Hyppää sivuvalikkoon

Viita-akatemia

Puinen kynä sakkilaudalla.

Ilmaisuvoimaa ja unelma kirjailijuudesta

Viita-akatemia on luovan kirjoittamisen koulutusohjelma, joka on tarkoitettu yli 18-vuotiaille aikuisille. 

Koulutukseen sitoudutaan kolmen vuoden ajaksi, ja sen voi suorittaa työn ohessa, sillä kokoontumiset sijoittuvat ensimmäisen ja toisen vuoden ajan viikonloppuihin ja kolmantena vuotena arki-iltoihin.

Koulutus edellyttää kuitenkin vahvaa sitoutumista, sillä luottamuksellisessa tekstipajatyöskentelyssä on keskeistä se, että toisten kurssilaisten tekstit luetaan huolellisesti ja kokoontumisiin osallistutaan aktiivisesti. Tekstipajat pidetään lähitapaamisina Viita-akatemian tilassa.

Kirjoittajakouluun valitaan vuosittain enintään 15 kirjoittajaa pääasiassa tekstinäytteiden perusteella. Viita-akatemian voi käydä vain kerran.

Hakeminen ja valinnat

Haku Viita-akatemian kolmivuotiseen kirjoittajakouluun päättyi elokuussa, ja uusien opiskelijoiden valintakokous pidettiin syyskuun puolivälissä.

Vuonna 2025 opintonsa Viita-akatemiassa aloittavat Liisa Aholainen, Kristiina Etumäki, Viivi Helin, Johanna Helminen, Veera Hintsala, Sini-Satu Kuninkala, Eva Kärki, Kirsi Lamminen, Sanna Luoma-aho-Nyman, Jutta Mattsson, Tenho Nuutila, Topi Sairio, Kirsti Sundell, Mari Toroi ja Hanna Tuomisto.

Kirjallisten taipumusten lisäksi valinnassa otettiin huomioon motivaatio ja halu sitoutua tekstipajatyöskentelyyn. Koulutukseen sitoudutaan kolmen vuoden ajaksi.

Viita-akatemian vuosikurssit

Tutustu kirjoittajakoulun vuosikurssien tavoitteisiin ja toimintaan.

Kurssimaksut

Viita-akatemian lukuvuosimaksut 2025–2026 ovat 283–122 euroa. Lukuvuosi maksetaan kahdessa erässä: syksyllä ja keväällä.

Yli 30-vuotias kirjoittajakouluperinne

Viita-akatemia perustettiin vuonna 1989 Tampereen työväenopiston, Pirkkalaiskirjailijoiden, Tampereen kaupungin kulttuuritoimen, kaupunginkirjaston, Tampereen yliopiston taideaineiden laitoksen ja Pirkanmaan äidinkielen opettajien yhteistyönä.

Vuosien saatossa Viita-akatemiasta on valmistunut lukuisia esikoiskirjailijoita ja palkittuja kirjoittajia.

Viita-akatemian lukujärjestys

Viita-akatemian päivittyvän lukujärjestyksen voi katsoa alla olevasta taulukosta. Opiskelu tapahtuu pääsääntöisesti viikonloppuisin. Numero viittaa vuosikurssiin.

Kristiina Kestinen
Tietoa opinnoista ja hakumenettelystä Koulutussuunnittelija
Puhelin:
040 806 2369

Sähköpostiosoite on muotoa [email protected].

Tämän sivun löydät myös osoitteella tampere.fi/tyovaenopisto/viitaakatemia

Päivitetty 14.10.2025