Harrastaminen ja iltapäivätoiminta

IP-kerho, koululaisten iltapäiväkerho

Iltapäivätoiminta (klo 12.15-17)

Iltapäivän kerhotilana/ ilmoittautumispaikkana toimii Mestareiden talon 2.krs kerholuokka (206)

Iltapäivällä kerhokäytössä on myös muita lähiluokkia. Erityisoppilaat toimivat osan kerhopäivästä pienryhmänä omassa tilassa.

Koulupäivänsä jälkeen kerholaiset tulevat heti ilmoittautumaan ohjaajille Mestareiden talon kerholuokkaan, jotta tiedämme lapsen olevan paikalla. Tarvittaessa etsimme lapsia myös itse, jos tietoa poissaolosta ei ole ilmoitettu.

Ilmoitattehan siis lapsen sairaus- ym. poissaolot meille kerholle mahdollisimman pian. Poissaolotieto ei välttämättä siirry ajoissa luokanopettajilta, ja säästää meidän ohjaajien aikaa.  Lapsi voi lähteä kerhosta itsenäisesti, kun huoltaja asiasta ilmottaa kerhoon(esim viestillä tai muuten kirjallisesti)

Koska lapsia on paljon, iltapäivän aikaan lapset jakaantuvat pienempiin ryhmiin valitun tekemisen mukaan. Iltapäiväkerhossa on mahdollista leikkiä, pelata, liikkua, ulkoilla, askarrella, tavata kavereita, tehdä läksyjä jne.

Perjantaisin on oman lelun päivä.

Välipala syödään päivittäin n. klo 13.30 alkaen. Iltapäivätoiminta päättyy tasan klo 17.

Ohjaajina kerhossa toimivat: Jemina, Inka, Kaisa, Kitta, Marjo, Vesa, Petteri, Sari, Raila ja Fereshte.

Mukavia kerhopäiviä! 

Yhteystiedot

Iltapäivätoiminta (poissaolot viestillä tai soittaen) puh. 040 1633227

Muut kerhotoimintaan liittyvät asiat ja tiedustelut puhelimitse tai Wilma-viestillä:

Jemina Naaralainen
Vastaava ohjaaja
Puhelin:
040 806 3395

Lupa Liikkua ja harrastaa

Lupa liikkua ja harrastaa on Tampereen kasvatus- ja opetuspalveluiden toimintakulttuuri, jonka tarkoituksena on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia aina päiväkodista perusopetuksen loppuun asti.

Lielahden koululla lukuvuonna 2026-2027 toimivat Lupa harrastaa -ryhmät:

  • Tamspirit WAU! sportti  Tamspirit 1-3lk perjantai klo 14.05-15.00 pieni sali 
  • Lielahti Sulkapallo Sulkaset 1-5lk keskiviikko klo 15.30-16.30 iso sali 
  • Kokkisota Rientolan Setlementti 4-6lk torstai klo 15.00-16.30 kotitalousluokka #079 
  • Bändi- ja musiikkiharrastusryhmä Rientolan Setlementti 6-8lk tiistai klo 15.30-16.30 Rientola 
  • Koodauskonkkaronkka InCoach LÄHI 4-7lk tiistai klo 15.00-16.00 luokkatila #041 
  • Arkkitehtuuriryhmä Tampereen arkkitehtuurikasvatus ry / Arkkitehtuurikoulu Tiili 7-9lk maanantai klo  16.00-17.30, kuvataideluokka  
  • Cheerdance Dance Daily 1-3lk keskiviikko ja perjantai klo 15.00-16.00 pieni sali 
  • Cheerdance Dance Daily 4-9lk  keskiviikko ja perjantai klo 16.00-17.00 pieni sali 
  • Ymca koris Ymca & Tamspirit 1-3lk torstai klo 16.15-17.00 iso sali 
  • Ymca Koris Ymca & Tamspirit 4-6lk tiistai 16.00-17.00 iso sali 
  • IP-kerhon liikuntaryhmä YMCA 1-2lk maanantaisin klo 12.15-.13.15 monitoimisali 
  • IP-kerhon liikuntaryhmä YMCA 1-2lk manantaisin klo 14.00-15.00 monitoimisali 

Lielahden koululla lukuvuonna 2026-2027 toimivat Lupa treenata -ryhmät:

  • Tyttöjen kuntosali Lupa Treenata 7-9lk keskiviikkoisin 17.00-18.00 kuntosali 
  • Juoksukoulu Lupa Treenata 6-9lk torstaisin klo 16.00-17.00 Lielahden koulu 
  • Kuntosali avoin Lupa Treenata 7-9lk torstaisin klo 17.00-18.00 kuntosali 
  • Sulkapallo Lupa treenata 6-9lk maanantaisin klo 16.15-17.00 iso sali  

Tarkemmat tiedot ja ilmoittautuminen Lupa Liikkua ja Lupa Harrastaa -sivustolla (harrastuskalenteri).

Sivustolta näkyvät myös lähialueella toimivat kaupunkitasoiset ryhmät sekä löytyy myös lisää tietoa Lupa Liikkua ja Lupa Harrastaa -toimintakulttuurista.

Päivitetty 28.8.2026