Tampereen kaupungin Kulttuuripalvelut

Tampere yhdessä -pienhankkeet 2

Pirkanmaan liitto hyväksyi rahoitettavaksi Tampere yhdessä -pienhankkeet 2 -nimisen kokonaisuuden, joka muodostui seuraavista hankkeista:

Kohti sujuvaa vuorovaikutusta/Suomen Kuurosokeat ry, Kuurosokeiden Toimintakeskus
Pienhankkeessa hervantalaisia vapaaehtoistoimijoita perehdytettiin kuurosokeiden kohtaamiseen.

Papparyhmä Ponnistus/Kotipirtti ry
Hankkeessa tuettiin tesomalaisten ikääntyvien miesten fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia liikunnan, terveystiedon ja keskustelujen avulla. Papparyhmä Ponnistus on edelleen Kotipirtissä aktiivinen ryhmä, joka luo myös muunlaista toimintaa kaikille Kotipirtin asukkaille.

Lasten kanssa/Kansallinen Lastenliitto – Tampereen Aluejärjestö ry
Pienhankkeessa päämääränä oli järjestää Multisilta-Peltolammin alueella yhteisöllisiä tapahtumia sekä kehittää tukisuhteita ikäihmisten ja lapsiperheiden välille. Pienhanketoiminta ei valitettavasti lähtenyt odotetunlaisesti käyntiin.

Monikulttuurinen tanssiryhmä Elo/Mambo Dance ry
Hankkeessa toteutettiin monikulttuurinen tanssiproduktio yhteisötanssin menetelmin Hervannassa.

Projektikokonaisuus toteutettiin 1.1.2010–31.5.2011.