Lastenkulttuurikeskus Rulla
Rullassa lapset voivat taiteilla, esitellä töitään ja osallistua erilaisiin jännittäviin tapahtumiin ja työpajoihin. Vaihtuvissa lapsille suunnatuissa näyttelyissä tutustutaan eri taiteenlajeihin ja teemoihin.
Lastenkulttuurikeskus Rulla
- Rullassa koko perhe voi tehdä yhdessä. Huomioithan, että alle 10-vuotiaiden lasten mukana on aina oltava oma vastuullinen aikuinen.
- Rullassa on asiakaskeittiö ja pöytiä omien eväiden syöntiä varten.
- Emme ota ryhmiä vastaan aukioloaikoina. Ryhmien tulee aina varata aika vierailulle etukäteen verkkosivujen kautta, tai olemalla yhteydessä suoraan Rullaan sähköpostitse tai puhelimitse.
- Rullaan pääsee hyvin kaikilla julkisilla kulkuvälineillä. Lisätietoja aikatauluista: Nysse.
- Rullaa ylläpitää Tampereen kaupungin kaupunkikulttuuriyksikkö.
Itsenäisyyspäivänä 6.12. juhlitaan taas Lasten itsenäisyyspäivän tanssiaisissa Tampere-talolla!
Lapsiperheille suunnatut tanssiaiset ovat kaksiosaiset ja juhlaan voi osallistua joko klo 13–15 tai klo 15–17. Ohjelmasisällöt ovat samat molemmissa osissa. Tapahtuma juonnetaan sekä suomeksi että englanniksi.
Itsenäisyyspäivän juhlijoita tanssittaa Tavara-asemalta tuttu timanttinen DJ Sara-Maaria. Juhlassa esiintyy lastenmusiikkiyhtye Loiskis, joka vie juhlavieraat musiikkimatkalle maailman ympäri. Lisäksi lavalle nousee tanssikoulu Razzmatazz sekä Tulitaideryhmä Flamma, joka valaisee juhlaa ledvaloshowllaan. Luvassa on myös Rullan taidepaja ja Lasten parlamentin juhlaohjelmaa.
Ilmoittaudu Taidetunnille
Taidetunti-ilmoittautuminen on auki!
Taidetunnilla taiteillaan ja tutustutaan erilaisiin tekniikoihin ja materiaaleihin. Suunnattu yli 5-vuotiaille.
Taidetuntien ilmoittautuminen avautuu aina Taidetuntia edeltävän viikon keskiviikkoisin klo 14.
Tutustu Lasten galleriaan!
Lasten galleria on Lastenkulttuurikeskus Rullan ja Kulttuurikasvatusohjelma Taidekaaren kehittämä taidekokonaisuus, jossa nostetaan lasten ja nuorten taidetta esiin Tampereen kaupunkikuvaan.
Rullan turvallisemman tilan periaatteet
• Rulla on yhteinen olohuone, jossa toimitaan pienimmän ehdoilla
• Rullassa jokainen on tärkeä - saat olla juuri sellainen kuin olet ja
tykätä siitä mistä pidät
• Rullassa jokainen saa taiteilla - jokaisen taideteos on yhtä arvokas
• Rullassa saat ilmaista itseäsi – muista ottaa toiset huomioon
• Kohtele muita rullalaisia ystävällisesti ja kunnioittavasti, jotta kaikilla on kivaa
• Anna toisille rauha toimia, leikkiä ja osallistua omalla tavallaan
• Kuuntele ja kysy – älä oleta
• Saamme myös erehtyä - osaamme pyytää anteeksi
• Rullan ohjaaja on läsnä ja tavoitettavissa sekä auttaa tarvittaessa
erilaisissa tilanteissa
Ajankohtaista
Tilaa lastenkulttuurin uutiskirje!
Lastenkulttuurin uutiskirjeessä saat noin kolmen viikon välein tietoa Pirkanmaan lastentapahtumista kootusti sähköpostiisi.
Tämän sivun löydät myös osoitteella tampere.fi/rulla