Kaupunginvaltuusto

Kokoonpano 2013 - 2016

Kokousajat vuonna 2013

Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen ja pöytäkirjan otteet

 

Tampereen kaupungin ylintä päätösvaltaa käyttää kaupunginvaltuusto, jossa on 67 valtuutettua. Valtuutetut ja varavaltuutetut valitaan joka neljäs vuosi toimitettavissa kunnallisvaaleissa.
Valtuuston puheenjohtajan ja kahden varapuheenjohtajan toimikausi on kaksi kalenterivuotta.

Valtuusto valitsee kaupunginhallituksen sekä lauta- ja johtokuntien jäsenet ja varajäsenet. Lisäksi valtuusto valitsee tarkastuslautakunnan esityksestä tilintarkastajat kaupungin hallinnon ja talouden tarkastamista varten. Näiden toimikausi on kaksi vuotta, ja se alkaa tai päättyy valtuuston toimikauden vaihtuessa.

Valtuuston käsiteltävät asiat valmistelee kaupunginhallitus.
Kesäkuun loppuun mennessä saatetaan valtuuston käsiteltäväksi tilinpäätös. Viimeistään 16. päivänä marraskuuta on päätettävä kunnallisvero- ja kiinteistöveroprosentit seuraavaksi kalenterivuodeksi ja viimeistään joulukuussa on päätettävä kaupungin talousarvion ja -suunnitelman hyväksymisestä.

Valtuusto kokoontuu kerran kuukaudessa maanantaisin klo 17, heinäkuun aikana kuitenkin vain tarpeen vaatiessa.

Tarvittaessa pidetään kyselytunti tuntia ennen valtuuston kokousta. Kyselytunnilla pormestari tai apulaispormestari vastaa valtuutetun esittämään kaupungin hallintoa tai talouden hoitoa koskevaan kysymykseen.

Valtuuston kokoukset ovat yleisölle avoimia, ellei valtuusto toisin päätä.

Valtuuston kansliatehtävät hoitaa konsernihallinto.

Kokoonpano 2013 - 2016

» Kaupunginvaltuuston kokoonpano
http://palvelut.tampere.fi/luoti/toimielinjulkinen.php?id=001

Sivun alkuun

Kokousajat vuonna 2013

Valtuuston kokoukset pidetään valtuuston istuntosalissa maanantaisin pääsääntöisesti alkaen kello 17.00.

Valtuusto hyväksyi vuoden 2013 kokousaikataulunsa 21.1. kokouksessa.

Kokouspäivät:

21.1., 28.1., 18.2., 18.3., (tilinpäätösennuste), 15.4., 13.5., 27.5. (tilinpäätös), 17.6., 19.8., 16.9., 21.10. (välitilinpäätös), 11.11. ja 16.12. Talousarviokokous 18.11. alkaen kello 9.00.

Tampereen kaupunginvaltuuston kokoussali
keskus (03) 565 611
Keskusvirastotalo
33210 Tampere
Sivun alkuun

Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen ja pöytäkirjan otteet

Kaupunginvaltuuston pöytäkirja on nähtävänä kokousta seuraavan viikon tiistaina kaupungin kirjaamossa, osoitteessa Puutarhakatu 6.

Pöytäkirja liitteineen on luettavissa kaupungin verkkosivuilta:

» Esityslista- ja pöytäkirjahaku
http://ktweb.tampere.fi/ktweb/

Otteen kaupunginvaltuuston päätöksestä voi tilata päätösvalmistelusihteeri Tuire Nyyssöseltä, puhelin 040 801 6101 tai sen voi tulostaa Esityslista- ja pöytäkirjahaun kautta (ks. yllä oleva linkki).