Sairaalat
Tamperelaiset saavat sairaalahoitoa kaupungin omassa Hatanpään sairaalassa, jossa hoidetaan kirurgisia, sisätautien ja tartuntatautien potilaita. Erikoissairaanhoidon palveluita hankitaan kuntalaisille myös ostopalveluna Pirkanmaan sairaanhoitopiiriltä (TAYS), Pirkanmaan hoitokodilta ja Reumasäätiön sairaalalta.
»
Sairaalat ja laitoshoito
keskus 03 565 711 sosiaali- ja terveystoimi
»
Tampereen yliopistollinen keskussairaala - TAYS
keskus 03 311 611
faksi 03 311 64369
Teiskontie 35
PL 2000
33521
Tampere
Pirkanmaan hätäkeskus
Yleinen hätänumero on maksuton 112.
»
Hätäkeskuslaitos
Sairausvakuutus
Sairausvakuutus on osa Suomen sosiaaliturvaa. Sairausvakuutus korvaa mm. osan yksityislääkärinpalkkioista, osan yksityislääkärin määräämistä tutkimus- ja hoitokuluista, osan yksityisen hammaslääkärin perimistä palkkioista ja määräämistä tutkimuskuluista, lääkekuluista, matkakuluista sairaanhoitoon. Sairausvakuutuskorvauksen saaminen edellyttää, että hoito on tarpeellista ja johtuu sairaudesta, raskaudesta tai synnytyksestä. Sairausvakuutukseen kuuluvat myös ansiomenetyksiä sairauden ajalta korvaava sairauspäiväraha sekä osasairauspäiväraha. Kelan sairausvakuutuksen piiriin kuuluvat yleensä kaikki Suomessa vakinaisesti asuvat henkilöt.
»
Kela, Tampereen toimisto
Aleksis Kiven katu 18
PL 577
33101
Tampere
Aukioloajat ma klo 9 - 17, t i - pe klo 9 - 16
Lehtilukusali
»
Lehtilukusali
puhelin 03 5656 4048
Puutarhakatu 1
PL 286
33101
Tampere
Aukioloajat ma - pe klo 9 - 20, la klo 10 - 16. Aattojen ja kesän aukioloajat ilmoitetaan erikseen.
- 2 yleisökonetta, joissa tallentava cd-asema
- langattoman verkon (Wlan) käyttöalue
Sara Hildén -akatemia
Sara Hildén akatemia (entinen Tampereen kaupungin lasten ja nuorten kuvataidekoulu) aloitti toimintansa 1982. Oppilaitos antaa kuvataiteen perusopetusta lapsille ja nuorille sekä järjestää kuvataidekursseja. Kuvataiteen perusopetus aikuisille aloitettiin syksyllä 2003.
»
Sara Hildén -akatemia
Sivun alkuun
Veneily
Vesiliikenneasioissa oikea tiedonlähde on satamatoimisto.
»
Satamatoimisto
Sivun alkuun
Saunasäätiö
Tampereen Saunasäätiö on keskittynyt edustussaunapalvelujen tarjoamiseen elinkeinoelämälle ja julkishallinnolle. Edustussaunat sijaitsevat luonnonkauniissa ympäristössä, Näsijärven rannassa Hangaslahdessa ja Siivikkalassa. Saunoja vuokrataan vain yrityksille ja yhteisöille.
»
Tampereen saunasäätiö
puhelin 03 2425 600
faksi 03 2425 100
Sivun alkuun
Kädentaidot
Monitoimitalo 13:n kolmas kerros on kädentaitojen kerros. Siellä voi kokeilla savitöitä, ompelua, askartelua tai korujen tekemistä. Toiminta on maksutonta laitteiden käytön ja ohjauksen osalta, tarvikkeista ja materiaaleista peritään maksu käytön mukaan. Kädentaitokerroksen pajat on tarkoitettu 7-29-vuotiaille. Kädentaidoissa järjestetään myös ohjattuja kursseja ja ryhmätilaisuuksia.
