Toimeentulotuki on tarkoitettu tilanteisiin, joissa hakijan tai hänen perheensä muut tulot tai varat eivät riitä välttämättömiin jokapäiväisiin menoihin.
Ensin lasketaan yhteen lähes kaikki henkilön/perheen käytettävissä olevat tulot ja varat. Näistä tuloista vähennetään henkilön/perheen perustoimeentuloon, kuten ravintoon ja muihin jokapäiväisiin kuluihin, tarkoitettu summa (nimeltään toimeentulotuen perusosa) ja muut tukeen oikeuttavat menot. Jos tulot ja varat ovat pienemmät kuin hyväksyttävät menot, henkilöllä/perheellä on oikeus saada toimeentulotukea. Toimeentulotuki määrätään yleensä kuukaudelta.
Tuloja ovat hakijan ja tämän perheenjäsenten käytettävissä olevat tulot. Tuloina ei kuitenkaan huomioida vähäiseksi katsottavia avustuksia ja ansiotuloja, äitiysavustusta, eläkkeensaajan tai lapsen hoitotukea, vammaistukea, työvoimapoliittisessa koulutuksessa olevan ylläpitokorvausta eikä perheen alle 18-vuotiaan lapsen tuloja siltä osin kuin ne ylittävät hänen omat elinkustannuksensa.
Ansiotuloista jätetään tuloiksi huomioimatta vähintään 20 prosenttia - kuitenkin enintään 150 €/kk (väliaikainen lain muutos, joka on voimassa 31.12.2014 asti).
Varoiksi lasketaan hakijan ja tämän perheenjäsenten käytettävissä olevat varat. Varoina ei kuitenkaan huomioida hakijan tai hänen perheensä käytössä olevaa vakinaista asuntoa, tarpeellista asuinirtaimistoa, tarpeellisia työ- ja opiskeluvälineitä eikä perheen alle 18-vuotiaan lapsen varoja siltä osin kuin ne ylittävät hänen omat elinkustannuksensa.
Toimeentulotukea ei yleensä peritä takaisin. Toimeentulotuki tai osa siitä on kuitenkin mahdollista periä takaisin, jos
toimeentulotukea myönnetään ennakkona tulevaa etuutta vastaan sinä aikana, kun tuen saajan jokin etuushakemus on käsiteltävänä (esim. työttömyysturva, asumistuki, opintotuki, elatusturva, eläke)
tuen saajalla on sellaisia tuloja, varoja tai omaisuutta, joka ei ole hänen käytettävissään vielä tukea myönnettäessä
tuen saaja on tahallaan laiminlyönyt velvollisuuden pitää huolta omasta elatuksestaan
elatusvelvollinen on tahallaan laiminlyönyt elatusvelvollisuutensa, jolloin tuki peritään takaisin elatusvelvolliselta
tuen myöntäminen on aiheutunut lakkoon osallistumisesta
Takaisinperinnästä päätetään samalla kun päätetään toimeentulotuen myöntämisestä. Jos tuen myöntäminen on perustunut tahallaan erehdyttävästi annettuihin erehdyttäviin tietoihin, voidaan takaisinperinnästä päättää myös jälkikäteen.