Koiviston koulu

Koiviston koulun toiminta-ajatus

Koiviston koulussa tuetaan lapsen kasvua yhteistyökykyiseksi, vastuunsa ja oikeutensa tuntevaksi, itsenäiseksi ihmiseksi. Koulumme toimii Tampereen Tekemisen kaupunki-strategian ja palvelusuunnitelman tavoitteiden mukaisesti. Meillä lapsi oppii arvostamaan itseään, toista ihmistä, yhteiskuntaa ja elinympäristöään. Tavoitteena on kokonaisvaltainen oppimisen ilo ja innostus, yhdessä tehden ja oppien! Se onnistuu turvallisessa, yhteistyökykyisessä, luonnonläheisessä ja tukea antavassa oppimisyhteisössä.                     

Koulumme tavoitteena on tarjota jokaiselle oppilaalle  "kantavat siivet Koikkarista".

Koulumme tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettaminen perustuu Niilo Mäki-instituutin YHTEISPELI-toimintaan. Tärkeäksi mallissa muodostuu jokaisen yksilön kohtaaminen aidosti ja välittävästi. Näitä taitoja harjoitellaan koulumme jokaisessa luokassa. 

Koulupäivien suunnitteluun vaikuttavat myös Liikkuva koulun ja ympäristöohjelma Vihreä lipun asettamat tavoitteet. Liikunta ja kestävä tulevaisuus ovat koulumme keskeisiä toimintaa ohjaavia arvoja. Koulullemme on myönnetty kestävän tason Vihreä lippu-sertifikaatti.

Koiviston koulu

Osoite:
Lehvänkatu 9 33820 Tampere

Kiusaamisen HELPPI

Helppi-napin kautta on mahdollista ottaa yhteyttä kiusaamiseen tai häirintään liittyvissä asioissa. Ilmoituksen voi tehdä nimettömänä, mutta asian selvittäminen helpottuu, kun henkilön nimi on tiedossa. Viestin saavuttua teemme yhdessä oppilashuoltoryhmän kanssa toimintasuunnitelman asian selvittämiseksi.

Tämän sivun lyhytosoite on tampere.fi/koivistonkoulu