»
Nuorten Tampere - kädentaidot
puhelin 040 806 3281
Satakunnankatu 13
Työväenopisto
Tampereen kaupungin ylläpitämä Tampereen seudun työväenopisto järjestää koulutusta kielissä, taideaineissa, kädentaidoissa, tietotekniikassa, ihmis- ja yhteiskunnallisissa sekä terveyttä edistävissä aineissa ja kotitaloudessa. Työväenopisto antaa taiteen perusopetusta kuvataiteessa, käsityössä, teatteritaiteessa ja sanataiteessa. Lisäksi opisto järjestää erilaisia kulttuuritapahtumia, yleisöluentoja ja näyttelyitä sekä tarjoaa Opinverstaassa oppimis- ja lukivaikeuksiin liittyvää henkilökohtaista ohjaus-, tuki- ja neuvontapalvelua. Kurssimuotoista koulutusta järjestetään Tampereella ja Ylöjärvellä.
»
Tampereen seudun työväenopisto
puhelin 040 801 6471
Sammonkatu 2
Ylöjärven toimisto:
Koulutuskeskus Valo
Pallotie 5
33470 Ylöjärvi
puhelin 040 801 6471
tyovaenopisto(at)tampere.fi
Sivun alkuun
Seulonnat
Seulonnoilla tarkoitetaan naisten irtosolunäytteitä ja mammografiatutkimuksia.
»
Seulonnat
Sivun alkuun
Seurakunnat
Tampereella toimii useita rekisteröityjä uskonnollisia yhdyskuntia.
»
Tampereen ev.lut. seurakunnat
puhelin 03 219 0111
Katutason asiakaspalvelupiste
Näsilinnankatu 26
PL 226
33101
Tampere
Aukioloajat ma - ke, pe klo 8.30-15.00 ja to klo 8.30-17.00
»
Jehovan todistajat
puhelin 050 409 9131
Siltakatu 4
33100
Tampere
»
Suomen Vapaakirkko
»
Suomen Helluntaikirkko
»
Suomen Baptistiyhdyskunta
»
Tampereen Islamin yhdyskunta
»
Suomen Metodistikirkko
»
Suomen Adventtikirkko
»
Katolinen Kirkko Suomessa, Pyhän Ristin seurakunta
puhelin 03 212 7280
faksi 03 214 7814
Amurinkuja 21 A
33230
Tampere
»
Ortodoksinen kirkko, Pyhän Nikolaoksen ja Pyhän Aleksanteri Nevalaisen kirkko
puhelin 0206 100 355
Suvantokatu 10 A
33100
Tampere
Aukioloajat ti-pe 9-12
Sivun alkuun
Seutuyhteistyö
Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä toimii seutuyhteistyötä toteuttavana organisaationa Tampereen seudulla. Tehtävänämme on luoda kuntarajat ylittäviä palveluja, yhteensovittaa seudullisesti asumisen ja liikkumisen tarpeita sekä vahvistaa yritysten ja osaajien houkuttelua seudulle.
»
Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä
puhelin 040 544 1591
faksi 03-5656 5557
Satakunnankatu 18 A
Sivun alkuun
Sienineuvonta
»
Ympäristötietokeskus Moreenia
keskus 03 565 611
puhelin toimisto 040 806 2617
puhelin Moreenia 040 806 2618
faksi 03 5656 5650
patosilta, Valssipadonraitti 3
Sisällä hissi
PL 487
33101
Tampere
Sivun alkuun
Palvelupiste Frenckell
Palvelupiste Frenckell on kaupunkiympäristön ja joukkoliikenteen asiakaspalvelupiste.
»
Palvelupiste Frenckell
puhelin 03 5656 4400
Frenckellinaukio 2 B
Aukioloajat ma - pe 8.30 - 15.45
Sivun alkuun
Kotihoito
Kotihoidon palveluja voivat saada kaikki yli 18-vuotiaat tamperelaiset, jotka tarvitsevat alentuneen toimintakyvyn, sairauden tai muun syyn takia apua pärjätäkseen kotona. Kotihoito auttaa asiakasta selviytymään päivittäisistä toiminnoista keskittyen henkilökohtaiseen hoivaan ja hoitoon.
»
Kotihoito
»
Kotiutustiimi
Sivun alkuun
Perhehoito sijaisperheessä
Perhehoito on lapsen hoidon, kasvatuksen ja huolenpidon järjestämistä kodin ulkopuolella yksityiskodissa. Asiakasohjaus Luotsi etsii, rekrytoi ja kouluttaa uusia sijais- ja tukiperheitä läpi vuoden.
