Hyytiälän ekskursio oli menestys

Sammon keskuslukion opiskelijat pääsivät tutustumaan Helsingin yliopiston Hyytiälän toimipisteeseen.
Reetta Matilainen luennoi opiskelijoille.
Helsingin yliopiston projektikoordinaattori Reetta Matilainen esittelee kenttäkoejärjestelyitä.

Ryhmä samkelaisia matkasi huhtikuussa Pohjois-Pirkanmaalle. Opiskelijat ja opettajat pääsivät tutustumaan Hyytiälän metsäasemalle ja perehtymään siihen, miten kenttätutkimusta ja esimerkiksi laboratoriotöitä ihan oikeasti tehdään.

Päivän aikana ryhmä muun muassa teki erilaisia kenttäharjoituksia ja tutustui itse mittausasemaan.

Hyytiälän metsäasema on osa Helsingin yliopistoa ja kunnostautunut sekä ilmasto- että metsäntutkimuspuolella, mutta myös tiedekasvatuksen edistämisessä.

Päivän vetäjä Reetta Matilainen Helsingin yliopistosta on erikoistunut ilmasto- ja tiedekasvatukseen eri-ikäisten lasten ja nuorten parissa sekä opettajien ilmastokoulutuksen ja -verkoston koordinointiin.

Hyytiälän-matka inspiroikin varmasti myös samkelaisia jatkamaan työtä ilmaston puolesta.

Hyytiälä on yksi Suomen neljästä SMEAR-mittausasemasta, joissa tutkitaan ilmakehän ja ekosysteemin vuorovaikutusta. Aseman mittaustorni on 127 metriä korkea, eli yhtä korkea kuin Näsinneula ilman antenneja.

SMEAR II -mittausaseman tutkimusmetsikössä mitataan jatkuvasti esimerkiksi puiden ekofysiologiaa ja kasvua, maaperän vesitasapainoa, säähavaintomuuttujia, auringon säteilyä ja sen heijastumista, ilmakehän aerosoleja ja karikekertymää.

Monet kansainväliset verkostot hyödyntävät aseman tutkimusmahdollisuuksia ja korkealaatuisia mittaustuloksia, joita esimerkiksi SMEAR-mittausasema jatkuvasti tuottaa. Asemalla tehdään tutkimusta ympäri vuoden.

Ekskursio, opetus paikanpäällä ja Hyytiälä kokonaisuudessaan saivat opiskelijoilta ja opettajilta paljon kiitosta.

Opiskelijoiden mukaan matka oli "innostava, kiinnostava ja kiva" ja "paikanpäällä metsän keskellä oli hienoa saada oppia, miten asiat toimivat".

Matka järjestettiin osana Kestävä Samke -hanketta, josta lisää voi lukea hankkeen sivuilta.

 

Opiskelijat tutustuivat myös versokammion hiilidioksiditaseen mittaukseen..
Opiskelijat pääsivät myös tutustumaan versokammion hiilidioksiditaseen mittaukseen.
Teksti: Anni Tolonen
Jaa sosiaalisessa mediassa