Kuuntele nuori näkyväksi

Ei luokittelua (Aihealueet)
Pois päältä

Kuuntele nuori näkyväksi

Aikuisen ei tarvitse tietää kaikkea. Tärkeintä on olla läsnä.

Suurin osa nuorista voi hyvin, mutta jokaisella on  tarve tulla kuulluksi. Tärkeintä on kuunnella ilman huolta ja kohdata nuoret tavallisissa tilanteissa – niin koulussa kuin harrastuksissakin. Jokainen aikuinen, opettajasta valmentajaan, voi olla tärkeä kuuntelija. Joskus arjessa herää huoli, ja silloin tärkeintä on pysähtyä, kysyä ja kuunnella. Milloin sinä olit viimeksi nuorelle läsnä ilman kiirettä, puhelinta tai valmista vastausta? 

Tältä sivulta löydät tietoa ja tukea nuoren kohtaamiseen, keskustelun avaamiseen ja auttamiseen silloin, kun huoli herää.

Nuoren tytön kasvokuva

Ole läsnä, kysy ja kuuntele

Nuoren kohtaamisessa on tärkeintä, että pysähdyt vierelle ja kuuntelet mitä hänelle kuuluu. Huoli nuoresta voi herätä monella tavalla. Pienestä muutoksesta käytöksessä, vetäytymisestä, uusista kaveripiireistä tai vain vaistosta, että kaikki ei ole ihan niin kuin ennen.

Huoli ei synny tyhjästä. 
Se on merkki siitä, että välität.

Ja siksi huoliin kannattaa tarttua – rauhallisesti ja ajoissa.

Sinun ei tarvitse tietää, mitä pitäisi tehdä seuraavaksi. 
Et tarvitse oikeita sanoja tai valmista suunnitelmaa.

Kysyimme nuorilta, milloin he ovat tulleet kuulluiksi

"Kun futiksessa meni nilkka, niin vastustajan valmentaja tuli auttaan mua."

"Järkkäri tuli kerran vaan jutteleen kauppakeskuksessa. Ei me sillain mistään ihmeellisestä puhuttu, mutta se jäi mieleen, että meitä ei tultu heti syyllistään."

"Kotona jos näytän mietteliäältä tai surulliselta, niin multa kysytään vointia. Niistä tulee sellane huomioitu fiilis."

"Opettaja tuli auttaan mua matikassa pyytämättä, kun mä en ymmärtäny tai osannu."

Nuoren pojan kasvokuva

Näin kohtaat nuoren, kun huoli herää

Nuoret tarvitsevat kuuntelevia aikuisia

"Jokaisella nuorella pitäisi olla mahdollisuus tulla kohdatuksi omana itsenään ja kokea kuuluvansa joukkoon. Aina näin ei kuitenkaan ole. Siksi nuorten elämässä tarvitaan aikuisia, jotka ovat läsnä, kuuntelevat ja välittävät. 

Kuuntele nuori näkyväksi -kampanja muistuttaa, että merkityksellinen kohtaaminen voi alkaa pienestä teosta. Joskus tärkeintä on pysähtyä, kysyä mitä kuuluu ja antaa nuorelle aikaa tulla kuulluksi.

Kun kuuntelemme nuoria, rakennamme samalla Tampereesta kaupunkia, jossa jokainen tulee kohdatuksi, hyväksytyksi ja kokee kuuluvansa joukkoon. Se on tärkeä osa sellaista Tamperetta, jossa jokainen voi olla oma itsensä."

Ilmari Nurminen
Pormestari
Kuuntele nuori näkyväksi -kampanjan suojelija
 

Pormestari Ilmari Nurminen.