»
Asiakasohjaus Luotsi
puhelin 040 800 4654
puhelin 040 800 4200
puhelin 03 5657 5403 (toimisto)
Satamakatu 17 B
Sivun alkuun
Korva- ja silmälääkärit
Korva- ja silmäyksikkö toimii lähetepoliklinikkana, jonne terveyskeskuslääkäri ohjaa jatkotutkimuksiin ja hoitoon.
»
Korva- ja silmäyksikkö
puhelin 03 5657 3853
Sosiaali- ja terveystalo (2. krs)
Koulukatu 9
33200
Tampere
Aukioloajat ma - to klo 8 - 15, pe klo 8 - 14
Kuulolaitehuolto: puhelin 03 5657 3961
Sivun alkuun
Asunnontarkastukset
Asunnontarkastuksia tehdään asumisolosuhteista aiheutuvien terveyshaittojen selvittämiseksi. Tarkastuksissa tehdään mm. home- ja kosteusmittauksia. Asunnonnontarkastuksista kaupungilla vastaa tilaajaryhmän ympäristöterveysyksikön terveydensuojeluryhmä. Lisätietoa saa Palvelupiste Frenckellistä.
»
Asunnontarkastus
puhelin 03 5656 4400
Frenckellinaukio 2 B
Asunnontarkastuspäivystys
maanantaina ja perjantaina kello 10.00 - 11.30 puh. 050 521 5172
Sivun alkuun
Sisäinen tarkastus
Sisäinen tarkastus toimii kaupunginjohtajan ja kaupunginhallituksen alaisuudessa. Se on objektiivinen, muusta organisaatiosta riippumaton toiminto, joka tukee konsernihallinnon ja toimialojen johtoa tavoitteiden saavuttamisessa. Se auttaa tarkastus- ja konsultointipalveluiden avulla kehittämään kaupungin riskienhallintaa ja sisäistä valvontaa ja antaa tarvittaessa näihin liittyvää neuvontaa. Sisäinen tarkastus toimii sisäisen valvonnan tukiorganisaationa.
»
Sisäinen tarkastus
keskus 03 565 611
faksi 03 5656 5388
Keskusvirastotalo
Aleksis Kiven katu 14 - 16 C
PL 487
33101
Tampere
Sivun alkuun
Liikuntapaikat Tampereella
Liikuntatapaikat ovat kaikkien kaupunkilaisten käytettävissä. Kuitenkin sisäliikuntatilojen ja palloilukenttien vuorot jaetaan pääsääntöisesti yhteisöjen käyttöön.
»
WebTimmi-tilanvarausjärjestelmä
Sivun alkuun
Siviilivihkiminen
Maistraatin henkikirjoittaja toimittaa siviilivihkimisiä. Vihkiseremonia voi olla lyhyt ja koruton, mutta seremoniassa on myös mahdollista esittää elävää musiikkia ja lausua runoja. Vihkimisessä on oltava läsnä vähintään kaksi todistajaa.
»
Sisä-Suomen maistraatti, Tampereen yksikkö
keskus 029 553 9431
Hatanpään valtatie 24
PL 682, 33101 Tampere
Aukioloajat ma-pe 9.00 - 16.15
Sivun alkuun
Sosiaali- ja terveyspalvelut
Sosiaali- ja terveyspalvelut tarjoaa kuntalaisille hyvinvointipalveluja, joiden avulla pyritään toimimaan ennaltaehkäisevästi ja tukemaan tamperelaisten terveydentilaa, sosiaalista turvallisuutta, toimintakykyä ja omatoimisuutta.
»
Sosiaali- ja terveyspalvelut
keskus 03 565 713
Koulukatu 9
33200
Tampere
Aukioloajat ma - pe klo 8.30 - 15.45
Sivun alkuun
Sosiaaliasiamies
Vuoden 2001 alussa astui voimaan laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista. Tämän lain tarkoituksena on edistää asiakaslähtöisyyttä, asiakkaan oikeutta hyvään sosiaalihuoltoon sekä asiakkaan ja työntekijöiden sitoutumista yhteisesti sovittuihin asioihin. Asiakkaalla on oikeus saada hyvää kohtelua ilman syrjintää.
