Tampereen Rantaväylä
(Paasikiventie – Kekkosentie) on osa valtatietä 12. Rantaväylä on kaupunkiseudun
sisääntuloväylä ja osa valtakunnallista päätieverkkoa. Tarve Rantaväylän
kehittämiselle on lähtenyt tien ruuhkautumisongelmista ja häiriöherkkyydestä
sekä tien kaupunkirakennetta hajauttavasta luonteesta.
Kehittämisen kohteena on tiejakso
Santalahden ja Naistenlahden välillä, jonka toimivuuden parantamiseksi on tehty
useita selvityksiä ja suunnitelmia. Vuonna 2008aloitettiin tiesuunnitelman laadinta, joka perustui Santalahdesta
Naistenlahteen ulottuvaan tunneliratkaisuun. Samaan aikaan aloitettiin työ
tunneliratkaisun edellyttämän maanalaisen asemaakaavan laatimiseksi sekä
tunnelin päiden tarvittavien asemakaavatarkistusten toteuttamiseksi.
Vuonna 2009 tiesuunnittelu ja
kaavoitus keskeytettiin ja aloitettiin ympäristövaikutusten arviointimenettely
(YVA). Ympäristövaikutusten arvioinnin yhteydessä tarkasteltiin aiemmissasuunnitelmavaiheissa
toteuttamiskelpoisimmaksi arvioidut kehittämisvaihtoehdot. Kesällä 2010
YVA-menettely päättyi ja hankkeesta ryhdyttiin laatimaan maantielain mukaista
yleissuunnitelmaa.
Marraskuussa 2010 valmistuneessa
yleissuunnitelmassa jatkossa tarkasteltavaksi kehittämisratkaisuksi esitettiin
aiemman tiesuunnitelmavaiheen mukaista suunnitelmaa pitkästä tunnelista.
Ratkaisua oli uusien selvitysten myötä kehitetty entistä
tarkoituksenmukaisemmaksi ja toimivammaksi. Liikennevirasto hyväksyi yleissuunnitelman 23.6.2011.
Vuonna 2011 valmistuu tarkistettuun tunneli- ja eritasoliittymäratkaisuihin perustuva
tiesuunnitelma. Samalla saatetaan myös loppuun työ asemakaavoituksen
tarkistamiseksi suunnitelmien mukaisiksi. Rakentamisen suunnittelu on mahdollista
aloittaa tiesuunnitelman hyväksymisen jälkeen.
Suunnitelmien etenemisestä on
tiedotettu ja hanketta esitelty yleisölle useissa tilaisuuksissa menneiden
vuosien aikana. Tulevista suunnitelmista ja osallistumismahdollisuuksista tullaan
myös jatkossa kertomaan näillä sivuilla ja seuraavien suunnitteluvaiheiden
aikana järjestettävissä tilaisuuksissa.