Harrastaminen ja iltapäivätoiminta
Perusopetuksen 1. ja 2. vuosiluokkien oppilaille ja erityisoppilaille on mahdollisuus osallistua aamuisin ennen alkua ja iltapäivisin koulun jälkeen järjestettävään aamu- ja iltapäivätoimintaan. Kerhopaikkaa haetaan sähköisellä lomakkeella.
Kerhotoiminnan päiväohjelma
Klo 12-17 kaikille iltapäivähoitoa tarvitseville, paikan varanneille lapsille kerhotoimintaa. Osa kerhon toiminnasta on kerholaiselle valinnaista ns. pajatyöskentelyä. Tavoitteenamme on tarjota monipuolista ja motivoivaa päivittäistä toimintaa. Myös lepoon ja rauhaan tai läksyjen tekoon on kerhoaikana mahdollisuus.
Jokainen lapsi siirtyy kerhotoimintaan oman lukujärjestyksensä mukaisesti ja lähtee kotiin huoltajien ilmoittaman aikataulun mukaisesti.
Klo 13.20-14 välipala
Klo 17.00 kerhoaika päättyy
Kerhotoiminnan yhteyshenkilöt
Kerhotoiminnasta vastaa apulaisrehtori Anna-Riikka Kivikoski, 040 806 3981.
Vastaava ohjaaja Minna Haapasaari, 040 658 7890
Haku kerhoon sekä muutokset palveluntarpeeseen tehdään Wilmassa.
Raholan koulutalo
Viimeinen tunti klo 16-17, puhelin 040 806 4132
Lisäksi kaikilla kerhotiimeillä on omat puhelimet ja päivittäisenä viestintävälineenä kerhovihko.
Raholan koulu kerho 1 0408062717 (1B)
Raholan koulu kerho 2 0408324401 (1A & KR)
Raholan koulu kerho 3 0408064132 (2B & AK)
Raholan koulu kerho 4 0504691812 (2A & MH)
Raholan koulu kerho 5 0407386885 (AL & TL & MR)
Raholan koulu kerho 6 0407385228 (JV)
Raholan koulu kerho 7 0407619688 (JK)
Harjun koulutalo
Harjun koulu kerho 1 0503379781 (1C)
Harjun koulu kerho 2 0444314889 (2C & NST & TR)
Harjun koulu kerho 3 0401951721 (2D)