Kaiken käsikirja oli lainatuin e-kirja

11.03.2014 kello 14:45

Asiakkaat ovat ottaneet e-kirjat kiinnostuneina vastaan. Vuonna 2013 e-kirjoja lainattiin yhteensä 3400 kertaa. Filosofi ja tähtitieteilijä Esko Valtaojan teos Kaiken käsikirja oli vuoden luetuin e-kirja.

Kysyttyjä olivat myös Ilkka Pernun Totuuksien tavaratalo ja Anu Silferbergin ja Johanna Vehkoon laaja artikkeli Himasen etiikka Long Play-julkaisusarjassa.

PIKI-kirjastojen e-kirjakokoelma on ensimmäinen alueelle yhteisesti hankittu kokoelma, joka on kaikkien asiakkaiden käytössä. Asiakkaat pääsivät lainaamaan e-kirjoja 3.12.2012 alkaen. Kokoelmassa oli aluksi noin 170 nimekettä, mistä määrää on hiljalleen kasvatettu. Tällä hetkellä e-kirjoja on lähes 500.

Pääosa kokoelmasta on tietokirjallisuutta; kaunokirjallisuutta on noin neljännes. Kokoelman sisältöön on vaikuttanut se, ettei suurten kustantajien e-kirjoja ole toistaiseksi saatu kirjastolevitykseen.

Lähitulevaisuudessa tarjonta kuitenkin laajenee ja monipuolistuu, ja myös suurten kustantajien aineistoa on tulossa kirjastoille. E-kirjojen käyttöön liittyvistä ongelmatilanteista melko suuri osa on liittynyt tekniikkaan. Tähänkin on tulossa helpotusta lähitulevaisuudessa.

Teksti: Ritva Hokka-Ahti


Jaa:

Delicious   Digg   Facebook   Twitter   RSS
Mitä nämä ovat?