Taidehahtuvia-kokonaisuudessa vierailemme Tampereen taidemuseossa, jossa esillä on Vuoden nuoren taiteilijan, Man Yaun, veistoksia sekä Hanna Haaslahden mediataidetta. Kokonaisuuteen kuuluu museovierailun lisäksi valinnainen taidetyöpaja, joka järjestetään omalla koululla. Molemmissa osioissa harjoitellaan tunne- ja vuorovaikutustaitoja.
Opastukset
Taidemuseoon on ilmestynyt hentoja taidehahtuvia. Taidehahtuvat ovat herkkiä ja ne tarvitsevat lapsia hoivaajikseen. Hahtuloiden kanssa tutustutaan museon näyttelyihin. Vuoden nuori taiteilija Man Yaun näyttelyssä nähdään mm. keraamisia ja lasisia veistoksia ja Hanna Haaslahden näyttelyssä mediataidetta. Kierroksen aiheena on taiteen ja hahtuvien avulla pohdiskella erilaisuutta, tunteita ja kaveruutta.
Paikka: Tampereen taidemuseo (Puutarhakatu 34)
Aika: viikot 41, 43-46
Kesto: 45 min.
Ohjaus: Taidekaaren museolehtorit ja freelancerit
Työpajavaihtoehdot (valitse näistä yksi):
Muotoleikki – kehollisen ilmaisun draamatyöpaja
Työpajassa tutkaillaan omaa kehoa ja sen liikettä suhteessa muihin leikillisten draamaharjoitteiden avulla. Yksin ja yhdessä mietitään ennakkoon, mitä museossa mahdetaan nähdä ja kokea. Ihmetellään Man Yaun muotokieltä ja Hanna Haaslahden yhteisöllisiä teemoja patsastyöskentelyn ja mimiikan tekniikoin.
HUOM. Paja on etkopaja eli se pidetään poikkeuksellisesti ennen museovierailua
Paikka: oma luokka, mahdollisuuksien mukaan sali
Aika: viikot 40-41
Kesto: 75 min.
Ohjaus: Teatteri-ilmaisun opettaja Kirsi Karvonen Taidekaaresta
Seikkailu Hahtuvamaassa - monitaiteinen työpaja
Työpajassa seikkaillaan Hahtuvien maailmassa kuvataiteen ja draaman menetelmiä käyttäen. Pajassa tehdään omat hahtuvahahmot ja luodaan maailma, jossa hyödynnetään Vuoden nuoren taiteilijan teoksia. Pajan yhtenä tavoitteena on vahvistaa lasten vuorovaikutus- ja tunnetaitoja.
Paikka: oma koulu
Aika: viikot 44-46
Kesto: 90 min.
Ohjaus: kuvataiteilija Inka Hannula sekä teatteriopettaja ja tanssiliiketerapeutti Mirka Weimer
Tuhannen tunteen myrsky -kuvataidepaja
Työpajassa tehdään yhdessä Man Yaun jalanjäljissä ” Tuhannen tunteen myrsky”, kolmiulotteinen ryhmäteos. Tekemisen alustuksena nimetään tunteita ja keskustellaan niistä. Taiteiluosiossa luodaan tunteista muotoja, värejä, kuvioita ja sanoja itse tehden ja lopuksi kaikkien teokset yhdistäen. Tekniikkoina gellipainanta, maalaus ja sommittelu.
Paikka: oma koulu
Aika: viikot 44-46
Kesto: 90 min.
Ohjaus: kuvittaja, erityisopettaja Anu-Riikka Lampinen
Pallopuikulakavereita-veistospaja
Kaipaavatko museosta saadut taidehahtuvat uusia ystäviä? Veistospajassa luodaan Man Yaun perusmuotoja hyödyntävien veistosten inspiroimina omia hahmoja kavereiksi hahtuville. Samalla pohditaan, millainen on hyvä ystävä, haittaako se, että toinen on huitula ja toinen puikula? Pajan aikana tehdään pikaversio taiteellisesta prosessista eli ideoinnin ja suunnittelun kautta materiaalivalintoihin, tekemiseen ja näyttelyyn. Miniveistosten materiaalina mm. muovailumassat, piipunrassit ja tikut.
Paikka: oma luokka
Aika: viikot 43 ja 46
Kesto: 90 min.
Ohjaus: ohjaava museolehtori Janina Ahlfors Taidekaaresta
Ilmoittautuminen päättynyt.