Oppilaan tukeen pohditaan vaihtoehtoja

Perusopetuslakiin tehty uudistus tuo lähivuosina merkittäviä muutoksia oppilaalle koulussa tarjottavaan tukeen. Tavoitteena on, että muutokset tulevat Tampereen kouluissa voimaan vaiheittain syksyllä 2012 alkavan siirtymäkauden aikana.

Uudistusta valmistellaan parhaillaan. Lasten ja nuorten palvelujen lautakunta käsitteli 8.6.2011 väliraporttia keskitetyn erityisopetuksen järjestämisestä.

Lautakunta päätti yksimielisesti, että uudistuksen valmistelua jatketaan siltä pohjalta, että erityiskoulut säilytetään. Lautakunta edellyttää, että lisäksi jatketaan väliraportissa esitellyn D-vaihtoehdon selvittelyä siten, että erityiskoulut esittävät omat kehittämissuunnitelmansa integraation/inkluusion lisäämiseksi. Lisäksi perheiden mielipiteet kartoitetaan tapauskohtaisesti. Koulujen omat kehittämissuunnitelmat esitellään lautakunnalle vuoden 2011 loppuun mennessä.

Vaihtoehto D:ssä on esitelty malli, jossa nykyiset tuen rakenteet säilytetään ja alueellinen erityisopetus järjestetään yleisopetuksen koulujen yhteydessä. Keskitettyä erityisopetusta järjestetään sekä yleisopetuksen kouluissa että neljässä erityiskoulussa.

Lautakunnan päätöksen mukaan lukuvuoden 2012-2013 alusta koulunsa aloittavien oppilaiden ohjaaminen oppilasalueille tapahtuu lähikouluperiaatteen mukaisesti aina, kun se oppilaan kannalta on tarkoituksenmukaisin ratkaisu. Tuen tarvetta ja opetuksen järjestämistä arvioidaan säännöllisesti koulupolun aikana.

Valmistelu jatkuu lautakunnan linjaamalta pohjalta. Lautakunnassa asia on seuraavan kerran esillä joulukuussa 2011.

Yleistä, tehostettua tai erityistä tukea

Jatkossa oppilas voi saada koulussa yleistä, tehostettua tai erityistä tukea. Lakiuudistus korostaa jokaisen perusopetuksen oppilaan oikeutta varhaiseen, suunnitelmalliseen ja joustavaan tukeen. Uudistus painottaa oppilaiden keskinäistä tasavertaisuutta, johon tuen tarpeen määrä ei saa vaikuttaa, ja velvoittaa kuntia vahvistamaan yleistä ja tehostettua tukea erityisen tuen tarpeen ennaltaehkäisemiseksi.

Uudistuksessa pyritään parantamaan oppilaan mahdollisuuksia opiskella mahdollisimman lähellä omaa asuinaluettaan, vaikka hän tarvitsisi tukea. Entistä enemmän tukea pyritään tarjoamaan yleisenä ja tehostettuna tukena oppilaan omassa luokassa lähikoulussa. Tavoitteena on myös lisätä mahdollisuuksia opiskella lähempänä kotia ja muun opetuksen yhteydessä silloinkin, kun oppilas tarvitsee luokkamuotoista erityisopetusta.

Pääsääntöisesti tuki järjestetään oppilaan edellytysten mukaisesti lähikoulussa tai oman oppilasalueen koulussa yleisopetuksen luokassa tai erityisluokassa. Luokkamuotoista erityisopetusta voidaan alueiden välisenä yhteistyönä järjestää myös keskitetysti yhdessä koulussa silloin, kun se on oppilaan edun mukaista tai opetuksen ja muiden vahvojen tukitoimien järjestämisen kannalta tarkoituksenmukaista.

Suunnittelu jatkuu

Lakiuudistuksen mukainen opetussuunnitelma on otettava kouluissa käyttöön syksystä 2011 alkaen. Käytännössä uudistus alkaa näkyä Tampereen kouluissa vähitellen, kun suunnittelua jatketaan vuosien 2011-12 aikana. Siirtymävaiheen kesto täsmentyy vuoden 2012 aikana.