»
Sosiaaliasiamies
keskus 03 565 611
puhelin 040 800 4186
puhelin 040 800 4187
PL 487
33101
Tampere
Sivun alkuun
Sosiaalipäivystys
Sosiaalipäivystys antaa kiireellistä ensiapua lastensuojelu- ja perhekriisitilanteissa sekä neuvoo ja ohjaa aikuisväestöä erilaisissa sosiaalisissa ongelmissa. Nuorten selviämisasema toimii viikonloppuöisin. Tampereen sosiaalipäivystys vastaa lastensuojelun sosiaalipäivystyksestä virka-ajan ulkopuolella koko Pirkanmaalla.
»
Sosiaalipäivystys
puhelin 0500 625 990
Ratinankuja 2
Sosiaalipäivystyksen osoite on
Ratinankuja 2.
Nuorten selviämisasema toimii osoitteessa
Hatanpäänkatu 26.
Päivystysajatti - pe klo 8 - 11 ja ma - to klo 15 - 24
pe klo 15 - ma klo 11 (24 h)
Nuorten selviämisasemape - la klo 20 - 08 ja la - su klo 20 - 08
puhelin 03 5657 7325
Toimistoma - pe klo 8.30 - 15.45
puhelin 03 5657 7320 tai 050 571 2868
Sivun alkuun
Sosiaalityö
Sosiaalityön palvelut kattavat sosiaaliasemilla tehtävän perussosiaalityön ohella myös sovittelu- ja vapaaehtoistyön, yhdyskuntatyön ja kuntouttavan työtoiminnan.
Sosiaalityön erityisenä painopisteenä on edistää heikoimmassa asemassa ja syrjäytymisvaarassa olevien asiakkaiden toimintakykyä ja tervettä kehitystä.
»
Sosiaaliasemien sosiaalityö
Sivun alkuun
Rintamaveteraanien kuntoutus
Rintamaveteraaneja kuntoutetaan vuosittain kaupungin ja valtion määrärahoin. Rintamaveteraaneilla on mahdollisuus hakea laitoskuntoutusta, päiväkuntoutusta ja polikliinistä avokuntoutusta
»
Rintamaveteraanien kuntoutus
puhelin 03 5657 3451, ma - pe klo 10 - 12
Hatanpään sairaala, osasto V0
Hatanpään puistokuja 8
PL 437
33101
Tampere
Sivun alkuun
Rintamaveteraanien kuntoutus
Rintamaveteraaneja kuntoutetaan vuosittain kaupungin ja valtion määrärahoin. Rintamaveteraaneilla on mahdollisuus hakea laitoskuntoutusta, päiväkuntoutusta ja polikliinistä avokuntoutusta
»
Rintamaveteraanien kuntoutus
puhelin 03 5657 3451, ma - pe klo 10 - 12
Hatanpään sairaala, osasto V0
Hatanpään puistokuja 8
PL 437
33101
Tampere
Sivun alkuun
Sotilasavustus
Kela maksaa sotilasavustusta varusmiespalveluksessa tai siviilipalveluksessa olevalle asevelvolliselle sekä hänen omaisilleen palvelusajalta. Asevelvollisella tarkoitetaan myös reservin kertausharjoitukseen kutsuttua. Sotilasavustusta maksetaan myös vapaaehtoisessa asepalveluksessa olevalle naiselle sekä hänen omaisilleen.
»
Kela, Tampereen toimisto
Aleksis Kiven katu 18
PL 577
33101
Tampere
Aukioloajat ma klo 9 - 17, t i - pe klo 9 - 16
Sivun alkuun
Soutu- ja melontaharjoittelu
Tampereella toimii useita soutu- ja melontaseuroja
»
Liikunta ja vapaa-aika
Sivun alkuun
Rikosten ja riitojen sovittelu
Pirkanmaan sovittelutoimisto tuottaa sovittelupalveluja koko Pirkanmaan alueelle rikosasioiden ja eräiden riita-asioiden sovittelusta annetun lain (L1015/2005) mukaisesti.
»
Pirkanmaan sovittelutoimisto
puhelin 0400 397 860
puhelin 0400 380 651, johtava sosiaalityöntekijä
Itsenäisyydenkatu 17 A (6. krs)
33500
Tampere
Aukioloajat avoinna arkisin klo 8.30 - 15.30. Sovitteluneuvotteluja järjestetään myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Sivun alkuun
Sukupuolitautien vastaanotto
Hakeudu vastaanotolle välittömästi, jos epäilet saaneesi sukupuolitaudin.
Vastaanotolle voi tulla ilman ajanvarausta vastaanottoaikoina.
