Venezuela

Astuttuaan presidentinvirkaansa Chávez järjesti kansanäänestyksen kansalliskokouksen koolle kutsumisesta. Kansa äänesti suorastaan raivoisasti uuden perustuslain hyväksymisestä: äänestäjiä oli 92,17 % väestöstä. Kokouksessa perustettiin mm. Alkuperäiskansojen oikeudet -komissio, joka keräsi paikallisten intiaanijärjestöjen mielipiteitä.

Muutaman kuukauden kuluttua perustuslakikokous kirjasi lakiin alkuperäiskansojen aseman. Uudessa perustuslaissa alkuperäiskansojen kielet tunnustetaan virallisiksi kieliksi. Maaoikeudet ovat yhteisiä eikä niitä voi siirtää. Alkuperäisväestöllä on oikeudet omaan sosiaaliseen, poliittiseen ja taloudelliseen järjestelmään. Valtio ei saa käyttää luonnonvaroja neuvottelematta ensin intiaanijärjestöjen kanssa. Senkin jälkeen intiaanien tulee hyötyä mahdollisesta maaperän käyttöönottamisesta. Intiaanien riistäminen myös tieteen nimissä on laissa kielletty.

Vastaavat säännökset jäävät liian usein maailmassa vain lakien kuolleiksi kirjaimiksi. Venezuelassa laeilla on ollut myös käytännön merkitystä. Intiaanien takaisin saamille maille on perustettu osuustoimintaa ja lukutaitokampanjoita on ulotettu myös kaukaisiin kansoihin. Silti mm. kulkutaudit ja väkivaltaisetkin konfliktit suurmaanomistajien ja intiaanien välillä ovat arkipäivää. Öljy-, metsä- ja mineraalihankkeet sekä vesien saastuminen uhkaavat monien yhteisöjen olemassaoloa.

Aikaisemmin intiaanit nähtiin villeinä, jotka olivat eksoottinen mauste sivistyneessä yhteiskunnassa. Venezuelan perustuslakiuudistus paransi intiaanikansojen asemaa kansallisella tasolla. Yksittäisillä intiaaneilla on silti vielä pitkä joki soudettavanaan päästäkseen yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi.