Hyppää sivuvalikkoon

Ohjaus

Tampereen lyseon lukion opiskelijoita kuvataiteen oppitunnilla.

Ohjauksen tavoitteena on nuoren kouluyhteisöön integroituminen, hänen hyvinvointinsa ja opiskelun tukeminen ja jatko-opintoihin siirtyminen. Ohjausta annetaan lukio-opintoihin siirtymiseen, lukio-opintojen alkuvaiheeseen, lukio-opintojen ja ylioppilastutkinnon suorittamiseen sekä lukion jälkeisiin jatko-opintoihin ja työelämään. Koulutuksen järjestäjä tarjoaa ohjausta sitä tarvitsevalle opiskelijalle myös lukion suorittamisen jälkeen. Ohjausta on kuvattu tarkemmin seudullisessa ohjaussuunnitelmassa. Lukio-opintoihin siirryttäessä ohjauksessa tehdään yhteistyötä perusopetuksen kanssa. Lukio-opintojen alkuvaiheessa ohjaus keskittyy lukion eri käytänteiden ja toimintakulttuurin tuntemiseen, lukio-opinnoissa vaadittavien taitojen harjaannuttamiseen sekä lukio-opiskelijaksi ja lukioyhteisön jäseneksi kasvamiseen.

Opintojen edetessä ohjauksessa painottuu lukio-opintojen suunnitelmallinen eteenpäin vieminen, ylioppilastutkintoon valmistautuminen ja tutustuminen jatko-opintomahdollisuuksiin. Lukioaikana opiskelija saa ohjausta monipuolisesti eri toimijoilta. Henkilökohtaisen ohjauksen ja kaikilla oppitunneilla tapahtuvan opetuksen lisäksi opiskelijaa ohjataan koko ikäluokille pidettävissä infotilaisuuksissa, ryhmänohjaustuokioissa, viestinnällä ja tiedottamisella. Opiskelija ohjataan tarvittaessa erityisopettajalle tai opiskeluhuollon palveluihin.

Ohjaukseen osallistuvien tehtävät ja työnjako alla. Työnjakoa täsmennetään oppilaitoskohtaisessa opiskeluhuoltosuunnitelmassa.

Rehtori

  • vastaa esteettömyydestä lukio-opintoihin siirryttäessä ja opiskelijavalinnasta
  • koordinoi ja tukee ohjaustoimintaa
  • tiedottaa lukio-opintoihin ja ylioppilastutkintoon liittyvistä säännöistä ja määräyksistä

Opinto-ohjaaja

  • vastaa opinto-ohjauksen kokonaissuunnittelusta koulussa
  • ohjaa ja auttaa opiskelusuunnitelman, ylioppilastutkintosuunnitelman, jatko-opinto- ja urasuunnitelman laatimisessa sekä ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautumisessa
  • ohjaa ja auttaa opintojaksovalintojen tekemisessä
  • ohjaa ja auttaa henkilökohtaisen lukujärjestyksen laatimisessa
  • organisoi jatko-opiskelupaikkoihin ja työelämään tutustumisia
  • ohjaa nivelvaiheissa ja opiskelijan siirtyessä oppilaitoksesta toiseen
  • tekee monialaista yhteistyötä opiskelijan hyvinvoinnin tukemiseksi
  • osallistuu tarvittaessa opiskeluhuollon monialaisen asiantuntijaryhmän toimintaan

Ryhmänohjaaja

  • on jäsenenä ryhmänohjaustiimissä, joka suunnittelee ja toteuttaa lukion oman vuositason ryhmänohjausta, tiimin toimintaa on kuvattu Tampereen seudun lukiokoulutuksen ohjaussuunnitelmassa
  • on oman ohjausryhmänsä opiskelijoiden lähiohjaaja
  • on ensisijainen yhdyshenkilö koulun ja huoltajien välillä
  • perehdyttää uudet opiskelijat lukio-opintojen käytänteisiin
  • on mukana ryhmäyttämässä omaa ohjausryhmäänsä lukio-opintojen alkaessa ja tukee ryhmänsä yhteisöllisyyttä myöhemminkin
  • käy henkilökohtaiset keskustelut ohjausryhmänsä opiskelijoiden kanssa
  • seuraa säännöllisesti ryhmänsä opiskelijoiden opintojen etenemistä, poissaoloja ja opiskelijan kokonaistilannetta sekä puuttuu asiaan tarvittaessa
  • tekee säännöllistä yhteistyötä opinto-ohjaajan ja erityisopettajan kanssa
  • pitää ryhmänohjaustuokioita, joita on kuvattu tarkemmin Tampereen seudun lukiokoulutuksen ohjaussuunnitelmassa
  • tiedottaa ryhmällensä ajankohtaisista asioista
  • osallistuu tarvittaessa opiskeluhuollon monialaisen asiantuntijaryhmän toimintaan