»
Sukupuolitautien vastaanotto
puhelin 03 5657 8653
Itsenäisyydenkatu 17 A (6. krs.)
33100
Tampere
Aukioloajat Vastaanotot naisille:
ma 15 - 17 ti ja pe 8.30 - 10.30, ke 13 - 15, to 12.30 – 14.30
Vastaanotot miehille:
ma 13 - 15, ti ja pe 8.30 - 10.30, ke klo 15 –17, to 12.30 – 14.30
Bussiyhteydet: Reittioppaan reittiehdotus (täytä itse lähtöpaikkasi, määränpää on jo valmiiksi valittuna).
Sivun alkuun
Opiskelu
Tampereella on mahdollista opiskella monia eri aloja; sekä tutkintoja että yksittäisiä kursseja. Nettisivuilta on linkkejä ammatillista, lukio- ja korkeakoulutusta sekä erilaista avointa ja täydennyskoulutusta tarjoavien tahojen sivuille.
»
Opiskelu
Sivun alkuun
Liputusohjeita
Suomessa liputtamista valvoo sisäasiainministeriö. Käytännön liputusneuvonnan hoitaa Suomalaisuuden liitto, joka saa tarkoitusta varten valtionapua. Haluttaessa anoa liputuslupaa Hämeensillalle ja Keskustorille ota yhteyttä konsernihallintoon.
»
Tampereen kaupunki, kirjaamo
puhelin 03 5653 4550
faksi 03 5656 5149
Keskusvirastotalo
Puutarhakatu 6
PL 487
33101
Tampere
Aukioloajat ma - pe klo 8.30 - 15.45
»
Suomalaisuuden liitto ry
puhelin 09 442 824
faksi 09 496 871
Aurorankatu 7 A 1
00100
Helsinki
Lippujen vuokraus
Tampere-talo vuokraa valtiolippuja sekä EU-lippuja lyhytaikaiseen liputustarpeeseen, kuten juhliin, kilpailuihin, kokouksiin ja näyttelyihin sekä ulkomaisten vieraiden tapaamisiin. Lippuja saa sekä ulko- että sisäliputukseen.
»
Tampere-talon valtionlippujen vuokraus
puhelin 03 243 4214
Sivun alkuun
Kiintorastit
Suunnistusmahdollisuuksista saa lisätietoja lajiseuroilta ja liikuntatoimen asiakaspalvelusta.
»
Lajiseurat
Sivun alkuun
Sähkölaitos
Tampereen Sähkölaitos on johtava energiantoimittaja Pirkanmaalla. Työskentelemme vuonna 1888 alkaneella varmuudella, joka kattaa kaikki alan palvelut; sähkön ja kaukolämmön tuotannon, jakelun ja myynnin. Tämän lisäksi toimitamme maakaasua.
»
Tampereen Sähkölaitos
keskus 03 5653 5111
puhelin 03 5653 4500
faksi 03 5653 5300
Voimakatu 11
PL 175
Maksuton vikailmoitusnumero 0800 90 171 (sähkön, kaukolämmön ja maakaasun jakelu). Ulkovalaistuksen vikailmoitukset esim. ilmoitus sammuneesta katuvalosta, puh. 03 5656 6700 tai internetissä http://katuvaloviat.tampere.fi/
Sivun alkuun
Särkänniemen Elämyspuisto
Särkänniemen elämyspuisto on avoinna ympäri vuoden. Huvilaitteet ovat toiminnassa kesäaikaan.
»
Tampereen Särkänniemi Oy
keskus 020 713 0200
faksi 020 713 0370
Laiturikatu 1
33230
Tampere
Aukioloajat vaihtelevat ajankohdan mukaan. Tarkat aukioloajat löytyvät Särkänniemen verkkosivuilta.
Sivun alkuun
Aluepelastuslaitos
Pirkanmaan pelastuslaitos, sen vakinainen ja toimenpidepalkkainen henkilöstö yhdessä 50 sopimuspalokunnan kanssa, huolehtii onnettomuuksien ennaltaehkäisystä, pelastustoiminnasta ja varautumisesta poikkeusoloihin kaikkiaan 22 kunnan alueella.
»
Pirkanmaan pelastuslaitos
keskus 03 565 612
Satakunnankatu 16
Asuminen ja terveys
Asuminen ja terveys sivustoon on koottu tietoa asumisterveyteen vaikuttavista asioista.
»
Asuminen ja terveys