Puistoruokailu

Kiitos kesästä 2026 

Tampereen kaupunki ja nuorisopalvelut kiittävät kaikkia puistoruokailussa mukana olleita!

Kesän 2026 puistoruokailu toteutettiin Tampereen kaupungin ja useiden kumppaneiden kanssa yhteisvoimin. Kaupungin rinnalla päätoteuttajina olivat Kaukajärvellä TampereMissio, Tesomalla SPR Tampereen osasto ja Niemenrannassa Rientolan Setlementti. Lisäksi ohjelmaa ja apuaan ruuanjakeluun tarjosivat monet järjestöt, kaupungin toimijat ja yksityishenkilöt.

Kiitos!

Puistoruokailu laajentunut vuosi vuodelta 

Tampereen kaupunki on järjestänyt lapsille ja nuorille suunnattua puistoruokailua vuodesta 2021 alkaen, jolloin toiminta alkoi Peltolammin uimarannalla. Seuraavana kesänä puistoruokailua oli jo neljällä alueella: Peltolammilla, Tesomalla, Hervannassa ja Kaukajärvellä. Vuonna 2023 uudeksi alueeksi mukaan saatiin Lielahti, vuonna 2024 Nekala ja vuonna 2025 mukaan otettiin Linnainmaa. Puistoruokailu toteutettiin seitsemällä alueella 2025 ja 2026.

Puistoruokailun tavoitteena on tukea lapsiperheiden arkea ja luoda samalla yhteisöllisyyttä muiden alueella asuvien lapsiperheiden kesken. Puistoruokailussa tarjolla on alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille ohjelmaa sekä maksuton lounas. 

Puistoruokailu kokoaa yhteen alueella työskentelevän eri alojen ammattilaisten yhteisön, joka pääsee päivittäin suoraan kontaktiin alueen lasten, nuorten ja lapsiperheiden kanssa. Näin saadaan lapsille ja nuorille mielekästä tekemistä ja turvallisia aikuisia kesän arkipäiviin.

Vuosina 2021–2023 puistoruokailun mahdollisti Tampereen kaupungin Tampere Junior -kehitysohjelma. Kesällä 2024 puistoruokailun koordinointi siirtyi Tampereen kaupungin nuorisopalveluille.

Puistoruokailut toteutetaan Tampereen kaupungin ja muiden toimijoiden yhteistyönä. Kaupunki vastaa puistoruokailun kuluista ja koordinoinnista kaupungin nuorisopalvelut. Kaupungin rinnalla päätoteuttajina vuonna 2026 olivat Kaukajärvellä TampereMissio, Tesomalla SPR Tampereen osasto ja Niemenrannassa Rientolan Setlementti. Lisäksi ohjelmaa ja apuaan ruuanjakeluun tarjosivat monet järjestöt, kaupungin toimijat ja yksityishenkilöt. Puistoruokailu ja siihen liittyvät ohjatut toimintahetket ovat osa Tampereen Lapsiystävällinen kunta -kehittämistyötä.

Saavutettavuus

Tampereen kaupungin puistoruokailu on tarkoitettu alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille. Kaikki ovat tervetulleita omana itsenään.

Tampereen kaupunki on sitoutunut yhdenvertaisuuteen, saavutettavuuteen ja tilojen esteettömyyteen. Paikalla on henkilökuntaa, joka mielellään auttaa ja opastaa paikan päällä. 

  • Puistoruokailu on sijoitettu seitsemään eri puistoon ja ruokaa tarjoillaan mökeistä, joista suurin osa on asetettuna puistojen nurmikoille. Ruoka voidaan tarjoilla myös kauemmas eikä osallistujan tarvitse päästä mökille asti.
  • Opas- ja avustajakoirat sekä edellä mainittuihin tehtäviin harjoittelevat, asianmukaisesti merkityt koirat ovat tervetulleita puistoruokailuun.
  • Puistojen lähistöiltä löytyy parkkipaikat.
  • Puistoruokailun ruokien ainesosaluettelot ovat saatavilla netissä sekä paikan päällä.

Lisäksi puistoruokailussa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita, joihin voit tutustua alla.

Jos havaitset tai koet puistoruokailuissa asiatonta käytöstä, ota yhteys paikalla olevaan henkilökuntaan ja/tai koordinaattori Justiina Lampilaan. Yhteystiedot löydät sivun alalaidasta. Yhteydenotot ovat täysin luottamuksellisia. Yhteydenottaja voi myös halutessaan pyytää, että asiaa ei viedä eteenpäin.

Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden turvallisemman tilan periaatteet

Lisätietoja

Justiina Lampila
Koordinaattori
Puhelin:
040 672 6742

Tämän sivun löydät myös osoitteella tampere.fi/puistoruokailu

Päivitetty 17.7.2026