Hyppää sivuvalikkoon

Poissaolot

Perusopetuslain 35§ mukaan oppilaan tulee osallistua perusopetukseen, jollei hänelle ole erityisestä syystä tilapäisesti myönnetty vapautusta. Oppilaan on suoritettava tehtävänsä ja käyttäydyttävä asiallisesti.

Huoltajien on syytä käyttää harkintaa anoessaan ylimääräisiä lomia. Lomamatkojen toivotaan sijoittuvan koulun loma-aikoihin. Toistuva loman haku ei ole suotavaa. Kotitehtävistä ja läksyasioista pitää sopia opettajan kanssa ennen myönnettyjen lomien alkamista. Vapautus tulee hakea vähintään kaksi viikkoa ennen suunniteltua poissaoloa.

Koulu edellyttää, että luvan saanut oppilas ei tilapäisen vapauttamisen vuoksi jää jälkeen opiskelussaan. Tukiopetusta ei voi käyttää loman aiheuttaman opiskelussa jälkeen jäämisen korjaamiseksi.

Vapauttamisesta on oppilaan annettava tieto kaikille häntä opettaville opettajille etukäteen. 1-5 päivän mittaiset lomat anotaan opettajalta, sitä pidemmät myöntää rehtori hyväksyttävästä syystä. 

Poissaoloanomukset tulee tehdä Wilmassa.  Loma-anomukset eivät aukea mobiilisovelluksessa, vaan Wilma on avattava internetselaimeen.  Kirjaudu tietokoneen internetselaimella Wilma-palveluun ja täytä lomake. Lomake löytyy yläpalkista kohdasta Hakemukset ja päätökset. Valitse Tee uusi hakemus -> Oppilaan tilapäinen vapauttaminen koulunkäynnistä."

 

Päivitetty 31.10.2023