Ryhmänohjaustuokiolle on varattu vuositasosta riippuen 25 min joka tiistai tai joka toinen tiistai klo 12.50 - 13.15. Ryhmänohjaustuokio on tiedotteiden mukaisesti joko koko ohjausryhmälle tai pienemmille tiimeille. Päättöviikoilla ei järjestetä ryhmänohjausta. Ryhmänohjaukseen osallistuminen on osa pakollista koulutyötä ja edellytys lukion oppimäärän suorittamiselle.

Tampereen lyseon lukion ryhmänohjaajat ja opinto-ohjaajat ohjausryhmittäin.
Ryhmä Ryhmänohjaaja Kotiluokka Opinto-ohjaaja
23A Pirjo Happonen 251 Seppo Linnaranta
23B Sirkka-Liisa Heinsuo 302 Seppo Linnaranta
23C Teija Kanerva 234 Aino Niemi
23D Iita Arffman 239 Aino Niemi
23Y Riikka Pekkarinen 362 Salla Luukkonen
23KA Marko Hyvönen 345 Arja Nikkanen
23KB Heidi Järvinen 363 Seppo Linnaranta
22A Marika Mattila 355 Seppo Linnaranta
22B Akseli Siekkinen 245 Seppo Linnaranta
22C Siljaliisa Parviainen 344 Aino Niemi
22D Tomi Nordlund 217 Salla Luukkonen
22Y Elina Oksanen 339 Salla Luukkonen
22KA Sari Kiiski 250 Arja Nikkanen
22KB Terhi Davies 258 Seppo Linnaranta
21A Ville Salonen 252 Seppo Linnaranta
21B Annemari Vainionpää 367 Seppo Linnaranta
21C Kim Rantala 356 Arja Nikkanen
21D Tua-Juulia Huurtela 244 Salla Luukkonen
21E Pirkkoliisa Uusihaaro 340 Salla Luukkonen
21KA Mikael Davies 357 Salla Luukkonen
21KB Pirkko Heikinheimo 240 Seppo Linnaranta
20NA Seppo Linnaranta ei säännöllistä ryhmänohjausta
20NB Salla Luukkonen ei säännöllistä ryhmänohjausta
20NC Arja Nikkanen ei säännöllistä ryhmänohjausta

Aineenopettaja

  • ohjaa ja auttaa opiskelijaa opettamansa aineen opiskelussa sekä auttaa häntä kehittämään oppimaan oppimisen taitojaan ja oppimisen valmiuksiaan
  • seuraa ja merkitsee opiskelijan opintojakson aikaiset poissaolot ja tiedottaa niistä tarvittaessa ryhmänohjaajalle
  • seuraa opiskelijan opintojen edistymistä omassa oppiaineessaan ja tiedottaa niistä tarvittaessa ryhmänohjaajalle
  • tukee opiskelijoiden jatko-opintovalmiutta ja työelämätuntemusta oman oppiaineensa osalta
  • osallistuu tarvittaessa opiskeluhuollon monialaisen asiantuntijaryhmän toimintaan

Erityisopettaja

  • arvioi oppimisen ja opiskelun tuen tarpeen
  • ohjaa ja opettaa opiskelijaa opiskelutaidoissa
  • tekee luki-testit ja laatii tarvittaessa luki-lausunnon sekä mahdollisuuksien mukaan tekee muitakin opiskelijan oppimisvaikeuksiin liittyviä kartoituksia
  • antaa lausunto- ja erityisjärjestelyohjausta lukioaikana ja yo-kirjoituksia varten
  • tekee säännöllistä yhteistyötä opinto-ohjaajan, ryhmänohjaajien ja aineenopettajien kanssa
  • osallistuu tarvittaessa opiskeluhuollon monialaisen asiantuntijaryhmän toimintaan
Päivitetty 22.2.2024