Kirjastonpuiston orvokit saa hakea maksutta uusiin koteihin 8.6.
Valtuustoaloitteesta käytännön toteutukseen
Orvokkien jakaminen pohjautuu kaupunginvaltuutettujen toukokuussa 2025 tekemään aloitteeseen, jossa esitettiin, että ruukku- ja kausikukkaistutuksia kierrätetään kompostoinnin sijaan. Aloitteessa kiinnitettiin huomiota siihen, että orvokkien elinkaari jää usein lyhyeksi, kun ne poistetaan kesäkukkien tieltä kesken elinvoimaisen kukintakauden. Ratkaisuksi esitettiin, että orvokkeja ja muita kausikasveja jaetaan maksutta asukkaiden pihoille ja parvekkeille istutettaviksi. Kaupunginvaltuusto hyväksyi aloitteen 16.3.2026.
Orvokit uusiin koteihin kiertotalouden hengessä
Kirjastonpuistoon istutettiin keväällä 2 400 orvokkia, jotka nyt poistetaan kesäkukkaistutusten tieltä. Tänä vuonna kukat eivät kuitenkaan mene hukkaan, vaan ne jaetaan yhteistyössä Tampereen kaupungin ja Tampereen Infran kanssa kaupunkilaisille.
Näin haet oman orvokkisi
Orvokkeja jaetaan Kirjastonpuistossa maanantaina 8.6. kello 9–11. Yhdelle henkilölle annetaan enintään 10 orvokkia, ja jako tapahtuu saapumisjärjestyksessä. Otathan mukaasi oman astian tai kassin kasvien kuljettamista varten.
Orvokkien hoito-ohjeet
- Orvokki viihtyy parhaiten aurinkoisella tai puolivarjoisella paikalla.
- Se kestää viileää säätä ja jopa lievää hallaa, mutta kuuma ja paahteinen sää voi heikentää kukintaa.
- Tasainen kastelu ja kukkiville kasveille tarkoitettu lannoite edistävät runsasta kukintaa.
- Poista kuihtuneet kukat siemenkotineen, jotta kasvi muodostaa uusia kukkia siementen sijaan.
- Jos kasvi venähtää liikaa, leikkaa varret noin 5 cm mittaisiksi, jolloin orvokki kukkii uudelleen noin kahden viikon kuluttua.