Juhlaviikonlopussa on paljon mielenkiintoista kulttuuriohjelmaa ja joka päivä uutta nähtävää ja koettavaa!
Pe 10.10. klo 18-18.45 Kansanjuhla, Kulttuuritalo Laikun edusta
Tampereen ensimmäinen kirjastotalo vihittiin käyttöön Aleksis Kiven päivänä 10.10.1925. Nyt tasan sata vuotta myöhemmin vietämme juhlia samassa hengessä kuin talon vihkiäisjuhlassa aikanaan. Juhlassa kuullaan muun muassa Mirjam Larinkarin kirjoittama uusi juhlaruno ja Tampereen Ihankaikkinen Kuninkaallinen Tuomiokuoron musiikkiesitys. Huonolla säällä tapahtuma pidetään sisällä Musiikkisalissa.
Lue lisää Kansanjuhlasta.
La 11.10. klo 10 alkaen Valon puutarha -näyttely, Lastenkulttuurikeskus Rulla
Myös Rulla juhlii 20-vuotissynttäreitä tänä vuonna! Lauantaina Rullassa avautuu valotaideteemainen Valon puutarha -juhlanäyttely. Näyttelyssä pääsee tutustumaan taianomaiseen puutarhaan, jonka uumenista voi löytyä erilaisia kukkia ja pörriäisiä, pieni lampi ja jopa puuta mutusteleva lahottajasieni, kun oikein tarkkaan katsoo! Näyttelyn tavoitteena on kertoa luonnon monimuotoisuudesta, ympäristöempatiasta sekä valon merkityksestä maapallolla valotaiteen keinoin.
Juhlatunnelmaa on myös aiemmin elokuussa avautuneessa Rullan Salaisessa juhlatoimistossa, jonne pääsee astumalla teleportin läpi. Juhlatoimistossa pääsee muun muassa toimittamaan omia salaisia juhlatiedoituksia, tutustumaan robotin kakkaan ja köllöttelemään jättiläiskakun sisällä.
Valon puutarha -näyttely ja Salainen juhlatoimisto ovat avoinna Rullan aukioloaikojen mukaisesti.
La 11.10. klo 13-15 Pistoa ja bostonia - nurkkatanssit 1920-luvun malliin, Musiikkisali
Tule opettelemaan paritansseja! Tilaisuudessa harjoitellaan 1920-luvun tansseja, kuten valssia, pistoa ja tangoa. Ensimmäinen tunti koostuu opetuksesta, jossa käydään läpi perusaskeleita ja helppoja kuvioita. Toisen tunnin aikana tanssitaan vapaasti ja harjoitellaan opittua rennossa tunnelmassa. Aiempaa tanssikokemusta ei tarvita.
Lue lisää nurkkatansseista.
La 11.10. klo 18.30-19.45 Connection Interrupted, Laikunlava
Connection Interrupted on uusi, paikallinen elektronisen musiikin yhtye, joka koostuu kahdesta kosmoseikkailijasta. Esityksessä yhdistyvät syntikkavetoinen soundi ja poikkeuksellisen vaikuttavat visuaaliset elementit. Kaatopaikalle päätyneistä tavaroista kasatut lavasteet, valo-ohjelmoinnit, biisikohtaiset videovisuaalit ja lavasteisiin integroidut midiohjaimet ovat kaikki itse toteutettuja. Luvassa on intensiivinen, visuaalisesti uniikki ja jännittävä tarinalta tuntuva kokonaisuus.
Lue lisää Connection Interruptedin keikasta.
Su 12.10. klo 11-14 Laikun avoimet ovet, 4. kerros
Tule kurkistamaan tiloihin, joihin asiakkaat eivät normaalisti pääse. Laikun neljännessä kerroksessa on toimistotiloja, joissa työskentelevät kaupunkikulttuuriyksikön ja Suomen lastenkulttuuriliiton työntekijöitä. Tiloihin on sijoitettu myös teoksia Tampereen taidemuseon kokoelmasta.
Lue lisää avointen ovien tapahtumasta.
Su 12.10. klo 15-15.45 Vanhan kirjastotalon arkkitehtuuri -luento, Musiikkisali
Juhlavuoden alussa pidetty suosittu luento järjestetään nyt uudestaan! Tule kuulemaan vanhan kirjastotalon arkkitehtuurista ja taloon vuosien varrella tehdyistä korjaustöistä, joista viimeisin on joulukuussa 2024 valmistunut julkisivun perusparannus. Luennon pitävät arkkitehdit Ella Kylä-Kause ja Antti Moisala. Tilaisuus myös lähetetään suorana lähetyksenä Kulttuuri Tampere -Youtube-kanavalla.
Lue lisää arkkitehtuuriluennosta.