Osallisuuskysely
Osallisuuskysely 2024
Osallisuuskysely toteutettiin vuoden 2024 syksyllä toista kertaa. Tarkoituksena oli kerätä tietoa asukkailta siitä, miten kaupungin osallistumismahdollisuudet ja niistä viestiminen koetaan. Lisäksi kyselyssä selvitettiin, kuinka yhteisölliseksi kaupungiksi Tampere mielletään.
Kysely oli avoinna marraskuussa 2024, ja siihen kertyi yhteensä 1 229 vastausta. Kysely toteutettiin sähköisesti, mutta vastaaminen oli mahdollista myös paperilomakkeella pääkirjasto Metsossa ja kaupungin palvelupisteellä.
Kyselyssä kartoitettiin osallistumismahdollisuuksia tunnettuutta ja kiinnostusta niitä kohtaan. Kyselyn perusteella tunnetuimmat osallistumismuodot olivat vaaleissa äänestäminen, kaupungin kyselyihin vastaaminen, palautteen antaminen ja toiminta oman asuinalueen hyväksi. Kiinnostavimpina mutta vähemmän tuttuina osallistumismuotoina nousivat esiin kaupungin palveluiden kehittäminen yhdessä muiden kanssa, osallistuminen asukastilaisuuksiin sekä kaupunkisuunnittelun kommentointi.
Tulosten perusteella viestinnässä nähtiin olevan kehittämisen varaa: vain noin kolmannes vastaajista koki, että tietoa osallistumismahdollisuuksista on helppo löytää ja että niistä kerrotaan selkeästi. Myös viestintä osallistumisen vaikutuksista koettiin riittämättömäksi. Vastaajat toivoivat saavansa tietoa erityisesti kotiin jaettavien lehtien, sähköpostin ja paikallislehtien kautta. Vaikuttamisen kohteista tärkeimmiksi nousivat kaupunkisuunnittelu, lasten ja nuorten asiat sekä luonto- ja ilmastoteemat.
Yksi kyselyn keskeisistä havainnoista oli yhteisöllisyyden kokemuksen vahvistuminen. Vuonna 2022 vain 31,7 % vastaajista piti Tamperetta yhteisöllisenä kaupunkina, mutta vuoden 2024 kyselyssä näin koki jo 59,5 %. Vastaajat nostivat esiin useita yhteisöllisyyttä vahvistavia tekijöitä, kuten asuinalueiden tapahtumat, harrastusmahdollisuudet, naapuriapu ja kohtaamispaikat kuten kirjastot ja lähitorit. Myös tilakysymykset nousivat esille – toivottiin lisää kokoontumistiloja asuinalueille.
Kyselyyn vastaaminen koettiin pääosin helpoksi – yli 90 % piti sitä helppona tai erittäin helppona. Vastaajat kiittivät kyselyn selkeyttä ja teknistä toimivuutta.
Osallisuuskysely on yksi tapa selvittää asukkaiden näkemyksiä osallisuudesta ja yhteisöllisyydestä. Sen lisäksi kokemuksia kerätään monin eri tavoin. Kyselyn tuloksia hyödynnetään kaupungin osallisuustyön kehittämisessä ja Tampereen kaupungin osallisuus- ja yhteisöllisyyssuunnitelman arvioinnissa yhdessä muun tiedon kanssa.
Osallisuuskysely 2022
Tamperelaisilta selvitettiin osallisuuskyselyssä 20.9.–2.10.2022, miten kaupunki voisi parantaa osallisuustyötään, että asukkaat saisivat paremmin äänensä kuuluviin yhteisiä asioita kehitettäessä. Samalla selvitettiin vastaajien kokemusta Tampereen yhteisöllisyydestä.
Kyselyyn saatiin 1064 vastausta. Tuloksia käytettiin Tampereen kaupungin osallisuus- ja yhteisöllisyyssuunnitelman (2023) valmistelun pohjana.
Vastaajista naisia oli 73 %, miehiä 20 % ja muunsukupuolisia 1 %. Vastaajista 6 % ei halunnut määritellä tai kertoa sukupuoltaan. Vastaajissa ikäryhmät 20–39-vuotiaat, 40–59-vuotiaat ja 60–75-vuotiaat olivat tasaisesti edustettuna. Sen sijaan alle 20-vuotiaita ja yli 75-vuotiaita oli vastaajissa vähän.
Kyselyn tulosten mukaan tamperelaisilla on näkemyksiä ja halua osallistua Tampereen kehittämiseen. Vastaajat kokivat, että kaupunki tarjoaa hyvin osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Usko siihen, että omalla osallistumisella on vaikutusta kaupungin toimintaan, on kuitenkin heikko. Tämä vähentää halua ottaa kantaa asioihin ja heikentää luottamusta kaupunkia kohtaan.
Tuloksissa nousi esiin myös tiedon puute. Vastaajat halusivat entistä enemmän tietoa erilaisista osallistumismahdollisuuksista ja ajankohtaisista asioista, joihin heillä on mahdollisuus päästä vaikuttamaan. Myös osallistumisen jälkitiedottamista pitäisi parantaa.
Kyselyn mukaan Tampere koetaan jokseenkin yhteisölliseksi kaupungiksi. Asukkaita kiinnostaa päästä vaikuttamaan varsinkin omaan asuinalueeseensa ja omaan arkeen liittyviin asioihin. Omalle kotialueelle toivotaan tilaisuuksia, joissa kerrotaan alueen asioista.
Kyselyn tulosten hyödyntäminen
Osallisuuskyselyn tuloksia hyödynnettiin kaupungin uuden osallisuus- ja yhteisöllisyyssuunnitelman valmistelussa. Kaupunginvaltuusto hyväksyi uuden suunnitelman elokuussa 2023.
Kyselyn ja muun kartoituksen perusteella kaupungin osallisuustyö keskittyy tulevina vuosina kolmeen pääteemaan:
- Vahvistamme osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia
- Tuemme yhteisölähtöistä toimintaa ja toimimme yhteisöjen luotettavana kumppanina
- Kehitämme osaamista ja johtamista osallisuustyön valtavirtaistamiseksi
Lisätietoa
Tämän sivun löydät myös osoitteella tampere.fi/osallisuuskysely