. 
Runojen pohjavire on surullinen ja arjen harmaus on kirjoitettu kauniisti auki. Vaikka lähiön asukkaat vihaavat kaikkea, taitavat he myös rakastaa elämää. Valkeala kirjoittaa, että ”taivaanrannassa kohisee neonvalojen meri”. Se on ihan toinen maailma." 

Hanna Walther, Tampere 
runosarjasta Pimeä aine
"Kun heti sikermän alussa ”suistui kaikkeus raiteiltaan”, lukijan huomio on taattu. Ollaan selvästi suurten teemojen äärellä. Teksti on eräänlainen läksytys homo sapiensille, joka sahaa omaa oksaansa ja uhkaa kaikkea elollista. Aihe on vaikea, mutta kirjoittajan ote pysyy varmana alusta loppuun. Teksti liikkuu sujuvasti yksityisen ja yleisen välillä, ja voimakkaat kuvat jäävät mieleen. Muoto säilyy samana läpi kymmenen runon, mikä tuo rauhaa ja kontrastia kuohuvalle sisällölle."
 

Myös näiden nimimerkkien lähelle palkintosijoja yltäneistä töistä keskusteltiin: Sisar, Rätvänä, ½-Q, kaupunkainen, Kompiainen.

Vuoden 2023 palkitut tekstit 

Proosa

Pääpalkinto 1000 euroa

Anna Harju, Tampere, novellista Yksityisasioita 

Kunniamaininnat

Tomi Aho, Kangasala, novellista Hyvää
Pia Autero, Ruovesi, novellista Likaisia tarinoita
Emily Hallfast, Tampere, novellista Kesäkirja
Sirpa Annikki Nieminen, Mänttä-Vilppula, novellista Annikin kymmenen elämää
Jaana Perholehto, Hämeenkyrö, novellista Eräästä kohtauksesta
Kalle Seppälä, Tampere, novellista Simia Infaustus
Sanna Virtanen, Keuruu, novellista Omppu terapiassa

Lyriikka

Pääpalkinto 1000 euroa

Johanna Yrjänäinen, Tampere, runosarjasta Kirjeitä Pyhäjärveltä

Kunniamaininnat

Kaisla Hannuksela, Tampere, runosarjasta Valveunikuvia / harhaa
Heidi Hirmukallio, Tampere, runosarjasta Rubikin kuutio
Eija Mäkelä-Häkli, Orivesi, runokokoelmasta Sodassa ja rauhassa
Mika Kulmala, Sastamala, Lyriikkaa lapsille ja lapsenmielisille
Sanna-Erika Suorsa, Tampere, runosarjasta Silta

Vuoden 2022 palkitut tekstit

Proosa

Pääpalkinto 1000 euroa

Tia Tuovinen, Tampere, novellista Muistiinpanoja metsänpeitosta

Kunniamaininnat

Sanna-Mari Kaipio, Tampere, novellista Nilkkoja myöten

Ilari Leppäniemi, Tampere, novellista Zátopek-metodi

Laura Liimatainen, Tampere, novellista Hääpäivä

Elina Polvi, Tampere, novellista Päivä päivältä vähemmän

Minna-Riikka Tuohiniitty, Tampere, Kymmenen lyhyttä oppituntia

Riikka Uljas-Bärman, Tampere, novellista Näkyvän valon spektri

Myös seuraavien nimimerkkien töistä keskusteltiin: Kalavale, Naurava Harakka, mummola, Laiskiaispulla, Elisa Saarikoski ja Nojatuoliekonomisti

Lyriikka

Pääpalkinto 1000 euroa

Lotta Naakka, Tampere, runosarjasta Veteen eksyneistä naisista

Kunniamaininnat

Sari Harsu, Tampere, runosarjasta Erityisiä

Maarit Kynäslahti, Tampere, runosarjasta

Juha Lahtinen, Pirkkala, runosarjasta

Sirpa Annikki Nieminen, Vilppula, runosarjasta Koputuksia seiniin, oviin

Maiju Talala, Tampere, runosarjasta Kodin ulkopuolella

Mirjami Vertainen, Tampere, runosarjasta Pedollinen keho

Myös seuraavien nimimerkkien töistä keskusteltiin:
Maruna, Surukuusi, Ehjässä mekossa, Hanna, Kuulija, Alus ja Thure.

Tämän sivun löydät myös osoitteella tampere.fi/pirkanmaankirjoituskilpailu

Päivitetty 15.8.2024