Vahvaa tukea tarvitsevat oppilaat tulevat uuden tukimallin piiriin pääsääntöisesti siinä vaiheessa, kun he aloittavat koulunsa. Erityisen tuen piirissä on Tampereella tällä hetkellä kaikkiaan 1100 oppilasta. Heistä opiskelee erityiskouluissa 436 oppilasta, keskitetyn erityisopetuksen luokilla yleisopetuksen kouluissa 179 oppilasta, alueellisilla erityisluokilla 285 oppilasta ja kokonaan yleisopetukseen integroituina 200 oppilasta. Perusopetuksen mukaan missään yksittäisessä koulussa Tampereella ei ole lukuvuoden 2011-2012 aikana tapahtumassa äkillistä, isoa muutosta.

Suunnittelussa on kuultu oppilaiden huoltajien, vanhempainyhdistysten ja erilaisten asiantuntijajärjestöjen näkemyksiä. Kehittämistyössä pyritään jatkossakin eri tavoin kuulemaan ja ottamaan huomioon asiaan liittyviä, hyvinkin erilaisia odotuksia ja näkemyksiä. Muutoksista keskustellaan myös syksyn vanhempainilloissa ja muissa tilaisuuksissa.

Syksyllä kolme oppilasaluetta

Tampereella seitsemässä koulussa parhaillaan kokeiltava joustavan esi- ja alkuopetuksen malli tukee osaltaan muutosta. Siinä tavoitteena on, että lapset voisivat siirtyä esiopetuksesta kouluun joustavasti omien koulunkäyntivalmiuksiensa mukaan. Yhteistyöhankkeessa on mukana kaikkiaan seitsemän koulua ja niiden lähellä sijaitsevaa päiväkotia. Lukuvuoden 2011-12 aikana esiopetuksen ja perusopetuksen yhtenäistä koulupolkua ja joustavaa siirtymää kehitetään laajemminkin.

Tampere valmistautuu muutoksiin myös ottamalla syksyllä 2011 käyttöön uuden kolmen alueen mallin. Tuolloin koulujen oppilasaluejako muuttuu, kun tähänastiset 12 oppilasaluetta ryhmitellään lasten ja nuorten palvelujen lautakunnan päätöksen mukaisesti uudelleen läntiseksi, keskiseksi ja itäiseksi oppilasalueeksi.

Uusi aluejako parantaa Tampereen eri alueiden tasa-arvoisuutta opetuspalveluissa, erityisesti tuen saantimahdollisuuksissa ja oppiaineiden valinnaisuudessa.

Läntisen ja keskisen alueen rajana on jatkossa Tammerkoski. Keskisen ja itäisen oppilasalueen rajana ovat Ali-Huikkaantie ja Hervannan valtaväylä. Tampereen eteläiset alueet, Hervanta ja Rusko kuuluvat uudessa aluejaossa keskiseen alueeseen.

Lisätietoja:

Opetuspäällikkö
Veli-Matti Kanerva
Puhelin 050 593 6212
Erityispalvelupäällikkö
Leena Salonen
Matkapuhelin 040 766 3403
Aluekoordinaattori
Pauliina Valta
Matkapuhelin 040 801 2700
Tuotantojohtaja
Kristiina Järvelä
Puhelin 040 800 4678
Apulaispormestari
Leena Kostiainen
Matkapuhelin 050 363 7069

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lue lisää tiedotteista:

» Lautakunta haluaa erityiskouluilta omat kehittämissuunnitelmat
Tiedote 8.6.2011

» Perusopetukseen kolme aluejohtajaa
Tiedote 15.4.2011

» Suuri osa koulujen painotuksista tarjotaan jatkossa alueilla
Tiedote 6.4.2011

» Lakiuudistus tuo muutoksia perusopetukseen Tampereella
Tiedote 17.12.2010