Kodin ja koulun yhteistyö

Vanhempainyhdistys

Tammelan koulun vanhempainyhdistyksen tavoitteena on edistää koulun ja kodin välistä yhteistyötä sekä tukea koulua sen kasvatustyössä. Vanhempainyhdistyksen toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön ja talkoohenkeen. Yhdistyksen toiminta on kaikille avointa ja siinä on mukana eri luokka-asteilla olevien lasten vanhempia sekä koulun opettajakunnan edustaja. Yhdistyksen kautta on mahdollisuus tutustua paremmin koulun elämänmenoon ja se toimii myös vaikuttamisen kanavana vanhempien tärkeiksi kokemissa asioissa.

Yhdistys järjestää esimerkiksi seikkailu- ja diskoiltoja koululaisille sekä esitelmä- ja keskustelutilaisuuksia vanhemmille. Keväisin jaetaan koululaisille stipendejä ja kuudesluokkalaisille ruusut.

Jäsenenä yhdistyksessä voivat olla Tammelan koulun oppilaiden huoltajat, koulun opettajat sekä muut Tammelan koulun kehittämisestä kiinnostuneet henkilöt ja oikeuskelpoiset yhteisöt. 

Yhdistyksen hallitukseen voi hakeutua tulemalla syksyn ensimmäiseen vuosikokoukseen tai ilmoittamalla kiinnostuksestaan jollekin hallituksen jäsenelle. Hallituksen kokouksiin ovat tervetulleita muutkin kuin hallituksen jäsenet.

Yleiset käytännöt

Päivitetty 30.9.2022